Viimeiset treeniputit ennen SM-skabojen ensimmäistä kisapäivää.
Mulla on ollut aika vähän intoa kirjoittaa. Tuntuu, että nyt kun menin tituleeraamaan tämän kisavuodeksi, asetin itselleni paineet, joihin mulla ei ole sietokykyä. Mä en olekaan yksilökisannut Staminan jälkeen kertaakaan, enkä edes tiedä mihin kisoihin seuraavaksi lähtisin. Tai lähdenkö. Aika näyttää. Muutenhan mua ei just nyt edes nappaa, mut olis kiva päästä noiden mimmejen kanssa taas heittää. Jos ei kisainto iske, ni pitää varmaan yrittää jotkut treffit saada aikaan.
Mä oon kuitenkin pelaillut. Oon käyny treenailee Savelassa ja Siltamäen fudiskentällä. Pyörähtänyt Lausteella, Paimiossa ja Maskussa, sekä esitellyt Mikolle Ristikiven. Me ollaan käyty kerran pariskaboissa ja mä oon päässyt seuraamaan Mikoa Tali openissa sekä jakamaan mun värjäämät palkinnot voittajille.
Tali Openissa kelit hemmotteli.
Kuva: Jari Huotari
Uusia ratoja tässä on tosiaan tullut Masku ja Paimio. Maskun idea siitä, että on vaihtoehtoiset koripaikat ja kahdet tiit on mun mielestä loistava. Siitä en sitten mene varmaksi, onko väylät yhtä hyvin suunniteltuja. Me kun kierrettiin, niin ajateltiin ensin käyttää vain toisia tiipaikkoja, mutta lopulta päädyttiin vain valitsemaan mielestämme parempi väylä.
Maskussa oli komeaa. Myös maisemat.Mulla jäi Maskun kiessi kesken, kun kiekkoa noukkiessa työnsin silmäni suoraan kuusenoksaan. Teki muuten kipiää! Siinä sitten permawink päällä kiersin seurana loput väylät.
Wink ;)Paimio oli ihan ex tempore visiitti. Päätettiin todella sattumalta poiketa motarilta, jotta mä pääsin ihailememaan Aallon suunnittelemaa Paimion sairaalaa, ja matkan varrella osui silmään pari koria. (Ei sillai silmään, kun se kuusenoksa neuloineen) Olihan se tehtävä pikku detour ja onneksi. Oli nimittäin tosi symppis puistorata, ei ehkä pidemmän matkan arvoinen, mutta jos fribahammas kolottelee siinä kohdin motaria, niin suosittelen kyllä käymään viskomassa.
Vikalle väylälle otettiin viel pikku kisa. Mä best shottia ja Miko worstia ja oli meillä ehkä joku panoskin. Tasoihin kuitenkin päästiin, joka kertoo karua kieltä tasoerosta, mutta se onkin ihan ok!
Lausteella aloitettiin ensin rangella. Miko vähän tsekkaili mun draivia ja huomasi, että mun ajoitus painonsiirrossa on ihan perseellään JA mä lähden jo vauhdinoton alussa liian etupainoisesti liikkeelle. En siinä rangella vielä saanut mitään tolkkua toimintaan, mutta nyt ainakin ajatus muhii päässä.
Lausteella saa keskittyä, ettei turhia heittoja tule scoreen liikaa.Pelattiin Lausteella vain noi kisaväylät, jotka olisi Mikolla edessä Pro Tourin osakilpailussa. Alku oli ihan hyvä, omaa tasoa mutta kutosväylän tietämillä muhun iski hirmuinen puukammo. En enää saanut yhtään avausta aukosta läpi, jos oli mahdollisuus osua puuhun. Psyykkasin ihan itse itseni siihen, joten lopetin hetkeksi heittelyn ja keräsin päätä kasaan. En halunnut alkaa liikaa murisemaan ja sain kuin sainkin taas hyvän fiiliksen päälle.
Worlds-putterit molemmille.Lauste on kyl magee rata, näitä lisää! Pääsin uudestaan sinne pelailemaan, kun Pro Tourin osakilpailua edeltävänä perjantaina oli pariskabat. Tällä kertaa ei pelkoakaan voitosta, kun osallistuttiin avoimeen sarjaan, mutta saatiin heittää upeassa kelissä ja hyvässä seurassa (terkkuja Väinölle ja Laurille). Olikin koko viikonloppu aivan uskomattoman kauniit kelit, kesän ensimmäinen lämmin viikonloppu.
