TPK viikko 35: Married to disc golf.

Sain kunnian piitää Lintumiehen fribagolf-piirustuskirjan ensimmäinen tuherruksen.

Maanantai.

Frisbeepointiin jälleen kerran käymään ja nyt en voinut jättää ostamatta kiekkoa, jonka olin kerran jo hylännyt. Kun kävelin se kädessä kassalle, Käpä kysyi, että ei kai taas Leopard? No mikäs muukaan mun sydämen sulattaisi?

Seuraavaksi aion ostaa Star-muovisen Lepan ja jopa kokeilla sen värjäämistä. Mulla on jo sen suhteen suunnitelma, niin ehkä joskus sen pääsen täällä blogissakin esittelemään. Sen verran on outo suunnitelma mielessä, joten voi olla ettei näe kiekko päivänvaloa.

Mitä ihmettä mä teen, jos Leopardi on jossain vaiheessa mulle liian alivakaa? No onneksi se on aika epätodennäköinen skenaario.

Tytöin Leopardi ikinä.

Tiistai.

Sovittiin Ainon kanssa tyttöjen kierros ja kävin hakemassa tytön seurakseni Taliin. Oli jo likkaa ollut ikävä ja kiva on aina kun pääsee noin hyvän naisheittäjän kanssa treenaamaan. Ainolta voi oppia vaikka mitä.

Mä en ottanut kierrokselta tulosta ylös ollenkaan, halusin käyttää aikani oppimiseen ja tarkkailuun ja omien tulosten seuraamisen paine saattaa mulla vähän sekoittaa peliä. Ja jos totta puhutaan, halusin myös keskittyä Ainon kanssa kuulumisten vaihtoon ja ylenpalttiseen höpöttelyyn. Kuten sanottu, tyttöä oli jo ikävä.

Minä ja upea Aino otettiin yhteinen kuulokekuva.

Mä voisin kyllä hommaa itselleni pienen ruutuvihon mihin kirjoittaa tulokset. Mä en ikinä keskity tarpeeksi, et tietäisin missä tuloksen suhteen menen ja jos joku aplikaatio ei mulle sitä kerro, niin voisin rauhallisemmin heittää. Miksei tää oo aiemmin tullut mun mieleen? Ehkä kun usein joku muu pitää kirjaa. Sekin nimittäin ahdistaa snadisti, että toinen ihminen tietää missä menen tuloksellisesti..
Mä ja mun Judge aletaan koko ajan olla parempia kamuja, varsinkin nyt, kun päästiin vihdoin ensimmäistä kertaa yhdessä tositoimiin. Muutamat avaukset kokeilin sillä ja tuntuu olevan todella anteeksiantava kiekko. Sehän sopii mulle. Nyt kun vielä korjaisi itse vääräaikaisen releasen, niin mun ei tarvis tehdä mitään oikein. Ainokin kommentoi useampaa Judge-kiskaisua sanoilla "Mä tykkäsin tosta heitosta". It ain't all bad.

Kun päästiin väylälle 7 alkoi satamaan. Aika kovaan. Heitettiin useammat avaukset ja jäätiin puun alle odottamaan, jos kyseessä olisikin vain kuuro. No eihän se moinen ollut ja jouduttiin kipittää kiekot pois ja autoon värjöttelemään.

Mutta näyttipä sade upealta. Kaunis väylä eikö totta?

Meillä ei ollut vielä into loppu ja päätettiin lähteä katsomaan, josko Kivikossa olisi kuivempaa. Siellä törmättiinkin Sauliin ja hänen sekä Ainon yhteiseen tuttuun ja lähdettiin nelistään kiertämään.
Mulla on alkanut taas olemaan ongelma ykkösen kanssa. Saareen pääsy oli jossain vaiheessa mulle ihan selvä homma, mutta parin epäonnistumisen jälkeen se on taas saanut mörköstatuksen. Pitäisi saada taas draivitreeniä kunnolla alle, niin minimoisi sattuman osuuden..


Märkä keli, liukkaat kiekot ja kosteat kädet ei todellakaan ole optimaaliset frisbeegolfiin ja aiheutti mulle ihan järkyttäviä ongelmia. Mun pyyhe oli ihan läpimärkä, lähinnä liikutin sillä märkää edestakaisin, ja tuntui, että kiekot ei ollenkaan pysyneet kädessä. Tuli useampi gripslip, eli kiekko lipesi kädestä liian aikaisin. Mitä silloin pitää tehdä? No pitää kiekosta kiinni lujempaa. Se takaakin mahdollisuuden griplockiin, eli kiekko irtoaa aivan liian myöhään kädestä. Molemmat aiheuttaa hirveän hasardeja tilanteita kanssapelaajille.
Näiden kanssa painin jonkun aikaa ja osan väylistä jätin heittämättä. Alkoi hermot olemaan riekaleina joten tuntui paremmalta vaan rauhoittua ja antaa myös muille pelirauha. Alkoi kellokin olemaan jo niin paljon, että oli pakko nopeuttaa toimintaa että fribamummo (TM) pääsisi nukkumaan.

