Katsokaa näitä maisemia!
Kisa pelattaisiin uniikeissa puitteissa, Nurmijärven golf-keskuksessa. Väylillä olisi mittaa niin, että tällaista narukättä heikottaa ja nurmikot olisi millien mukaan leikattu. Vielä päivää ennen kisoja oli vähän heikko olo ja pelotti etten jaksaisi heittää. Tein kuitenkin päätöksen lähteä kokeilemaan ja katsomaan, koska en missään nimessä halunnut missata kokonaan tätä kokemusta.
Kokemus oli se mitä tältä kisalta odotin. Nyt heitettiin tavoitteet romukoppaan, jätettiin yliyrittäminen kotiin ja keskityttiin nauttimaan! Bogeyt olkoon mun pareja ja parit birsejä!
Jännittynyt kisaaja.
VÄYLÄ KUVAUKSET Frisbeegolfliiton keskustelupalstalta:
1. Jari Väyrynen väylä 230m par 4 Kaunis, alhaalta leveän ja tiiltä kapean näköinen, suora alamäki väylä. Yksi hienoimmista!
2. 124m.par 3 Suora mandolla varustettu aaltomainen väylä. Herkullinen!
3. 88m.par 3 Lyhyt oikealle kääntyvä alamäki väylä. Pakko kakkosen posti!
4. 87m. par 3 Lyhyt loiva ylämäki väylä. Vasemmalle kääntyvä. Punkkeri vaara!
5. 110m. par 3 Oikealle kääntyvä nätti perusväylä. Melkein metsäväylä!
6. Sami Loukko, Juha Nieminen väylä 161m. par 3 Puolipitkä lammen ja notkon ylitys väylä. Piiitkiä siivuja luvassa! Rolli vaara!
7. Mikko Setälä väylä 122m. par 3 Jyrkkä vasemmalle kääntyvä alamäki väylä. Kurvassa kiekon pysäyttäjä puu. Ihana!
8. 115m par 3 Loivasti vasempaan kääntyvä, lopussa metsään päättyvä perusväylä. Golfin ja frisbeegolfin ristetys!
9. 129m par 3 Vasempaan kääntyvä loiva ylämäki väylä. Tilaa on!
10. Jaani Länsiö väylä 207m. par 3 Jyrkkä , suora alamäki väylä. Pienellä lammella höystettynä. Rohkeat palkitaan tai sitten ei!
11. 200m. par 4 Radan omituisin väylä. Selkeä mutkitteleva väylä teeltä korille. Mutta kuka yrittää oikaista mutkat suoriksi. Käärme! ( siis ei siellä oikeita käärmeitä ole)
12. Jussi ja Janne Lindberg väylä 315m par 5 Jukka Vierin aikoinaan nimittämä kaikkien monsteri väylien äiti. Puolivälissä matkaa vasemmalle kääntyvä, loppua kohti kapeneva väylä. Kurvan jälkeen vasemmalla vaanii kiekko poloja syvä vesinielu, ja oikealla puolella korkean aitauksen takana lauma äänekkäitä, nopeita ja hurjia Venäjän vinttikoiria. Jos heität kiekkosi aidan toiselle puolelle, ei ehkä kannata lähteä hakemaan sitä. Jännittävä!
13. 160m. par 3 Perus kauraa. Kori rinteessä, joten pieneen ylämäkeen lähestyminen voi yllättää. Vähän tylsä?….en tiedä!
14. 180m. par 4 Tasaisen alun jälkeen jyrkkä nousu kori tasanteelle. Pirkkoa pukkaa!
15. 180m. par3Eppu Parkkinen/ Petri Määränen väylä. Oikea kätiselle loiva annukka heitto. Notkomainen mutta ei syvä. Vasemmalla puolella tien reuna ja sen takaosa OB.
16. 150m. par3 Frisbeegolf tyyppinen väylä. Kapea huoltotietä mukaileva kapea ränni. Draivin suuntaviivoja määrittelee oikealla oleva MANDO
17. 138m. par3 Näppärä notkon ylitys väylä. Vasemmalla notkossa OB lätäkkö! Kakkosia ja kolmosia tiedossa. Kiva!
18. 206m par 4 Edellisen isoveli. Nyt lukemat muuttuvat numeroa isoimmiksi. Avaruutta!