...
Minigolf skills not up to par.
Väsynyt fribaaja.Käytiin myös kylällä asti kokeilemassa minigolfia. Oli vähän petollinen alku, kun molemmat pistää holarit. Siinä sitten henkseleitä paukutellen seuraavalle väylälle, josta molemmat nakutti kympin korttiin. Luku oli noinkin siedettävä vain, koska enempää yrityksiä ei saa. Miko paransi peliään loppua kohden, mutta mä kynsin melko syvällä ottaen lopulta neljä tai viisi kymppiä tuloskorttiin. Nauratti ja itketti!
Todella kaunis on Tammisaari, menkää ja kokekaa!
Keli kohdillaan, kuten heittokin.
...Järvassa käväistiin tänäkin kesänä. Mikolla ei ollut siellä kisoja, joten lähdimme fribaturisteilemaan ja nautimme vain pelistä sekä toisistamme. Rata ei ollut täysin sama, kuin viime vuonna, sillä korit oli lyhimmällä mahdollisella sijoituksella. Tämä oli pettymys, sillä moni väylistä menettää täysin olemuksensa, kun koripaikka muuttuu.
Meitä kuitenkin hellittiin loistavalla kelillä, joten edes kitukasvuiset väylät eivät fiilistä latistaneet.
Viime vuonna kirjoitin tämän jutun Järvasta ja edelleen allekirjoitan ajatuksiani väylistä.
Järvassa saippuakuplia odotellessa....
SM-kisaaja.
Oon keskittynyt loppukesästä enemmän friban seuraamiseen, kuin pelailuun tai tulosten laskemiseen. Mikon vierellä on tullut käveltyä kolme kierrosta European Openissa ja kaikki neljä SM-kisoissa. Tein jopa reissun Jenkkeihin ja siellä seurasin huippuja maailmanmestaruuskisoissa. Pääsin muun muassa seuraamaan äärimmäisen jännittävää ja tunteentäyteistä FPO:n perjantain kierrosta, johon Sarah Hokom saapui myöhässä auto-onnettomuudesta. Uskomaton selviytyjä ja suuri inspiraationlähde.
Sarah Hokum onnettomuuden jälkeen kaivamassa forea syvältä.
On tää hieno laji ihan katsojankin seurata.
Jännittävä kierros edessä.European Openissa tuli nähtyä ihan läheltä Paul McBethin, Will Schusterickin ja Ricky Wysockin pelaamista. Ei se ollut maagista, mutta se oli tasaista. Joku joskus sanoikin, että onnistunut kierros ei tunnu frisbeegolfin riemuvoitolta vaan siitä puuttuu se epäonnistumisten tuska. Kaipa niitä hienojakin suorituksia sekaan mahtuu, mutta kaikki meistä muistaa parhaiten ne heitot, jotka lisäsivät tulosta turhaan. Mukava oli huomata miten nöyrä jätkä McBeth on, oli aika paljolti omissa oloissaan, musiikkia kuunnellen ja caddynsa kanssa vitsaillen. On kiva, että noin ylivoimainen pelaaja on myös hyvä tyyppi.
Lizotten väylä.Wordseissa seurasin Seppoa parina päivänä, Morainen ja Slippery Rockin radoilla. Molemmat kiinnostavia ratoja, Moraine tiukempaa metsäväylää muutamalla avoimemmalla höystettynä ja SR taas pitkää avointa väylää muutamalla metsäväylälllä höystettynä.
Ohn Scoggins dropparilla.Kisa oli varmasti miellyttävä seurata kotoota käsin, kun jokaiselta kierrokselta oli mahdollista saada livekuvaa. Paikan päällä seuraaminen ei ollut niinkään mielekästä, ratakarttoja ei ollut näkyvillä ja yhteislähdöt vaan radikaalisti vähentävät sitä friban määrää mitä pääsee katsomaan. Neljän radan välillä suhaaminen tuo oman lisän vielä koko sekamelskaan ja selkeästi karsii satunnaista "koska nyt olen jo täällä, niin katsotaas vielä vähän mastereitakin" -seurantaa.