Fribamummon virallinen edustuskuva.

Keskiviikko.
Lepopäivä kaikesta.

Torstai.
Töiden jälkeen treffasin Lintumiehen frisbeepointissa, käytiin siellä kuolaamassa ja ostamassa Saulille synttärilahjat. Mä päädyin ostamaan tyypille todella räikeän pinkin flatin Firebirdin ja pinkin varaminin.

Fribapoint I LOOOOOVE YOU.

Frisbeepointilta ajelin suoraan Kivikkoon johon oltiin sovittu treffit Ainon kanssa. Oli tarkoitus treenata puttia pitkästä aikaa kunnolla. Kun Aino ja Sami paikalle pääsivät, oli heillä valokuvaaja mukana ja Ainolla meni ensin tovi mallihommissa. Me sitten Samin kanssa vähän putattiin ja draivailtiin odotellessa. Neljästä avauksesta, jotka ykkösellä heitin, kaksi meni jonkkaan.

Kun Aino tuli takaisin, aloitettiin meidän virallinen treeniosuus. Ensin puttia kolmella kiekolla kolmelta eri etäisyydeltä. Aloitettiin lähimmästä ja kun sai putkeen kaikki kolme puttia sisään, sai siirtyä seuraavaan pituuteen ja taas sitä seuraavaan. Pisimmältä onnistumalla pääsi siirtymään takaisinpäin ja tarkoitus oli sahata edestakaisin näitä kolmea checkpointia.

Mä pääsin nopammin kauimaiselle puttipaikalle, mutta en ikinä saanut kaikkia kolmea puttia sisään. Aino tulikin nopeasti rinnalle ja ohi ja pääsi takaisin pisimmälle heittopaikalle, ennen kuin luovutettiin täydellisen Ainon ylivoiman edessä.

Kivikko. Minä, kori ja sateenkaari. Aika jees.

Seuraavaksi putterilähestymisiä sekä rystyltä, että kämmeneltä. Mentiin reilun parinkymmenen metrin päähän toisistamme ja tarkoitus oli heittää tarkkoja määrämittaisia pehmeitä heittoja joista voisi kopin ottaa. Sitä herkkää lähipeliä, joka mulla on hakusessa.
Aino opetti myös mulle juuri oppimansa forenepin, joka on todella näppärä, jos on lähellä koria, mutta joutunut jonkun pusikon taakse ja rystyltä ei pääse heittämään. Toisaalta mulle kämmen on edelleen suht luonteva heitto, joten pitäisi enemmänkin opetella sen käyttöä.

Mulla on suuri osa heittokavereista rystypelaajia, eikä ihan hirveästi ole tullut saatua ihan oikeaoppista neuvoa miten kämmeneltä heitetään. Tähän tarvisin kyllä ehdottomasti jonkun osaajan avuksi. Joku jolle fore ei ole get out of a shitty situation -ratkaisu, vaan se vahvin heitto. Meidän jarrupoolissa olis yksi pesäpalloilija, jonka fore on aivan käsittämättömän hieno, siitä pitäisi ottaa mallia. Sääli että mulla ei ole pesistaustaa.

Mr Aurinko tuli käymään meidän treeneissä ja pisti tytöt puttaamaan kahdestatoista metristä kymmenellä kiekolla. Ei ollut helppoa se. Edelleen aika suoraan mulla putit lähtee ja Lintumies on useamminkin sanonut, että mun putti lähtee aina kohti laitetta. Noin pitkiin putteihin en vaan aina saa tarpeeksi voimaa ja jäävät ujoiksi. Vain yksi upposi, mutta niin myös Rikulla ja Ainolla ensimmäisellä kympillä, joten ei voi liikaa itseään sättiä. Tokaa kymppiä en enää heittänyt. Fribamummo and all.

Perjantai.

The devil.

Duunin jälkeen Vantaalle videotreeniin. Eli draivia hiomaan ja kokeilemaan vauhdinottoa.
Kun mulle opetetaan jotain uutta, mulla on järjetön tarve osata se heti. Mä en haluais näyttää minkäänlaista kyvyttömyyttä. Ja ennen kuin kukaan aiheesta mitään sanoo:I get it. Ei MITÄÄN JÄRKEÄ.