19. 100m. par 3 Alamäki väylä. K MANDO koria ennen lutunen pieni kiekkojen hukuttautumis lampi. Onni suosii rohkeaa!
20. 180m par4 Väylä mikä varmasti puhuttaa! Otin tietoisen riskin sijoittamalla korin veemäiseen Bermudan kolmioon. Avaus kannattaa sijoittaa tasamaan viimeiselle tasanteelle. Siitä on helpointa muttei helppoa lähestyä pari metriä alemmaksi korille. Korin edessä, sivuilla ja takana vaanivat lukuisat OB:eet, lampi, greeni, punkkerit . Sijoittajan unelma!
21. 80m. par 3 CTP väylä.MANDO! Tarkistusmittauksessa pikkuinen kasvoi isommaksi. Tee on kuitenkin pari metriä koria ylempänä, joten korille heittäminen ei ole kuitenkaan kenellekään ylivoimainen tehtävä. Ei kuitenkaan ihan helppo nakki!
22. 315m. par 4 Pitkä! Upea! Tilava! Ensin teeltä reilu 100m. tasaista, ja sitten alkaa loiva hieman oikealle kaartava alamäki korille asti. Punkkerit ja iso greeni lisäävät pisteitä. Tyylikäs! pisin draivi kisa!
23. 202m par 4 Hiekkatieltä alas golfväylälle, ja sitten siitä tasaista baanaa korille. Vasemmalla melkein koko matkan OB pelto. Petollinen!
24. Jesse Heinonen väylä. 350m. par5 Radan pisin! Lampi vaaniin melkein jokaisella heitolla. Riskin otto kykysi määrää tuloksen, ja kiekkojen menetyksen määrän. Väylän voi toki pelata harkituksi kuivin kiekoin ( jollei sada) Jättiläinen!
Tiedossa siis kahdeksan yli 200 metrin mittaista väylää, joista kolme ylitti 300 metrin rajan. Satametrisiä tai sitä lyhyempiä väyliä vain neljä kappaletta. Radan pituus reilu kahdeksan kilometriä ja kävelyä yhdellä kierroksella reilu kymmenen. Maasto kumpuilevaa ja korkeuseroja löytyy niin, että pohkeissa tuntunee. Avonaista ja rakkaudella hoidettua monsteriväylää.
Puitteista ei siis jää kiinni kisakokemus.
Väylä 10, pisin draivi -kisan näyttämö.
(Kuva: Toni Asikainen)
Lauantaina herätys soi puoli kuudelta, joka tuntui lomalaiselle aika rankalta. Herääminen itsessään ei kuitenkaan ollut vaikeaa, kun heti iski pieni jännitysperhosparvi vatsanpohjaan. Vaatetta niskaan, kamat kasaan ja auton keula kohti Nurmijärveä. Keli oli huonoista ennusteista huolimatta aivan uskomattoman kaunis, aurinko paistoi jo kukkojen laulaessa ja pakkasasteet tiedettiin poistuvan melko pikaisesti. Mullakin oli olo vihdoin ihan terve ja uskoa löytyi, että pystyn pelaamaan koko päivän.
Oltiin kisapaikalla seitsemän aikaan ja ehdittiin ottaa muutamat putit alle vielä aamutuimaan. Pelaajakokous alkoi 7.20 ja siinä päästiin näkemään miehiä nimikkoväyläin takana ja kuulemaan Väykän mietteet päivän kulusta.
Aloitin Anssin, Tuomon, Janin ja Tuomaksen kanssa radan viimeiseltä väylältä. Ei tosiaan mikään pehmein alku päivään, kun ensimmäinen väylä on radan pisin ja kiersi mittavaa vesiestettä. Heti avausheiton suhteen joutuu tekemään valintoja pelikirjan suhteen, kun tii osoittaa reitin lammen yli, jolloin voisi voittaa useita metrejä, mutta myös menettää kiekon. Safety-vaihtoehto olisi laittaa vasemmalta mantereen mukainen heitto.
Koska aikaa oli vielä ennen kisan alkua, päätimme ottaa muutamat treeniheitot. Itse laitoin g* Beastin heti outtiin liian lyhyellä heitolla. Onneksi kiekko kuitenkin päätyi kuivalle maalle, joten sain sen takaisin bägiin. Tuomaksella ei käynyt yhtä hyvä tuuri ja hänen harjoitusheittonsa joutui veteen.
Koska treeniheitto jäi lyhyeksi, päätin pelata varman päälle. NOT. Avausta vaan lammen yli, mutta kovempaa! Tällä kertaa rohkeus palkittiin ja pääsin helposti yli. Seuraavat kolme heittoa tämän jälkeen oli myös pituusdraiveja, pidin huolen, että heitettävässä pannussa on varma feifi ja jokainen heitin snadisti lammen yli joka kerta. Kun pituus ei muuten riitä, niin on hyödynnettävä sisäkurvi. Viides heitto oli ensimmäinen lähäri, Jokerilla milliin ja kutonen korttiin. Olin erittäin tyytyväinen suoritukseeni.
Seuraavaksi päästiin radan avausväylälle, joka oli tosiaan pidennetty sekä alusta, että lopusta ja tuntui käsittämättömän pitkältä. Avasin tässä todella hyvin ja sainkin pitkälle rinteeseen kiekon. Siitä vielä toinen draivi, varmistellen etten joudu greenille ja lähäriä greenin yli. Putti ohi ja vitonen korttiin. Edelleen todella tyytyväinen omaan suoritukseeni.
Väylälle kuusi pääsin taas kovalla itseluottamuksella ylittämään lampea. Isot pojat ei edes huomio koko lätäkön olemassaoloa, kun sen yli on niin lyhyt matka, mutta mä jouduin kyllä miettiä lähdenkö turvallisesti vasemman kautta vai kokeilenko yli, jotta saan pituutta lisää. Yli meni onneksi ihan heittämällä, mutta töhöiltyäni lähärit ja putin, otin siihenkin vitosen.
Seiskaväylälle onnistui avaus melko täydellisesti ja vein meidän poolin CTP-kisan kerrankin ohi Tuomaksen. Putti oli mulle silti liian pitkä, mutta otin tyytyväisenä kolmosen korttiin.
Kymppiväylältä alkoi todellinen siivutus! Pitkää väylää toisen perään ja käsi joutui koetukselle. Tarvitsisin useamman onnistuneen heiton per väylä päästäkseni edes bogey-tulokseen, mutta nakutin omalle tasolleni kyllä hyvää settiä. Viidelletoista napsahti niin pitkä draivi, että en tiedä olenko moista aiemmin heittänyt, mutta lähärit jäi vähän vajaaksi tasosta. Todellisina kauneusvirheinä Limpurien väylä 12, jossa otin ihan pikku skipin OB-lampeen ja seiska korttiin, kun muuten jokainen heitto oli aivan parasta Essiä, sekä väylä 16, jossa missasin sekä mandon että oikeastaan kaikki heitot ja jouduin tyytymään seiskaan. Sain onneksi itseni heti kasaan ja seuraavalle väylälle pitkällä draivilla ja millilähärillä kolmonen korttiin.
Väylä 19 oli yksi radan lyhyimmistä, mutta korin edessä ollut lampi teki mun puolesta päätöksen seiftata vasemmalta par. Vähän nössötti, mutta mulla oli kierrokselta niin vähän par-tuloksia, että oli se jokunen fiksu päätös tehtävä.
CTP-väylänä toimi 21, jossa oli oikealla puolella mando ja vasemmalla jyrkkä alamäki. Sössin väylän aivan totaalisesti, täräyttäen ensin mandopuuhun, ohittamatta sitä vielä, jatkamalla vain väylälle, josta kolmas heitto liiteli mäkeen. Sieltä putterilla upsi mukin alle, joka kuitenkin rollasi mäkeen ja lopulta kutonen korttiin. Tällaiset pelleilyt pitäisi saada karsittua, kun ihan perusmokailut tuottaa tarpeeksi suurta lukua.
Viimeiset kaksi väylää olivat molemmat pitkiä alamäkiliidätyksiä, jollaisia en ole koskaan aiemmin päässyt heittämään. Kauniita, kuin mitkä! Kierros saatiin kasaan reilussa viidessä tunnissa ja heittoja ropsahti 115kpl tuliskorttiin. Huikeaa!