Itse pelasin vain yhden ysiväyläisen jenkeissä, kun sairastuin loppulomalla.Jos saisi EO:n ammattimaisuuden ja fasiliteetit yhdistettyä Wordsin säähän ja livetarjontaan, alkaisi olosuhteet olla katsojan kannalta aika hulppeat. Toisaalta, myös EO sai kritiikkiä siitä, ettei satunnaiset katsojat olisi tervetulleita. Ei ollut tarpeeksi vessoja ja ruokatarjoilua.. Toivottavasti nyt kiinnitti safkalafkat huomiota päivittäisiin kävijämääriin ja lähtevät mukaan seuraavalla kerralla.
Täysin epäitsekkäästi toivon myös kasvisruokatarjontaa sit hei!
Ilta-aurinkoa Mukkulassa.Ollaan käyty Mikon kanssa paljon kopittelemassa. Aluksi en osannut yhtään heittää tuollaista perus rantafrisbeetä ollenkaan, on nimittäin ihan hirveän alivakaa kapistus. Mutta niin sitä vaan oppii ja sain lisättyä spinniä touhuun
Kisaillut en ole. En koko kesänä. Paitsi Mikon kanssa jotain pikku pelleilykisoja, esim mun keksimä uusi pelimuoto "Essi voittaa". Siinä vastustaja pelaa vasemmalla kädellään (jos oikeakätinen pelaaja) worst shottia ja Essi oikealla kädellä best shottia. Jos käy niin huonosti, että kierroksen päättyessä Essillä on kirjattuna enemmän heittoja, voittaa isompi tulos.
Hiukan hyvä pelimuoto, mulle. Kisa käytiin mun kotikentällä, Tuusulan urkkakeskuksella, jossa olen varmaan jonku tusinan kierrosta heittänyt. Mut on se lähellä kotia! Koska kaikkia varmaan nyt kiinnostaa miten kisassa kävikään, niin paljastetaan, että Essi voitti.
Käytiin myös Järvenpäässä ensimmäistä kertaa.Sunnuntaina ei kisailtu, mutta pelleiltiin kuitenkin. Eiku pelailtiin. Kivikossa max viiden kiekon kierros, jolle vastustajat valitsevat toistensa kiekot.
Miko sai:
S-line PD:n (koska tän pannun lentoa on niin siistii kattoo)
Starlite Mamba (mä en osaa heittää tätä hallitusti, mut Miko onkin ihan eri eläin)
MVP Shock (koska arvelin, ettei tyyppi oo koskaan heittänyt kyseisen merkin pannuja)
300s M3 (hakattu alivakaa herkku)
Ultrium Jokeri (koska Miko tykkää heittää ylivakaita puttereita)
Mun heittoarsenaali oli:
Star Destroyer (mallia lihakoukku, mutta alivakaampi kuin se PD, jonka olisi halunnut mulle antaa, mutta mä ehdin ensin)
Champion Firebird (Mikon ylivakain väylädraiveri)
Champion Gator (Mikon ylivakain midari)
S-line P2 (Mikon ylivakain putteri)
Turun urheilupuistossakin vierailtiin.
Vielä pieneksi lisähöysteeksi me päätettiin jokaisella väylälla toisen avauskiekko. Aloitettiin väylältä 2 ja Miko pohti kuinka paljon voi laittaa hysseä Mambaan, ettei tuu liikaa. Sanoin, että ei ole liikaa hysseä olemassa. Miko ei uskonut ja kiekko flippas yli cutaten. Mutta silti pidempi kuin yksikään mun avaus ikinä. Missään. Itse sain Dessun vääntää jäätävässä antsassa juuri ja juuri puurajan ohi. Lähäri pitkäksi ja tsägällä pitkä putti laitteeseen. Miko maalasi lähärinsä ilman ketjuja koriin ja niinhän se menikin, mutta oli sen verran kimmoisa Jokeri, että pomppasi puoli metriä ylös ja ulos.
Kesä on ihmisen parasta aikaa.