Bägi tyhjäksi.

Kyllähän mä ton lopettaisin, jos vaan osaisin. Huomattavasti helpommin pärjäisi, jos uskaltaisi olla huono. Tai siis, aloittelija. Silloin ei varmaan kasaisi itselleen järjettömiä suorituspaineita.

Nyt kun kokeilin x stepiä (vauhdinottoaskellus) en antanut Teron katsoa. Video sai tallentaa tapahtumat, mutta en tähän päivään mennessä ole sitä uskaltanut katsoa. Olen saanut kyllä kuulla missä mun suurimmat ongelmat on, mutta itse en ole niitä nähnyt.

Pitää. Uskaltaa. Katsoa.

Täytekuvana väärikoodattu kasa Prodiscusta.

Kuulemma edelleenkin mä käännän mun pään liian taakse. Vaikka Toni siitä sanoi jo viikkoja aiemmin ja Avery kuukausia sitten, silti se ei näköjään mene mulla jakeluun. Vaikka olen yrittänyt kyllä..

Kiekon eteenvienti ei ole suora linja. Se kaartaa ensin alas, sitten ylös ja rannekin kääntyy väärin. Kuulostaa huolestuttavalta eikö totta?

Mitäs muuta mun vedossa on vikana?

Ai kuin on pahannäköinen taaksevienti. Heitto on the other hand oli aika jepa.

Lauantai.

Kivikossa mun seura Disc Golf Vikings (just liityin, hihihii) järjesti siivouspäivän kunniaksi kisat ja kiekkokirppiksen. Taas sai lähteä pitkin päivää liikkeelle ja joko yksilönä tai parina. Lähdin Teron kanssa pariskabaamaan ja  saatiin yksilönä kisannut Joona meidän seuraksi. Oli kova heittämään ja heitti yksin yhtä hyvin kuin me parina.

Oon melko varma, että noi on puttereita tossa kyljessä.

Kivikossa oli muutakin häppeninkiä ja muutama väylä oli poissa käytöstä sen takia. Kun oltiin kahdentoista tiillä päästiin seuraamaan, kun pojat pomppi pyörillään kallioita ylös ja alas. Päätähuimaavaa hommaa.

Kierros oli kiva ja hauskaa oli. Taidettiin heittää öbaut -4, jos oikein muistan.

Rundin mieleenpainuvin hetki oli kun eräs tyttö tuli kysymään et oonko "se Essi". Ensimmäinen tuntematon ihminen, joka on tunnistanut mut blogin kautta ja tullut sen takia juttelemaan. Voin kertoa, että se lämmitti sydäntä kovasti. Kyllähän sen näkee tilastoissa, että kävijöitä blogilla on, mutta oon silti kuitenkin ajatellut, että lukijoita on muutama ja mun äiti.

Leopardityttö hänkin.

Jotenkin tuntuu siltä, että mun pitäis miettiä enemmän mitä ja miten mä kirjoitan, laadun olisi oltava kohdillaan. Mutta kai mun kannattaa jatkaa samaa rataa, kun tähänkin asti näitä äiti ja muut tulee tänne lukemaan.


OFF TOPIC MOMENT:

Meillä syttyi Saulin kanssa perjantaina idea iltapukufrisbeekuvista, jotka varttuivat "Married to disc golf" -suunnitelmaksi, kun Sauli muisti kellariinsa edelliseltä asukkaalta jääneen morsiuspuvun. Päätettiin sitten mahdollisimman pian pitää kuvauspäivä, jotta ehdimme osallistua Frisbeepointin kuvakisaan. Kisakiessin jälkeen siis ensimmäistä kertaa morsiuspuku päälle ja putteri kädessä otin lajin omakseni, myötä- ja vastoinkäymisissä.

Tässä kuvasatoa, saa käydä äänestämässä meidän tai muiden kuvia kisassa:



















Sunnuntai.

Aamupäivällä lähdin Teron caddieksi Normitaliin. Yksi rundi katsomaan minkälaista touhua toi kisaaminen on, jos sitä uskaltaisi moiseen itse joskus lähteä. Pääsin myös kokeilemaan Grip eq -repun kantamista ja selvisi, että tällä otannalla se ei ole mua varten. Selkä ei arvostanut.

Not Essi approved.

WAU MIKÄ PÄIVÄ!

Mua tais jännittää enemmän kuin kisaajia. Tämä ei tosin tullut mulle yllätyksenä, eikä varmaan kellekään, joka mut tuntee tai on edes vähän näitä mun juttuja lukenut. Mutta oli kiva päästä näkemään minkälaista hommaa toi on, kisaaminen nimittäin. Jos ei laske siihen mun ahdistuspaniikkikerrointa päälle, niin toi ei vaikuttanut mitenkään ihan pahimmalta jutulta ikinä.

Lintumies aloitti heittueensa (GO Tapani, mä tykkään tästä termistä) kanssa väylältä 6.

Tää on hullu tilanne, kun hinku oppia ja olla parempi sekä päästä vielä joskus kisaamaan, on ihan järjettömän suuri. Tarmoa, kuin pienessä kylässä. Samassa mun pelkotilat on lähes ylitsepääsemättömät ja kaikkea mitä teen varjostaa "mitä jos epäonnistun?". Ei sillä oikeasti pitäisi olla väliä, mutta mun arkuus rajoittaa mun elämää.

Caddie-tyttö.

Seuraavaksi voisin olla caddie jollekin, jolla on Latitude64°, Dynamic Disc, Prodiscus tai joku muu reppubägi käytössä kuin Grippi, niin pääsis testaamaan rankayhteensopivuutta niidenkin kanssa. Saa pyytää, jos oikeanlainen bägi selkääsi painaa.

Ei oo kauniinmpaa.

Talin iso kiekko.

Keinukallioon kisojen jälkeen treenirundille. Alku meni aika hyvin ja vain nelosväylä söi mun itsevarmuuden. En tiedä missä tuloksessa olin, kun tapahtui totaaliromahdus, mutta muistan tasan tarkkaan mikä sen aiheutti. Väylällä 13 heitin todella huonon avauksen. Se sai jo pienen sumeuden pään sisälle, josta olisi ollut vielä mahdollista päästä eroon. Tiedättekö sen ahdistavan usvan, joka valtaa aivot ja saa aikaan pienen päänsäryn. Vai onko nää yksin mun paniikkioireita? Ikävä kyllä toinen heittoni epäonnistui myös. Tiillä avausvuoroaan odotteli pariskunta, josta juuri sillä hetkellä, kun kiekko osui puuhun, kajahti ilmoille naurunremakka.

Outdraivasin lintumiehen usealla sentillä.

En tiedä nauroiko ne omille jutuilleen ja kun ajattelen asiaa järjellä niin uskon näin olleen. Silti se epävarma, arka, heikolla itsetunnolla varustettu Essi, kasvatti tilanteen mielessään niin, että sieltä osoitettiin ja naurettiin mun epäonnistumisille. Mikään heitto ei enää sillä väylällä onnistunut.

Mikään ei muutenkaan enää onnistunut. Kiukulla väänsin kierroksen loppuun, mutta scorecard tuhottiin jo aiemmin, samoihin aikoihin mun itsetunnon rippeiden kanssa.

Fore-neppi testistä tositoimiin.

Miksi sillä on tällaisessa hetkessä mitään merkitystä miten ihmiset mut näkee ja mitä ne musta ajattelee? Miten pystyn pukeutumaan morsiuspukuun ilman, että se nolottaa, mutta pieni epäonnistuminen saa mun pasmat ihan sekaisin?

Ärsyttävää.

Onneksi mun valjaat sopii mun selälle loistavasti. Tuntuu, kun ei kantaisi mitään. Voi olla, että reppubägi vaan ei ole in the cards for me.

Yksi kiva hetki epäonnistumisen jälkeen oli väylällä 10, kun heitin tiheähköön pusikkoona epäonnistuneen lähärini. Ensimmäinen ajatus, joka tuli mieleen oli "YES, pääsen heittää upsin!" (joka siis on aiemmasta sekoilustani huolimatta upside down shot, kiitos selvennyksestä Jaani, please sano et nyt meni oikein?!) Otin mokan oppimistilanteena ja mieltäni ei murtanut siinä vaiheessa edes se , että se upsi oli ihan mahdoton heitto siihen paikkaan.

Think. Positive.

Putti?

Lopeta se kuvaaminen ja kerro onko tää oikee kiekkovalinta!?

4.-7.9. frisbeegolfin SM-kisa käytiin Oulun Meri-Toppilassa ja siellä ei voittajilla menneet pasmat sekaisin.

Onnea Instagram-tutulle Eveliinalle naisten hopeasta, Aino-rakkaalle finaalirundille pääsystä ja:

ISO KÄSI miesten avoimen sarjan voittajalle

Jalle Stoor, you are the man!

-Aittatar