Golfkeskuksella oli varauduttu yli satapäiseen fribalounastajaan ja onneksi olen köyhän miehen kasvissyöjä, joka hyväksyy kalan kasvikseksi, muuten ei olisi ruokaa herunut. Ainoa asia, joka puitteissa jäi harmittamaan. Toki olisin voinut soittaa ja kysyä mitä lounaalla tarjotaan, mutta suoraan sanottuna ei tullut mieleen kasvisvaihtoehdon puuttuminen. Tonnikalasalaatti oli onneksi herkullista ja vedinkin sitä aika "miehekkään annoksen", kuten vieraista pöydistä huudeltiin.
Toisilla ole välineet vimpan päälle.
(Kuva: Toni Asikainen)
Aloitettiin toinen kierros hieman aikataulusta myöhässä väylältä 8 Jennin, Jennan ja Janitan kanssa. Jennin kanssa olin heittänyt jo muutaman kerran aikaisemminkin kisoissa, oli kiva kun oli tuttu poolissa. Jenna ja Janita taas olivat asteen valmistautuneempia ja heillä oli caddiet messissä!
Me oltiin heitetty Jennin kanssa sama tulos, mutta koska mun tuloskortti oli pakan päällimmäisenä, sain aloittaa honoreilla. Ja niistä pidin kiinni kuusi väylää, taitaa olla oma enkka. Otin ensimmäisestä kolmesta väylästä kaikista nelosen, mutta vain kympillä se oikeutti par-tulokseen.
Väylä neljätoista oli haaste, kun avasin heti skutsiin. Siitä kakkosheitto vaan väylälle ja turvallisen hyökkäävästi kohti koria. Seuraavalla väylällä, kun odoteltiin väylän vapautumista, pyöri tuuli aivan miten sattuu ympärillämme. Siinä vaihtui monta kertaa kiekkovalinnat ja siitä huolimatta, että tuuli yritettiin ottaa huomioon, heitot päätyi kaikki melko samaan suuntaan kohti vasemmalla sijaitsevaa metsää.
Ai sitä väsyneen ja hysteerisen hihittelyn määrää, kun käveltiin samaan riviin metikköön heittämään kaikki paitsi Janita, joka jätti sentään väylälle oman pannunsa. Toiset tytöt jatkoivat jo fiksummin kohti avointa, mutta mä pistin uudestaan puuston keskelle. Siinä oli yksi vähän leveämpi rako, josta mun oli saatava kiekko läpi tai ottaisin osumaa ja lukua. No luottokiekko eli basic Jokeri handuun ja kovalla rykillä läpi. Heitto onnistui täydellisesti ja parempi puttaaja olisi siitä jo ineen laittanut.
Me oltiin muuten joukkona ihan hirveitä puttaajia! Siitäkin monet naurukohtaukset otettiin, kun kukaan ei onnistunut ekassa putissa. Tragikomiikkaa.
Sitten koitti mun revanssi väylästä 16 ja sen mandosta. Otin tällä kertaa mun todella hakatun classic Rocin, jonka joskus Jaanilta sain. Se on niin alivakaa, että pystyy huoletta heittää täböllä vasuriin ja aina se taittaa oikealle. Nyt kuitenkin tehoja tietoisesti ja väsymyksen takia pois ja kiekko liisi aivan suoraan tietä pitkin. Ei kauas, mutta kauniisti. Siitä jatkoksi toinen miltei samanlainen heitto ja annoin itselleni mahdollisuudet pariin. Otin ne heti seuraavalla heitolla pois, mutta väylätulos parani kuitenkin kahdella.
Väylän 17 avaus meni metsään, mutta kuten jokainen mun blogia enemmänkin lukenut tietää, if there's a sky route, there's a way to tomahawk! Eli tiukka upsi miltei pystyssä kaikkien puiden läpi ja mittaakin tuli varmaan se 55-60m. Siitä lähäriä vielä milliin ja nelonen korttiin. Ehdottomasti olin tyytyväinen väylän suoritukseen.
Väylälle 19 ajattelin taas seiftata, mutta kiekko jäi snadisti handuun ja päätyi hienosti lammen yli, mutta kuusen alle. Ei mennyt putti sisään, mutta kolmonen kelpasi jälleen.
Väylä 20 oli kyllä hieno. Pitkä ja radan mittakaavassa melko tiukka oikealle loivasti kaartava väylä jonka greeni oli kaikenlaisten OB-esteiden suojassa. Olisiko Ari ollut kun sanoi, jos ne alueet olisivat outtia keinotekoisesti, niin olisi pänninyt, mutta pallogolffin greenit ja bunkkerit toivat yllättävän miellyttävän lisähaasteen väylän loppuun. Ekalla kiessillä sain sijoitettua heiton kahden outin väliin, mutta toisella kerralla en ollut yhtä onnekas. Roci lipsahti bunkkeriin ja muuten suht hyvin pelattu väylä sai vähän mälsän lopun.
Niko näki mun heiton, joka siis oli kyllä bunkkerilipsahduksesta huolimatta hyvä heitto, ja kehui nätiksi. Näytin kiitokseksi keskaria. Niko yritti huudella et oli oikeasti hieno heitto, mutta mä naureskellen ilmoitin, etten nyt täältä bunkkerista oikein osaa fiilistellä ja esitin varuiksi vielä uudestaan keskissormeani. Sorry Niko, no hard feelings!?
Väylä 23.
Seuraavaksi oli taas edessä CTP-väylä, jossa päätin, etten pistä mandosta ohi ja koska kaikki tytöt oltiin samoilla linjoilla, heitettiin peräkkäin vasemmalle sinne alamäkeen, puiden keskelle. Mä uskalsin edelliskiessin rollista huolimatta laittaa taas putterilla upsin ja tällä kertaa se jäi päälle. Putti ohi ja nelonen korttiin.
Väylälle 22 heitin monta heittoa, mutta Jennapa laittoi kakskytmetrisen lähärin pömpeliin ja se oli kaunista se!
Kun kiipesimme väylän 23 tiille, tajuttiin, että meillä on vielä yhdeksän väylää jäljellä. Eli puolet normipituisesta kierroksesta. Jenna ja Janita pohtivat, jos voisivat käyttää kädejä sijaisheittäjinä ja me Jennin kanssa katseltiin lähempiä tiipaikkoja. Onneksi kuitenkin heitettiin itse ja kaukaa, mä nimittäin heitin hemmetin pitkän siivun. Moiset tuurit kuittaantuu kyllä huonoilla lähäreillä, mutta ei muistella niitä.
Radan, vaikkei kierroksen, viimeiselle väylälle lähdettiin samalla taktiikalla kuin ensimmäisellä kierroksella, mutta väsynyt kroppa heitti lyhyemmin ja tällä kertaa tälle pisimmälle väylälle joutui käyttämään 7 heittoa. Riutunut varsi ei ollut erityisen innoissaan väylän jälkeisestä ylämäestä, mutta mäen huipulla odottavan klubitalon olemassaolo oli todella suuri etu varsinkin näin pitkässä kisassa.
Team JJJ veti punasävytteistä linjaa, Team E oli sinisenä paikalla ja naama irvessä, kuten aina.
(Kuva: Vilma Väyrynen)
(Kuva: Vilma Väyrynen)
Ykkösellä jouduimme odottamaan heittovuoroa, kun edelliset vielä pelasivat väylää loppuun. Siinä sitten jäi kaksi pallogolffaria yytsimään meidän avauksia ja kyllähän alkoi likkoja taas naurattaa, räkäsesti. Annetaan hieno kuva lajista, kun tyypit jää seuraamaan rapapoolien rapapoolia, joka on vielä harvinaisen väsynyt. Siinä me sitten, yksi kerrallaan, heitettiin aivan päin vittuja. Jenni puuhun, Janita puskaan ja Jenna sekä mä laitettiin metsään, aivan toistemme viereen.
Kun osa jatkoheitoistakin joutui viheresteiden valtaan Jenni tokaisi, että on se kumma, kun päästään aakean laakealle pallogolfkentälle heittää ja silti tarvotaan metsissä. Too true!
Voimat alkoivat tässä vaiheessa olla aika finaalissa, joten lyhyetkään väylät ei tuntuneet hirmu helpoilta. Putti oli jokaisella muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta lähinnä karmivaa ja myötäelettiin toistemme epäonnistumisissa.
Mutta siinä, kun oli juuri putannut alarautaan ilta-auringon kutitellessa niskaa ja piirtäen tasaisesti leikatulle nurmelle koivujen avulla herkkiä pitsikuvioita, ei vaan mikään harmittanut. Mieli pysyi korkealla läpi kierroksen, koska jatkuvasti havaitsi olevansa osa ainutlaatuista kokemusta.