Kolmosella Miko laittoi Jokerilla milliin ja mä Firellä ekaan puuhun. Tästä alkoi Mikon ilotulitus, vaikka nelosella kone yskikin vielä ja oli tyytyminen pariin. Mä onnistuin nelosella firelähärissä ja otin myös parin, kolmosen bogin jälkeen. Note to self: Gator ei lennä mihinkään. Paitsi vasemmalle.
Vitosella oli tarkoitus heittää Dessu flättinä oikealta puolen väylää, mutta heitin ihan keskeltä ja vain tuurilla olin vielä IB. Lähäri vähän leveäksi, joten lähäri korin alle ja helppo nostonelonen. Miko pisti Shock-foren vähän pitkäksi ja putin sisään.
Kutosella jäi avaus yllättäen lyhyeksi P2:lla ja lähäri oli ruma fore kalliolle. Sieltä kuitenkin täydellinen lähäri korin alle ja nostonelonen. Miko pisti samaan aikaan birsejunan toiselle asemalle.
Seiskalla mä otin hyvällä avauksella, huonolla ja hyvällä lähärillä TODELLA huonolla putilla femman ja kasilla Gatorlähäri metriin ja par. Mikolle birdie birdie.
Ysin sain avata Gatorilla (kiitos rakas), joten lähäriä pääsinkin heittämään n. 50 metrin päästä tiiltä. Huono boogie eli bogey, mutta väylä ei jättänyt kylmäksi. Miko nimittäin avasi sillä Mamballa ja laittoi reilusti hysseä. Kun kiekko katosi näkyvistä taivaalla, epäili hän jälleen laittaneen liikaa hysseä. Sekuntia myöhemmin kiekko ilmestyi taas näkyviimme, tietenkin korin vieressä. Metriin avasi. Se on varmasti siistein heitto, joka kyseisellä kiekolla on ikinä heitetty, ehkä jopa mitä sillä tullaan koskaan heittämään.
Useimmiten olen ollut liikkeellä tällaisella kiekkomäärällä.
Yhdeltätoista vaadin Mikolta pommihysseä Spedellä ja mies vastasi kutsuun. Itse laitoin Dessun millin liikaa vasemmalta ja olin metsässä. Sieltä putteriupsi metriin ja par.
Kahdellatoista hukkasin maailman rumimman Dessun (epäonninen värjäysyritys). Miko otti kolmosen.
Kolmellatoista firellä avaus mallia "täböl oikeelle, fire kyl tulee takas ineen" ja odotetusti par korttiin.
Kolmentoista jälkeen oli ilta pimentynyt jo siihen malliin, että siirryttiin suoraan kahdeksalletoista, jolle otin historiani rumimman puttirollin. En pelannut väylää loppuun. Ykkösellä kävin vielä hävittämässä Gatorin ja hyvin mielin nukkumaan. Miko oli neljäntoista väylän jälkeen tuloksessa -9, joten päätin hiljaa mielessäni valitsevani jatkossakin hänen bäginsä sisällön. Mä olin 14 väylän jälkeen -2 kiekossa, tuloksen jäädessä kuitenkin reilusti plussalle.
Olipa hauska pelailla noin. Suosittelen muillekin, varsinkin toi että toinen valitsee millä avaa väylän. Siinä, kun on kiekon armoilla, saattaa oppia uutta kiekoista, väylistä ja itsestään pelaajana. Ja ainakin tuli naurettua!
Helppo nauraa, kun on tää tyyppi vierellä. Frisbeepointin Player's Cupista, kuva by Jari Huotari
...
Välillä pohdin kisailua. Aionko enää kisata ja jos niin miten? Tuleeko jossain vaiheessa into lähteä viikkokisoihin taas ottaa itsestään mittaa, niin ei tarvitse muita miettiä vai olenko mieluummin taitavan porukan huonoin ja opin? Vai enkö kisaa ja nautin vain lajista tällaisena mitä se nyt mulle on? Stressitön ja hauska friba on nimittäin sairaan kivaa just nyt. Ei jaksa harmittaa epäonnistumiset ja en laske tuloksiani. Olen joillain osa-alueilla selkeästi edistynyt, mutta esim draiveridraivi on ottanut takapakkia, kun en ole sitä enää hinkannut treenistä toiseen.
Kuva otettu sen jälkeen, kun varmistetusti yli satametrinen draivi läks tältä tytöltä.
Hyvää syksyä frisbeekansa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti