Inspired by Angelique Houtkamp

Olen aivan rakastunut Angelique Houtkampin taiteeseen. Hän on tatuoinnin uuden koulukunnan edustaja (jos olen oikein käsittänyt), joka tekee sekä kauniita töitä, että myös ihastuttavan satumaisia kuvituksia.

Tällä kertaa kuitenkin inspiroiduin työstä, jossa viuhka toimii röntgenlaitteena. Jokainen nainen, joka on viettänyt iltansa tanssien livemusiikin tahtiin hellepäivän lopuksi, Ruuhijärven nuorisoseurantalossa, tietää miten tärkeä viuhka voi olla.

 Löysin tuskaisen etsinnän jälkeen viuhkan, jonka olen aikoinani juurikin Ruuhijärven Rockabilly festivaaleille ostanut, hätäratkaisuna huoltoaseman lahjapuodista. Se ei ole erityisen kaunis ja yksi tuki taisi olla jo ostotilanteessa olla hukkunut. Eli ei tunnesidoksia tai rahallista arvoa.

Muutaman sudillisen valkoista ja mustaa maalia jälkeen, tulos oli tämä.

Seuraavaksi ajattelin kokeilla toistaa Houtkampin naisen,  meikkeineen ja hiuksineen. Arvostan näitä vahvoja naishahmoja, jotka Angelique on luonut.

On muuten tämä Angelique Houtkamp itsekin aika kuuma kissa. Ei olisi pöllömpi idea hänenkin tyyliään kokeilla kopioida. 

Terveisin Aittatar ja rakkauden lähetti Angelique

Uusi Vuosi

Vuoden vaihdetta on juhlittu eilen ystävien,  räjähteiden ja ruoan parissa.
Päivä alkoi Tikkurilan nepalilaisesta ravintola Sagarmathasta lounaan merkeissä. Seurana Laura, joka oli mun vuoden 2013 "The Ihminen". Lauraan henkilöityy mun elämäntaparemppa ja liikunnan löytyminen. Vielä 2012 puolella meidän tapaamiset keskittyivät roskaruoan ja televisiosarjojen ympärille. Viime vuonna kuitenkin treffasimme enenevissä määrin liikunnan ja terveellisen sapuskan äärellä. Yhdessä rehkittiin salilla ja hölkättiin kuin mummot. Juostiin vappuna cooperi, treenattiin mökillä ja osallistuttiin Midnight Runiin. Laura houkutteli mut ja ystävänsä Einin seinäkiipeilemään ja voittamaan pelkoja.

Herkkuja à la Laura

Me edelleen vietetään aikaa televisiosarjojen äärellä. Buffymaratoneja pidetään viikoittain. Erona on se, että 90% siitä mitä suuhumme nykyään laitetaan on oikeasti vartaloa ravitsevia ja helliviä. Mutta edelleen osataan myös herkutella.Ilman Lauraa ja hänen esimerkkiään, en luultavasti olisi saanut itseäni niskasta vihdoin kiinni ja siitä olen suunnattoman kiitollinen. If I ever manage to grow an amazing ass,  it's all 'cause of you girl!

Kiitos Laura! Mun sankari.

Lounaan ja kahvin jälkeen alkoi laittautuminen illanviettoa varten. Harvemmin jaksan erityisemmin tsempata ulkonäön suhteen,  mutta on se välillä hauskaa puuhaa. Uuden vuoden juhlan kunniaksi ja Mucha legginsseihin sopivasti valitsin meikin väreiksi mustan ja kullan. Haaveilin överiglitterhuulista,  mutta illanvietto oli suunniteltu alkavan ruokailulla, joten huulien meikkaaminen lainkaan tuntui järjettömältä.

Lähdimme "fashionably late" kohti ystäväpariskunnan pitoja. Tiedossa olisi ruokaa, juomaa, naurua ja hemmetin hyvää seuraa edellisen vuoden hyvästelylle. Tässä niitä herkkuja joita saatiin nauttia:

Pihviä, uunivihanneksia, papuja, leipää. Nam! I say!

Jälkiruoiksi mun anelema bostonilainen pecan-omenapiirakka ja taivaallisen hyvä juustokakku, sekin amerikkalaisittain valmistettu. 

Koska alkuillasta seurueeseen kuului yksi "kainalomittainen", kuten äitinsä kuvaili, kävimme ampumassa ensimmäisen satsin rahaa, tai siis raketteja,  taivaan tuuliin. Yritin kuvata niitä,  mutta mulla on kutina, ettei vielä varmaan kannata harkita ammattilaiseksi ryhtymistä.

Mitä olette mieltä? 9 parasta otosta ensimmäisistä raketeista. Jep, kaksi ovat kokonaan mustia.

Ilta jatkui korttipelin ja kuvailujen tiimellyksessä. Light Cola virtasi ja herkut maistui. Olen jostain syystä aivan järjetön stressaaja ja aiemmin en kyennyt pelaamaan Shanghaita ilman turhaa jännittämistä. Ja se asia oli myös harvinaisen selvä koko porukalle.  Nyt olin kuitenkin ihan toimintakykyinen. Ikä tuo varmuutta? 

Lisää pommeja, kultaa ja kimallusta. 

Isäntäpariskunta oli minun ja ukon parhaita ystäviä ja tuttuja häähumua -tekstistä. Hyvää helppoa seuraa, joiden kanssa oli aivan ihana toivottaa uusi vuosi tulleeksi. Se että osaavat tehdä superhyvää sapuskaa ei haitannut tippaakaan. Antoivat meidän voittaa kortissakin, joten mitä muuta sitä voisi ystäviltä toivoa? 

Morsian lupasikin lähteä seuraksi valloittamaan uutta lajia uudelle vuodelle. Ensi viikolla kokeillaankin tankoilua. Siitä kirjoitan varmasti lisää,  vaikka jäisikin vain kertakäyntiin.

Uusi vuosi alkoi suhteellisen väsyneenä, mutta Lauran kanssa sovitut treffit repivät sängystä ylös, ulos ja lenkille. Käytiin vähän herättelemässä kinttuja kävely/hölkkälenkillä. Kylläpä oli kankeata ja hapenottokyky hieman ruosteessa, mutta siitä se taas lähtee. Lenkki toimi hyvänä lämmittelynä salitreenille ja sain taas valokuvausapuja,  joten seuraavassa TKP-päivityksessä on kuvamateriaalia liikkeistä.

Team Mummojuoksijat jo uudella vuodella. Who would've thunk?

Jos jotain toivon vuodelle 2014, niin se saisi olla yhtä hyvä, kuin edeltäjänsä.

Terveisiä aitalta, from him&her

Ps. Vuoden pettymys oli Happy Pancake. Kuulin radiosta mainoksen ja meinasin itkeä, kun kuvittelin kohta saavani Suomesta amerikkalaisia pannareita. Voitte vain kuvitella pettymykseni, kun ajauduin deittisivustolle. MINÄ MITÄÄN DEITTEJÄ TARVII, VAAN PANNAREITA! Kukahan k*sipää tuonkin nimen on keksinyt? 

Pps. Kissikuva 

Catfight

Asiaa seinistä

Olen laiska sisustaja. Samalla myös kaikki mulle heti nyt! -ihmistyyppiä. Mutta sisustamisessa tärkeinä mulle on, että kotini näyttää minulta. Ei välttämättä siis kauniilta, ei ainakaan sisustuslehden sivuille sopivalta, mutta omalta.

Ihailen askeettista sisustajaa, joka luo valkoiseen huoneeseensa, muutamalla, valkoisella kalusteella, harmoniaa ja silmää hivelevää estetiikkaa. Kadehdin sitä, joka pystyy luopumaan kaikesta turhasta, mutta ah niin muistorikkaasta, tai saa ne pois näkyvistä tarvittaessa.

Entäs ne jotka saavat kaikki ihanuudet esille kauniisti. Sankareita,  mä sanon!

Omistan paljon tavaraa, ihania asioita, jotka ikävä kyllä hukkuvat välillä paljouden sekaan. Se mikä aitasta puuttuu, on säilytystila. Olemme harkinneet piharakennuksen pystytystä, jotta saisimme muutaman lisäneliön mun rojulle! Mutta, jos totta puhutaan, niin pieni leikkimökki olisi ihana lisä meidän tontille. Se voisi olla värillisesti pieni kopio aitasta.