Väylällä kuusi uskalsin vielä kokeilla reittiä lammen yli ja meinasipas neidin huvenneilla voimillakin mennä pitkäksi seuraavaan vesiesteeseen. Seiskaväylään päätettiin kierros ja siinä sain metsän keskeltä pystysuoralla mellakkaupsilla yrittää pelastaa itseäni, mutta puuston läpäisystä huolimatta otin tuplabogeyn korttiin.
Toinen kierros sujui yhtä heittoa huonommin kuin ensimmäinen ja päädyin tulokseen 116.
Olinko tyytyväinen tulokseeni? En.
Haittasiko se?
No ei tippaakaan.
NDGE oli kokemuksena ainutlaatuinen, erityinen, raskas ja palkitseva.
Kyllä, väylät olivat järjettömän pitkiä.
Ehdottomasti, kierrokset kestivät ajallisesti ikuisuuden.
Missään nimessä en mitään muuttaisi!
Parhaat palkittiin pysteillä.
(Kuva: Toni Asikainen)
En usko hevillä pääseväni yhtä hienoa rataa kiertämään, yhtä kauniita väyliä heittämään. Tuurilla saatiin uskomaton keli, joka sai askeleen tuntumaan kevyemmältä ja väsymyksen häviämään taustahuminaksi. Lisäksi toisen kierroksen tyttöseura oli niin järisyttävän hauskaa, että oisi melkein voinut vielä toisen rundin heittää heidän kanssa putkeen. Melkein. Kroppa olisi toki pettänyt alta ennen sen loppumista.
Jenni oli tuttu hyvis, johon pystyi luottamaan, että seura on taatusti hyvää. Janita oli hieman varautuneempi, mutta lämpeni kyllä kierroksen edetessä. Hyssepommi-Jenna oli aivan ihana nainen, jonka kanssa sai nauraa ihan kippurassa melkein koko kierroksen ajan. Ei siinä osaa ihminen olla huonolla tuulella tai väsynyt, kun tuollainen lauma naisia on ympärillä.
Joskus mulle kiessit naisten kanssa oli haastavia, mutta nyt odotan niitä innolla. Niin paljon on hyviä kokemuksia tullut ja ihania naisia elämään. Kiitos teille kaikille!
Mun lempiväylät:
12, monsteriväylä myös ja varsin haastava, tuntui että kori ei ikinä tule näkyviin.
14, väylä jolla epäonnistuin molemmilla kierroksilla ja silti nautin siitä. Sai heittää todella jyrkkään ylämäkeen, se on suhteellisen harvinaista.
15, todella pitkä par3, joka tuntui yllättävän kapealta, kun tuuli vaihteli suuntaa.
16, mandoväylä, jossa midarilla heitto palkittiin.
20, väylä joka päättyi outtihelvettiin, lisäten järjettömän mielenkiintoisen jännitysmomentin
22, loputtoman pitkä ja upeasti avautuva alamäkiliidätysväylä
Koska lyhyitä, alle satasen väyliä oli niin harvassa, ne tuntuivat tällä radalla hengähdystauoilta, hyvällä tavalla. Pitkiä väyliä oli kuitenkin tultu pelaamaan, joten lyhyet oli kuin pikku karkkeja välissä.
Väsynyt, mutta onnellinen kisaaja.
En mä oikeasti osaa edes kuvailla miten hieno kokemus tuo kisa oli. Ei se edes tuntunut kisaamiselta, oli vain pelkkää fiilistelyä ja hymyilyä ja nautintoa. Sunnuntaina tunsi koko kropalla, että oli tullut heitettyä paljon ja täysillä ja ansaitusti tulikin rötvättyä ja syötyä koko päivä.
Kiitos Väykälle upeista kisoista. Sano mitä sanot, mutta mä en ole kuullut yhtään moitetta väylistä tai kisajärjestelyistä. Jokainen tuntui olevan realistinen sen suhteen, että aikataulut tulevat muuttumaan ja venymään. Kukaan ei ollut liian tiukkapipoinen tai tosissaan, tuntui että jengi oli paikalla juurikin kokemuksen takia, tuon Nurmijärven disc golf experiencen perässä.
Kiitos Nurmijärvi Golf, Väykkä, Suomen sää ja peliseura.
Wau mikä päivä.
-Essi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti