TPK viikko 33: road trip ja ennätystehtailua.

Sunnuntai.

Kun Kivikon Supersunnuntai oli heitetty, laitettiin Lintumiehen kanssa kamat kasaan ja lähdettiin kohti uusia seikkailuja. Frisbeegolf road trip edessä. Reissu alkoi Nurmijärvi Golfista, johon on yhdeksänreikäisen par3 väylän yhteyteen tehty saman pituinen rata fribaajille.

Väylä 1.

Päiväpelioikeus radalle maksaa 10€ ja klubitalolta saa varattua itselleen tiiajat. Meidät bookattiin pelaamaan pallogolffareiden kanssa ja sehän sai tässä ihmislapsessa aivan järjettömän paniikin aikaan. Pallogolffarit eivät kuitenkaan saapuneet paikalle, joten pääsimme keskenämme heittämään.

Pallot vasemmalta, kiekot oikealta.

Kauniit ja huolletut puitteet oli upea nähdä, mutta mulla oli mun short shortseissa, väriextravaganzalippiksessä ja hihattomassa topissa kovin white trash queen-fiilis. Lötä kädessä pallogolffareiden keskellä oli vaan outoa. Mutta toisaalta: olen jännittäjä. Ei muilla varmaan ole tällaisia ongelmia.

Pallogolfgreenit oli fribaajille OB-aluetta ja mä huomasin selkeästi sen vaikuttavan mun heittoihin. Sain aikaan stressin siitä, että tunaroin ja tuhoan nurtsit. Yritä siinä sitten hallittuun lopputulokseen päästä. Olen iloinen että pääsin kokemaan Nurmijärven ja suosittelen kyllä muillekin.

 Arvosana (asteikko 1-10):
 7
 +upeat huolletut puitteet
 -lyhyt rata ja out of placeness -fiilis

 

Paikan magein väylä, mun mielestä. Vesieste hyvänä stressitekijänä.

Nurmijärveltä siirryttiin Hyvinkäälle, rata jota en myöskään ole aiemmin päässyt kiertämään. Kertaheitolla pääsi mun lempiratojen joukkoon.

Hyvinkää on metsäinen rata, hillityillä korkeuseroilla. Muutama avoimempikin väylä löytyy. Haastava, muttei liian. Mulla meni kierros oikeastaan aika hyvin, viimeistä kahta väylää lukuunottamatta.



Mulla onnistui väylät 10 ja 11 hyvin, molemmat par4 ja molemmat pelasin ihannetuloksella. Se on aina mulle saavutus, par4-väylille. Viimeisillä kahdella väylällä tuhosin sitten tuon todella hyvin menneen kierroksen, kun mokelsin yhteensä +5 korttiin ja kokonaistulokseksi jäi +16.
Kuten sanottua, tykkäsin Hyvinkään radasta. Porukkaa oli jonkin verran, mutta vain kerran oli takana niin kiireistä porukkaa, että eivät odottaneet väylän tyhjenemistä. Pienen muistutuksen jälkeen päästettiin kundit ohi.

Lintumies joutui puuhun, kun heitti kiekon latvastoon. 

Arvosana:
 9
 +monimuotoisia väyliä

 Kolme kiessiä mahtui sunnuntaille ja illalla uni maistui makealta.

Ostin uuden Leopardin, koska se on niin kaunis ja koska pelkään hukkaavani ton vanhan.

Maanantai.

Aamiaisen jälkeen suunnnattiin Sappeelle. Yllättäen taas ihan uusi rata mulle ja tällä kertaa myös Lintumies pääsi heittämään uudessa paikassa. Rata sijaitsee laskettelukeskuksen välittömässä läheisyydessä, joten odotettavissa oli suuria korkeuseroja ja mahtavia ylä- ja alamäkiväyliä. Or so I thought. Todellisuudessa Sappee olikin pelkkää metsää ja paaaaljon puita. Ja sairaan hauska rata!



Jälleen kerran oli tarkkuus testissä ja ihme kyllä se ei ollut ihan hukassa. Mun tasoon nähden kierros meni todella hyvin ja päätin rundin tulokseen +14. Jos mulla meni ihan kivasti, niin Lintumiehen Sappee vastaanotti avosylin. Toi rauhallinen ja tarkka tyyli sopi kuin nakutettu. Varmaa peliä, jolla tyyppi vetäs radan nolliin. Ekalla yrityksellä nolliin! Vähän ärsyttävää.



Yksi asia josta haluan erikseen mainita, on radan teepadit. Ne olivat yhdet surkeimmista. Itsehän en heitä vauhdeilla, mutta todella pelottavat jollekin, joka tarvii vauhdin rytmittämään heittoa.

 Arvosana:
 8
 +Hyviä väyliä joissa tehty tarpeeksi tilaa, eikä jätetty puita keskellä väylää "haasteeksi"
 -teepads, teepads, teepads

Tähän mäkin haluaisin vastauksen.

Oli tarkoitus jatkaa Julkujärvelle, mutta kelit muuttui niin, että päädyimme jättämään väliin. Yövyttiin Nokian Edenissä ja heitettiin kylpylän etupihalla oleva 6-väyläinen (tulos +1) jonka jälkeen päästiin tekemään uusi aluevalloitus urheilun saralla, kun kokeiltiin competitive water slide race -lajia. Mä voitin ajalla 17.13s.

Tiistai.

Päivän ensimmäinen etappi oli Padasjoki, joka oli molemmille uusi rata ja johon kummallakaan ei ollut minkäänlaisia ennakkokäsityksiä. Sellaista pientä jännitysinnostusta oli kyllä havaittavissa, kun ei oltu keltään Paikasta kuultu mitään. Rata alkaa vanhan kyläkoulun takaa, kiertäen lenkkeilymetsässä. Nopeasti päädyttiin jo siihen tulokseen , että rata ei ole meitä varten.



1. väylä heitetään tien yli
2. väylä heitetään tietä pitkin
4. väylä heitetään tietä pitkin
5. väylä heitetään tietä pitkin....
You catch the drift.

 Onneksi oltiin päivällä liikkeellä, niin ei ollut paljon muita alueen ulkoilureittien käyttäjiä, mutta joka kerta kun kulkureiteillä heitetään, joutuu olemaan aivan ylitarkkaavainen. Itse asiaan eli heittoon keskittyminen vaikeutuu, kun tarvii keskittyä siihen, ettei minkään kulman takaa ilmesty joku kiekon lentoradalle.

Ai katos, purtsin mukainen väylä. Nice. NOT.

Paras hetki oli, kun auto lähti peruuttaen pois paikalta.

Padasjoki jätettiin kesken seitsemän väylän jälkeen yllämainituista syistä ja molempia kiukutti.

 Arvosana:
 DNF
 +pururadalla oli purua
 -tuli varmaan jo selväksi 

Matka jatkui kohti Heinolan Kippasuota, taas rata, joka oli molemmille ennakkoon vieras. On muuten hieno rata, jossa todella tyylikkäät opasteet ja kaikkiin radan rakenteisiin on panostettu. Seurakontin vieressä löytyy kolme treenikoria ja niiden takana on junnurata.

Tästä väylästä tuli mieleen yksi mun lemppareista, eli Keinarin 18.

Törmättiin yhteen Teron tuttuun, joka oli kaverinsa kanssa treenaamassa samana päivänä pidettäviin viikkokisoihin. Koska rata oli juuri vastikään muutettu, oli hyvä että saatiin paikalle opas. Heiteltiin muutamat väylät yhdessä ja myöhemmin saatiin vielä ratakartat käteen, joilla pystyttiin suunnistamaan keskenämme.

 

Aika hieno kontti tyypeillä. Parkissa olevat pyörätkin on ihan sävy sävyyn.

Enimmäkseen Kippasuolla heitetään metsässä, mutta parkkialueen läheisyydessä, mistä rata alkaa, on iso avoin alue, jossa kulkee useampikin väylä. Monimuotoisuus on suuri plussa.

Satumaisen kaunis väylä.

Radan keskellä sijaitsee "motivaatiomonttu" jonka reunalla on parinkin väylän korit. Vähänkin pitkä avaus tai lähestyminen, niin kiekko on montun pohjalla ja par-tulokseen pääseminen työn ja tuskan takana.

Tykkäsin Kippasuosta, vaikkei se yhtä hyvin kohdellut mua kuin muutamat aiemmat radat. Silti tulos +23 oli mulle ihan siedettävä, vaikka toki toiveissa on aina päästä ensiyrityksellä alle +1/väylä tulokseen (eli 18-väyläisellä radalla alle +18). Mutta jotkut radat ei vaan anna sitä mahdollisuutta.

Orava opastaa seuraavalle väylälle.

Kaikkeen on panostettu.

Arvosana:
 9 1/2
 +monmuotoisuus
 +next tee
+opasteet ja muut rakennelmat
 +treenipuitteet
 -ratakartta oli vielä uusimatta

Jäätiin kiessin jälkeen vielä harjoittelemaan lähäreitä treenikoreille ja junnuradalle. Putteri käteen ja hallittuja hillittyjä heittoja. Aluksi ei homma mennyt yhtään jakeluun ja turhautuminen oli lähellä. Kiukulla vaan jatkoin heittämistä, kunnes palaset pikkuhiljaa loksuivat paikoilleen. Lopulta aloin ymmärtämään mikä idea on putterin kanssa lähestymisessä on ja vaikkei se heti ala skulaa, niin ainakin tiedän mitä mun pitää heitolla hakea.

Keskiviikko.

Päivä alkoi Mukkulalla. Tai paremminkin Mulkkulalla. Rakkaalla lapselle on monta nimeä. Vihatulla muutama enemmän. Rata joka tekee kaikkensa muistuttaakseni, kuinka aloittelija vielä olen.


Tero heitti ekaa kertaa Mukkulan radan. Häntä ei häirinnyt alkuradan väkinäiset OB-alueet, vaikkei yleisesti olekaan sellaisten ystävä. Mulla lähti alku todella huonosti käyntiin ja oli lähellä, ettei koko peli hajonnut siihen. Lopulta I got over myself ja päätin, että heittäminen on hyvää treeniä ja Mulkkula on vaan liian iso pala purtavaksi mulle. No can do. Metsän puolelle kun päästiin, helpotti mun vitutus lopullisesti. Kuka olisi uskonut, että olin niin mielessäni kaikusta niistä puista?

Tosta raosta pääsin kokeilemaan onneani.

Muutamalla väylällä, mulla oli selkeästi hyötyä siitä että olin toista kertaa paikalla ja tiesin missä väylä kulkee. Esimerkiksi se candycane mallinen väylä oli huomattavasti helpompi, kun tiesin missä on se levein reitti. Samoin, olisiko heti seuraava väylä, joka U-kirjaimen muotoinen. (Korjatkaa jos järjestys on ihan huti) Sen lisäksi, että väylät oli tutut, mun fore toimi yllättävän hyvin.

  Toisinaan ei kyllä näkynyt lainkaan, että olen käynyt joskus radan läpi konttaamassa. Väylä 16, tiiiiiiukka puupilli alamäkeen, joka kaartaa lopulta oikealle. Ei mitään jakoa mulla. Puistoväylillä heitin myös ihan yhtä usein OB:lle kuin edelliskerralla. Terolla alkoi jossakin vaiheessa palaa hihat Mukkulaan. Loppukiessistä, kun metsäosuus on ohi, ei ne keinotekoiset OB-rajat enää olleet ihan niin fine, kun alussa. Ymmärsi siis mistä Mulkkula nimi tulee.

  Tarkkaa tulosta en tiedä, mutta ei tainnut paljoa edelliskerrasta parantua. Pari kolme heittoa, max. Mutta hei, ainakin pääsin taas heittää ihan järjettömän paljon.

Arvosana
8 1/2
+Hienot väylät ja puitteet
+ Isot tasaiset teepadit
-OB-helvetti
-haastavuus


Jotain edistymistä huomasin nyt viimeistään Mukkulassa mun suorissa kämmenheitoissa. Niitä nakuttelin pitkin viikkoa hyvällä onnistumisprosentilla sinne mihin halusin ja se teki hyvää itseluottamukselle. Tajusin jossain vaiheessa tähtäyspisteeni olevan huono, koska aina kiekko lähti liian myöhään kädestä. Tietoinen asennon muutos ja tähtäimen siirtäminen muutamilla metreillä vasempaan kräkkäsi koodin.

Radan viereisellä Nesteellä oli lättyjä myynnissä. GO LAHTI!

Orimattila kutsui seuraavaksi, road tripin viimeinen rata. Lintumiehelle revanssin paikka. Tero oli kisannut radalla, kun kelit olivat infernaalisen huonot. Kaikki ne väylät jotka olivat sijainneet sadeveden valuma-alueilla olivat olleet mutaista liejua.

Birdman vs. Orimattila:

The rematch

BIRDMAN WINS BY A LANDSLIDE!

Orimattilan rata on todella hauska. 21 väylää urheilupuiston laitamilla. Siellä on hirveästi eri tyyppisiä väyliä, on metsää ja aukeeta, ylä- ja alamäkiä. Jonkin verran joutui sielläkin heittää teitä pitkin, mutta kun se ei ollut yhtä systemaattista, kuin Padasjoella, niin ei edes pänninyt liikaa. Tuloskorttiin +24. Tero paransi tulostaan huomattavasti, mutta koska väyliä oli kisassa 3kpl vähemmän, ei jaksettu lopullista parannusta alkaa laskemaan. Hyvä Tero!  

Käykää kokeilee, magee paikka!





Arvosana:
9
+Upeita ja erilaisia väyliä
+Lähistöllä WC
 -ne kävelyteiden mukaan heitettävät

 

Sääli että kuvasta ei näy, oli nimittäin ihan hävyttömän hieno avaus tämä.

Lauantai.

Illaksi pyysin saada kasaan mun loman viimeisen Jarrupoolin ja pojat suostuivat. Tällä kertaa saatiin mukaan jo ykkösväylältä asti uusi jannu, Rikun tuttu, jolla oli aivan käsittämättömän iso käsi. Aloitettiin mun inhokilla, niinkuin normaalisti kiessit kuuluu aloittaa, eli ykkösväylällä. Onnistuin heittää elämäni avauksen, joka oli niin reilusti saaressa, ettei pelkoakaan outtiin joutumisesta. Jouduin kuitenkin puun taakse, joten puttiin jäi reilusti haastetta. Jokeri käteen ja yrittämään.

Ka'Ching! PIRKOTIN YKKÖSEN! Jeeeeeee!!!!

Kuka on Kivikon ykkösen ykkönen? 

(kuva lavastettu ja on oikeasti Orimattilasta)

Ensimmäisen väylän jälkeen mä JOHDIN. Sen yhden väylän verran tosissaa, mutta kaikki lasketaan.

Loppukierros olikin pirkkoveroa, mutta en osannut edes harmitella. Noita kundeja oli jälleen kiva seurata, sen verta kovia heittäjiä meidän jarrussa on. Uusin jäsen oli juuri aiemmin heittänyt väylän nro 7 Eaglella (kaksi heittoa alle väylän ihannetuloksen, kolme heittoa alle olisi Albatross) ja pyysin nähdä moisen ihmeen uudestaan. Ei kuulemma joka kerta viitsi eagleilla menemään. Tuloskorttiin napsahti omaa ennätystä sivuava +9 ja ihan tyytyväinen sai olla päivän tulokseen.

 Sunnuntai.

Viimeisiä short shorts päiviä viedään.

Tero oli hieman varovaisesti kysellyt haluaisinko joskus lähtee kiessille niin, että hän toimisi mun valmentajana ja neuvoisi heitoissa ja kiekkovalinnoissa. No jokainen, joka tätä blogia on lukenut tai yhtään mun frisbeegolfminää tuntee, tietää kuinka innoissani olen kaikesta avusta.

 I'M IN!

 

Coach man ja peliseura.

Suunnattiin Kivikkoon tälle coach-kierrokslle. Aloitettiin väylältä kaksi, jotta disc-eating-pond jäisi viimeiseksi. Jos mun avaus epäonnistui, niin heitin toisen. Peli kuitenkin jatkui aina ensimmäisestä heitosta, koska halusin saada vertailukelpoisen tuloksen. Vitosväylällä törmättiin pariin tuttuun, mutta meidän hidastelun takia päätettiin päästää kundit ohi. Seiskaväylän ruuhkien takia otettiin kuitenkin kundit taas kiinni ja päätettiin jatkaa kierros heidän kanssaan.


Kaiken järjen mukaan mun olis kuulunut jännittää tilannetta. Mutta jostain syystä näin ei käynyt. Ei nää pojat niin tuttuja olleet, etteikö stressipeikko normaalisti olisi tullut esiin, mutta voisiko olla, että mun pää kestää ihan vähän paremmin tällaisia tilanteita. Who knows, toivottavasti.




Kun heitettiin kundien kanssa, en enää heittänyt kakkosavauksia, vähän ajansäästön takia. Jonkun kakkoslähärin taisin joutua heittämään, kun valmentajahamo oli sitä mieltä, että ensimmäinen yritys oli aivan paska. Edelleen siltä ykkösyritykseltä kuitenkin jatkettiin.

Koko pointti oli pelata, niin kuin kisoissa pitäisi pelata. Gameplan-ajattelua parhaimmillaan. Ja se oli hyvä, että joku muu teki sen ajattelutyön mun puolesta, itse olisin ehdottomasti halunnut ottaa enemmän riskejä. Kylmäpäisyys on mun puute ja olisi ehdottomasti valttia.

Vaikka kierroksen aluksi Tero kertoikin jokaiselle heitolle mikä kiekko mun kuuluisi valita, loppu kiessistä sain mä hypätä jälleen puikkoihin itse. Valitsin lätyn ja hyväksytin sen. Tää oli parempi taktiikka, kun useimmiten valitsin toisen niistä kahdesta kiekosta, jotka Terolla oli mielessä ja näin saatiin mun luottamus kiekkovalintoihin myös kasvamaan. Heitin siis aika usein Leopardia, TD:tä tai TD2:ta. Muutaman kerran jouduin kuitenkin täysin oman epämukavuusalueen ulkopuolelle, esim väylillä 14 ja 15, kun mut pakotettiin heittämään foreantsaa. En vaan osaa.

En hirveästi halua vatvoa mun epäonnistumisiä, mutta olihan niitä.
Ykkösen avaus korkeaksi, enkä päässyt saareen. Lähäri jäi käteen ja oli onni ettei mennyt outtiin. Turha bogey.
Kakkosen lähäri ihan sontaa ja oli jälleen otettava bogey
Kolmosen avaus lähti liian aikaisin kädestä ja päätyi melkein outtiin.
18 avaus kallion puskien taakse ja jouduin ottamaan bogeyn sieltäkin.
Pirkkometsästä ei yhtään pirkkoa ja yksi bogey taas.

Mutta oli mulla onnistumisiakin.
Kakkosen avaus oli pitkä.
Kolmosen putti oli pitkä ja upposi hienosti. Pelastin parin.
Vitosen avaus oli mun tähän astisen vitoshistorian  ehdottomasti paras, vaikka epäonnisesti skippikin alaspäin.
Molemmat par4 väylät pariin.
Väylä 11 jo toistamiseen pirkolla.
Väylällä 13 outdraivasin kaikki pojat (jotka kaikki heitti puttereilla, mut silti)

"Toi kierros oli sitä, että pelattiin sun vahvuuksilla koko ajan.

Missään kohtaa ei otettu riskiarpaa, vaan aina se varma arpa.

Siitä ei yhdellä väylällä voita niin paljoa, mutta pitkässä juoksussa tulokset ja itsevarmuus nousee enemmän."

-Lintumies

Ja tuloksethan nousi. Sain uuden ennätyksen:
KIVIKKO +4!!!

Suuret kiitokset haluan Terolle hänen avustaan antaa, mut miettikää tytöt ja pojat sitä, et mähän noista jokaisen heiton heitin! Aivan käsittämätöntä. Jatkuvasti toki heitin oman tasoni yläpäässä, mutta olipa kiva nähdä minkälaista peliä olisi mahdollista pelata.

-Aittatar

Kuva lainattu reddit.com