Aitassa ei ole valkoisia seiniä (paitsi yksi, josta kohta lisää), mutta näille värillisille tilanjakajille olen sutinut valkoista pohjamaalia oman maun mukaan. Niinkuin koristamaan. Kun kaikki aitan sisäpinnat, märkiä tiloja lukuunottamatta, on verhottu mäntypaneelilla, saatoin hieman hullaantua omin käsin rakentamamme seinän suorien pintojen tuomista mahdollisuuksista.

Tuo ukkoni vaikutti lievästi skeptiseltä, kun aloin sattumanvaraisesti kiinnittelemään maalarinteippiä meidän vastamaalatulle seinälle. Jos ollaan tarkkoja, niin se vain näytti siltä, oikeasti minulla oli selvääkin selvempi suunnitelma.

Olen jo pitkään himoinnut vanhaa 50-luvun televisiota. Oikeastaan haluaisin vaan ne kuoret ja sisälle sitten sopivan nykytöllön. Mutta voin muuten kertoa, että tuollainen thirty something mieshenkilö ei ole ihan samoilla linjoilla noiden töllöttimien tuumakokojen kanssa. Tässä siis mun lohdutustelkka:

Mulla on tapana innostua täysillä ja hetki puuhata innostuksen kohteen kanssa maanisesti. Sitten kyllästyn ja pahimmillaan hommat jää kesken. Ukko on samaa sarjaa ja meillä onkin kohta kaksi vuotta keittiöremppa ollut jäissä. Maalausinnostukseni poiki myös makuuhuoneen seinälle kuvan jonka muotokielen hain taas 50-luvun Amerikasta hotellikylteistä.

Aitta on alunperin remontoitu työmiesten asunnoksi. Siinä on asunut kolme raksaäijää, joten pieneen kokoonsa nähden se ei ole märkätilojen suhteen puutteellinen. Kolmesta wc/kylpyhuoneesta on nykyään jäljellä kaksi, yksi per kerros. Ja koska rakennus pistettiin asuttavaksi "vain" raksamiehille, on kaikki tehty H-A-L-V-A-L-L-A! Itseäni eniten häiritsee tilojen pinnat, jotka on verhottu, katto poisluettuna, muovimatolla. Vaaleanpunaisen ja persikan välimaastossa olevalla "laattakuvioidulla" muovimatolla. Excuse me while I hurl. Olisi edes halvat laatat, niin olisin saanut suurimman osan maalilla piiloon.

Alakerran pikkuvessa sai jäädä huomiotta. Se sijaitsee meidän ylimääräisessä huoneessa, joka on kuntopyörän poistumisen takia, enää pelkkä varasto meille. Yläkerran kylppärille olen yrittänyt antaa tekohengitystä kontaktimuoveilla ja kangasvalinnoilla.

Suihkuverhoksi valikoitui ukon harrastuksen kunniaksi Vallilalta pari kameraa.

Kuukausi takaperin ukko-kulta päätti pistää ranttaliksi ja järjesti meidän eteisen/keittiön uuteen uskoon. Tästä syystä meillä on nyt valkoinen seinä. Tyhjä taulu. Tabula rasa.

Miltäänhän se ei näytä, eikä se iso ole, mutta ah niin kutkuttava. Se sijaitsee siis eteisessä, eli vastaanottaa vierailijan. Loistava paikka säväyttää ja avata keskustelu tilan kanssa. Mutta mitä siihen maalaan? Vai käyttäisinkö sekatekniikkaa ja tekisin kolmiulotteisen teoksen? Mahdollisuudet ovat rajattomat.

Olen tällä hetkellä kovin ispiroitunut katutaiteesta. Tässä muutama.

Mikä sinua inspiroi? Mitä sinä tekisit valkoiselle seinälle, jos ylimääräinen sellainen ilmestyisi?

Mutta jos jotain opin viime kerrasta, niin ukko ei saa projektissa olla mukana. Sitten kun keksin mitä seinälle haluan, valitsen yksinäisen hetken ja aloitan sutimisen. Näkeköön lopputuloksen ja päättääköön sitten vasta mielipiteensä. Nyt ei aleta aristelemaan.