Aittatar aihealueittain.

maanantai 21. heinäkuuta 2014

TPK viikko 29: Tunteiden vuoristorata.



Maanantai.

Edellispäivän Kivikko-onnistumisen myötä oli päähäni iskostunut ajatus viikkokisoihin osallistumisesta. Se että edes pohdin asiaa on huikea askel mulle, esiintymiskammoiselle stressipupulle. Siitä asti kun aloin ajatuksella leikkimään, oli vatsan pohjalla vellova pelko- ja paniikkitila. Se oli läsnä joka hetki, koko päivän, vaikka en ollut tehnyt päätöstä kumpaankaan suuntaan.

Asennoiduin kuitenkin siihen, että kisaaminen olisi mahdollisuus ja ajoin mutkan kautta Kivikkoon. Aloitin väylällä nro 2 draivitreenillä. Kuusi lättyä käteen ja viskomaan. Yritin saada hermoja kuriin, mutta vatsassa asustava peikko ei hellittänyt otettaan.



Kun olin saanut tarpeekseni, siirryin puttaamaan. Putti alkoi kulkemaan jännityksestä huolimatta ihan hyvin, edelleenkään ei kisapäätös ollut syntynyt. Se syntyi vasta, kun elämäntapafribaaja, joka jatkossa kulkee nimellä Sauli (moi Sauli!), ei nyt kädestä pitäen, mutta tarpeeksi määrätietoisesti raahasi mut ilmoittautumaan.

Sauli tuntuu uskovan muhun ja mun taitoihin. Tuntuu aika siistiltä, että joku oikeasti on sitä mieltä että mussa on tarpeeksi potentiaalia, että muhun kannattaa tuhlata aikaansa. Who would've thunk? Tyyppi esitteli mut myös yhdelle, jo pidempään harrastaneelle kundille, Jarnolle, joka lupasi, että pääsen joskus kierrokselle mukaan oppiin.

Kisaan pääsin heittämään naispoolissa. Oli mielenkiintoista seurata miten kaksi pitkän frisbeegolftaustan omaavaa naista heittää verrattuna miehiin. Ihan älyttömän tasaista suorittamista ja järkeviä ratkaisuja. Heidän pelissään ei näkynyt liiemmin sitä "upporikasta ja rutiköyhää" -peliä, johon olen tottunut noiden mun peliseurojen kanssa. Peli näytti juuri siltä mihin mun kuuluisi pyrkiä. Tasaisesti, ilman mitään suurempia riskejä ja nakutellen par-tuloksia.

Mutta mitä sit, jos mä tykkään siitä riskipelistä? Jos haluun ison käden ja välillä sit ottaa takkiin sen takia? Oon ehkä ihan pöljä, mutta mä nautin niin paljon enemmän täysiä vetämisestä, että en varmaan ikinä pysty täysin hillitsemään itseäni. Järkeä mun pitää kyllä saada, mutta himmailemaan en voi alkaa. Tai voin tietenkin, en vaan halua.



Mutta mutta:

Mun kierros meni AIVAN PENKIN ALLE. Kisajännitys ei helpottunut missään vaiheessa ja kun onnistumisiakaan ei tullut, en missään vaiheessa saanut päätä ja peliä kasaan. En heittänyt yhtään väylää pariin. Ei mun taso hyvä ole, mutta toi on jo ihan todella surullista. Mun epäonnistumisia oli monet heitot metsään, useampi puttiralli, kiekon kadotus väylän 1 vesielementtiin, huonot avaukset, säälittävät lähestymiset, surkea tuuri ja aivan käsittämättömän huono paineensietokyky.

No olihan mulla onnistumisiakin. Ne voidaan laskea yhden sormen sormilla. Kyllä, luit oikein, yhden SORMEN sormilla. Eli yksi onnistunut heitto. Yksi heitto joka jäi mieleen positiivisena. Se oli Tomahawk Ups -heitto väylän 7 metsästä pois. Heitto jota en ole oikeastaan ollenkaan harjoitellut, joten mun yksi onnistuminen oli VAHINKO. Pardon my French, mutta whoopdy fuckin' doo. Tulos +27. Muistelisin, että eka rundi ikinä Kivikossa on mennyt tuloksella +26, joten vois sanoa, että mitään kehitystä ei ole tapahtunut.

Mä tiedän, että paineensietokyky kasvaa mitä enemmän uskaltautuu toimimaan stressaavissa tilanteissa. Mutta se tosiaan vaatii sellaista rohkeutta, mitä tällainen arkajalka saa aina kaivaa ihan älyttömän syvältä. Jos saan edes sen ulos itsestäni. Tässä lajissa olen ylittänyt itseni jo sata kertaa, mutta siihen pitäisi kyetä vielä tuhat kertaa. Jos sitten saisi jotain rutiinia.

Yritän taas hetken olla positiivinen ja muistuttaa itseäni siitä, että noin huonoa tulosta pitäisi olla älyttömän helppo parantaa. Pessimisti vaan huutelee taustalta, et se vaatis uskallusta lähteä enää _ikinä_ kisaamaan.

Kisan jälkeen en ollut parhaimmillani. En suostunut puhumaan tuttujen kanssa, en lähtenyt kierrokselle. Puttasin. Ensin kivikossa reilun tunnin, sitten hain ruokaa ja Tuusulaan kanssa lähemmäs kahdeksi tunniksi. Pää piti saada tyhjäksi ja vitutus pois. Turhautuminen sai mut taas pillittämään, onneksi ei kierroksen aikana, mutta silti. Fuck this shit.

Puttia pitkään.


Ensimmäinen yksilökisa takana. Kynnys osallistua seuraavaan kasvoi. Mutta sain sovittua loppuviikkoon kaksi oppituntia eri ihmisten kanssa, joten ainakin on mahdollisuus kehittyä.

Kun pääsin autoon kisan jälkeen, Spotify iski soimaan Pearl Jamin "Just Breathe" -biisin. Kuin tilauksesta. Yritin vaan hengittää.

Tiistai.

Mun uskallus mennä nolaamaan itseni antoi mun äidille rohkaisun ylittää itsensä ja mennä yksin melomaan. Nyt tuli selkeästi positiivisin vaikutus mun rohkeudesta. Hyvä äiti! Oon ylpeä susta.

En jäänyt mäkään vellomaan itsesäälissä tai tehnyt Kivikosta peikkoa, vaan lähdin illalla Saulin kanssa kierrokselle. Sen verran arkailin kyllä, että pyysin kierroksen aloittamista väylältä kaksi, ettei tarvitse luopua kiekosta heti kättelyssä.

Kierros alkoi ihan ok. Oli kai par tai toinenkin ja suht ok fiilis. Sauli sai hyvät naurut mun edellispäivän kämmäilystä.

Kivikon väylä 7 on par 4 ja se heitetään ylämäkeen, ensin kalliolle, sitten kukkulalle. Oma heittoni onnistui ihan ok, mutta Sauli halusi kokeilla jotain ihan uutta. Kaivoi laukustaan sen lempikiekon, jota olisi halunnut ostaa kymmenen samanlaista, mutta joita oli tarjolla vain se yksi.

Varjoselfie Kivikossa.


Heitto ei onnistunut. Lähti niin paljon oikealle ja ilman ilmeisiä puuosumia, että pelättiin kiekon kadonneen forever. Tyypillä meni pasmat sekaisin. Koko olemus huusi sellaista vitutusta, että tiesin suoraan kiekon arvon, vaikka tarinan kuulinkin vasta jälkeenpäin.

Oli pelottavan todennäköistä, että lätty on halkonut koko ryteikön läpi ja päätynyt tien toisella puolelle, Amazonin viidakkoon verrattavissa olevaan pusikkoon. Hetken etsinnän jälkeen Sauli lähti käymään heittopaikalla katsomassa lentoradat uusiksi. Mä päätin siinä välissä haravoida vähän kauempaa, jos se puu/kiviosuma olisikin tullut. Niinhän siinä oli käynyt. Reilu 10metriä vasemmalle siitä, missä viimeinen havainto tehtiin, löytyi Boss lepäämästä. Huusin tyypille, joka oli ehkä helpottunein ikinä.

Saulilla oli silti vähän peli sekaisin ja kaksi seuraavaa heittoa kolisi puihin. Kun vihdoin saatiin väylä loppuun ja istuttiin seuraavan väylän tiillä, sanoin, että jos tuntuu siltä, jätetään kierros kesken. Avattiin kuitenkin ja Sauli avaskin hienosti. Seuraava pooli oli jo takana ja jos muistan oikein, sain mäkin avauksesta aplodit.

Hetkeä aiemmin kaivoin mun kännykkää, mutta olin luultavimmin jättänyt sen autoon. Kun lähdettiin alas, tää iso pooli kysäisi, että onko meiltä kadonnut puhelin. Takana oleva naisheittäjä oli löytänyt harjoittelualueelta puhelimen ja yritti etsiä omistajaa. Kylmä hiki, veri pakeni kasvoilta ja samantien kipittämään etsii naisen käsiini.

Mun puhelinhan se oli. "Tos on tollanen Stanley Cup kuva", nainen sanoi, enkä tohtinut korjata, että ihan vaan Kanada malja ja Kimmo Kuhta. Mieletön tuuri kyllä saada puhelin takas ennen kuin on edes tajunnut hätääntyä.

Kiekkojakin hukkuu ja joskus niitä myös löytyy.


Koko matkan kun hain puhelinta, taustalla soi Saulin nauru. Koko loppukierroksen kundi kiitteli siitä, että löysin hänen Bossinsa ja hukkasin puhelimen. Nämä yhdessä pelasti kiessin. Kaikki ahdistus ja ketutus raukesi, kun toimin pienenä comedic releasena. Hyvä mä! Sauli pisti loppukiessillä 7 pirkkoa sisään.

Kierros sujui kyllä sata kertaa paremmin, kuin maanantaina ja Saulikin jossain vaiheessa sanoi, että ei tässä ennätyksiä rikota, mutta hyvä tulos silti. Pirkkometsä ei vielä oo mulle moisen lisänimen arvoinen, mutta ei se mikään huonokaan ollut. Viimeiseksi oli edessä tuo pahan Karman ja menetettyjen kiekkojen väylä nro 1. Sauli tarjosi Katanaa lainaan, jolla sain kerran saareen asti, mutta mun itseluottamus ei riittänyt heittää sitä. Heitin vähän pehmeästi Champpari Leopardini, mutta ei mennyt outtiin. Sain itseasiassa väylän ekaa kertaa par-tulokseen.

Sitten piti ruotia kierroksen pisteet. Saulin arvuuttelusta päättelin, että ihan hyvin meni, mutta kun tyyppi sanoi lukeman +13, en meinannut housuissani pysyä. Kiljuin ja huusin ja itkin onnesta. Toi on mulle ihan hävyttömän hyvä tulos ja edellispäivän jäljiltä balsamia mun syviin haavoihin.

Tyytyväinen tyttö.



Keskiviikko.

Iltavuoro tiedossa, joten vain lyhyt puttitreeni ennen duunia. Alkoi satamaan, joten se jäi oikeasti lyhyeksi.

Torstai.

Oltiin Lauran kanssa päivä Tallinnassa, mutta alkoi jo olee sellaisia vieroitusoireita, että heti kun olin tytön vienyt kotiin, lähdin harjoittelemaan. Sen verran paljon oli kello, että vaan tunnin viitsin viskoa, mutta jotain sentään.

Treenipäivyriin voi laittaa selkäkehityskuvan reissusta.


Perjantai.

Olin sopinut viikon toiselle vapaapäivälle treffit Frisbeegolf forumin kautta yhteyttä ottaneen Tonin kanssa. Nähtiin Talissa 10.30 ja ensimmäinen kysymys oli "Haluatko jotain pikku muutoksia vai katotaanko toi sun tekniikka kokonaan uusiksi?". No eipä siinä voinut kuin nauraa. Turha sitä on rikkinäistä alkaa korjata, jos uuden hommaaminen on järkevämpää.

Heittoasento meni uusiksi. Tähän asti olen pitänyt jalat samalla viivalla. From now on mulla on takajalan päkiä ja etujalan kantapää sillä linjalla mihin tähtään. Check. Ainoo osa mikä meni heti jakeluun.

Oon kääntänyt mun rannetta aina, koska olen joutunut kiertämään kroppaani asennosta johtuen. Nyt kun se on korjattu, saan ranteen suoraksi ja vedon hieman kropan alta. Ja ylipäätään kiekon kulkemaan reachista releaseen suorassa linjassa. Kunhan siis opin siihen. Nyt ei tilanne ole vielä kovinkaan hyvä.

Saatto pistettiin kanssa kuosiin. Eli nyt takajalka ja käsi täysillä mukana ja pyörähdys tapahtuu kantapäällä. Teoriassa siis. Ja joskus sitten, kun toistoja on kerääntynyt tarpeeksi.

Toni teetti mulla paljon kuivaharjoituksia. Pyörin, kuin balleriina, tai ehkä vähän sirommin vielä, heitellen kättä ja jalkaa mihin sattuu. Graceful on sana, joka kuvastaa sitä tanssahtelua parhaiten. Mutta se teki hyvää. Se tuntui aluksi höhlältä, mutta loppupäivästä pyörin jo Teboilin parkkipaikalla yksin, useamman ohikulkijan riemuksi.

Tali väylä 14. Pitää päättää lähteäkö oikealta vai vasemmalta. Mä en osannut päättää, menin keskeltä läpi.


Draiveja tein puttereilla, jos ylipäätään sain kiekon käteen. Toni otti kuivatreenistä videota ja jumankauta, mähän näytin vähän frisbeegolffarilta. Nyt kun kiekko kädessä onnistuis sama, mutta ei mulla mikään kiire ole. Toistoja toistoja.

Kiitoksia vielä Tonille tätä kautta, en voi käsittää miten noin hienoja tyyppejä on olemassa. Tän lajin henki on räjäyttänyt mun pään!

Seuraavaksi ruokaa ja Saulin kanssa reissu Frisbeepointiin hakemaan mulle jälleen pari draiveria. Sen jälkeen hetkeksi treenaamaan Kivikon väylälle nro 2.

Ostokset.


Saulilla oli mulle yllätys. Josta tyyppi aloitti vihjailun jo torstaina. Mä oon ite maailman huonoin pitää salaisuuksia ja esim lahjojen hautominen on ihan täyttä tuskaa, eli mä kyllä ymmärrän, kuinka vaikeaa Saulin oli olla vihjailematta jatkuvasti. Siis JATKUVASTI. Toisaalta ymmärrän nyt myös minkälaista on olla vastaanottavana osapuolena. Aika kuumottavaa.

Mun yllätys oli Aino. Ihana ihana Aino. Aino, joka kävi lauantaina nappaamassa Keinukallion kisojen naisten sarjan voiton.

Aino on vielä kauniskin!


Aino on aurinko. Niin lämmintä ja kannustavaa ihmistä saa hakea. Mun kierros oli taas ihan hirveetä kuraa, mutta se ei tuntunut yhtään niin pahalta, kun oli tollanen supertsemppari mukana. Ja jos tyttö ei ole vielä kaiken lisäksi huikee näyttelijätär, niin se taitaa myös uskoa vähän, että mustakin saattaisi johonkin olla.

Ainon peliä oli upeeta seurata. Tyypin draivi on pitkä ja siinä on voimaa. En mä haluu heittää ku pojat, mä haluun heittää like a girl. Like an awesome-super-disc-golfing-amazonian-warrior-girl.



Ainon heikkous on kuulemma lähipeli. Mun silmiin se oli kaunista katseltavaa, mutta Aino on niin kunnianhimoinen, että ei tyydy alle parhaan. Niinkuin ei saisikaan, jos tähtäimet on korkealla.

Mulla natsas ton likan kanssa tosi hyvin yhteen ajatusmaailmat ainakin lajin suhteen. Moni juttu mitä Aino sanoi, niin nyökyttelin vaan ja hoin "just tollai mäkin ton näen".

Muuten mun kierros oli stressijännitysahdistushuono, mutta pirkkometsästä sain tuplattua mun all time -pirkkomäärän, kun sain väyliltä 14 ja 15 pirkot. Ne ja loistava seura ja opetus on mitä mä muistan tolta kierrokselta. Epäonnistumiset saa jäädä unholaan.

Järvan tuloksien tarkistus upeissa maisemissa.


Kiitos Sauli, kun järjestit tän ja kiitos, että jaksat opettaa mua kärsivällisesti. Mutta eniten kiitos siitä, että uskot muhun vaikka itse en aina usko. Oot ihan huippu ja vaatimaton kanssa. En malta odottaa, että saat sun kruunun ja viitan.

Iso kiitos myös sulle Aino! Ei oo mitään siistimpää, kun tavata sellainen pelaaja, jonka kaltaiseksi itse haluan. Nainen, joka lupaa auttaa mua ennen kuin näkee ensimmäistäkään heittoa ja joka uskoo mun potentiaalia vaikka en yhtään kyennyt suoriutumaan.

Lauantai.

Töissä oli ihan tuskaa, kun ulkona oli niin kaunis keli. Onneksi iltapäivälle oli sovittuna treffit Jarnon ja Saulin kanssa Taliin, niin tiesi, että heittämään pääsee, kunhan malttaa odottaa.

Rundin jälkeen vielä vähän treeniä.


Aloitettiin lähestymistreenillä harjoittelualueella. Mun pitää kyllä sitä treenata ihan hirveästi, koska oon ihan hukassa. Mutta nyt Ainon ja Jarnon oppejen jälkeen, mulla on semikäsitys mitä pitäis tehdä, nyt vaan tarvis oppia se.

Kyllähän me tietenkin harjoiteltiin myös draiveja. Mun sadan metrin obsessio on tarttunut myös Sauliin ja yhdessä tahkotaan sen eteen duunia. Nyt mun uusilla eväillä se kuitenkin on mahdollista, kunhan vaan jaksan treenata. Eli toistoja toistoja!

Lähdettiin vielä kierrokselle ja se ei ollut kyllä keltään mitään frisbeegolfin juhlaa, mutta hauskaa oli silti. Mulla nyt meni Tali-enkka uusiksi, kun oli lähtökohdiltaan niin huono. Tuloskortissa +30, joka on ehkä seitsemän heittoa vähemmän, kuin edellinen. Seuraava tavoite on sitten alle +30 ja siitä sit alle +20. Kunhan saan vähän kehitystä alle.

Kävin syömässä ja hakemassa mässyjä ja vielä hetkeksi Tuusulan Urheilukeskukselle harjoittelemaan.



Sunnuntai.

Lupasin itselleni, että kunhan tulee 8h unta täyteen, saan luvan lähteä aamulla taas heittämään. Käsi ei kuitenkaan ollut yhteistyöhaluinen, joten treeni jäi tuntiin. Päätin ett vietän vapaaillan ja maanantaina taas seuraavan kerran töiden jälkeen.

Duunipäivän päätteeksi oli himot kuitenkin aika kovat ja narkkarin oli saatava huumettaan. Kurvasin Kivikkoon, mutta dumppasin puolet draivereista autoon ja täytin bägin puttereilla. Puolisentoista tuntia puttia ja pääsin nauttimaan hyvästä showsta, kun Sauli ja joku kundi yrittivät heittää monta kymmentä metriä pitkän lähestymisen koriin. Se kundi oli jo onnistunut kerran ennen Saulin ilmestymistä, mutta kumpikaan sankareista ei saanut enää upotettua lättyä ketjuihin. Jos mä olisin ollut kori, niin sitten olisi onnistunut. Disc magnet.

Töistä poistuessa mietin lasketaanko se kuitenkin vapaaillaksi, jos vaan treenaan puttia.

Äänestin ja tulos oli yksimielinen. Lasketaan!


Ihan järjettömän huikea tunteiden vuoristorata -viikko takana. Kaikki ei mennyt niin kuin elokuvissa, mutta tällaisista viikosta mä nautin. Takapakkeja ja onnistumisia ja uusia ihmisiä. Aino, Toni, Sauli, Jarno ja muut jotka teette mun harrastamisesta vähän hauskempaa ja pelottavampaa ja ihan vaan hienointa ikinä! Kiitos!

-Aittattar

ps. Sauli kirjoitti tänään mulle jotain mun taidoista, mikä sain mulla taas tipan linssiin.

"Mua harmittaa se, että sä et ite tajuu sitä, mitä mä näen sussa."

Sit se onneksi rupes höpöttää rintakarvoista, niin pääs tilanteesta yli.



keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

TPK viikko 28: Treeniä, uusia ihmisiä ja uusia ratoja.



(Pyysin vihdoin luvan käyttää peliseuralaiten nimiä, joten suuri osa nimikirjaimista vaihtuu tänään jo ihan nimiksi. Osa kuitenkin koki, että etunimi ei kuvasta tarpeeksi henkilön omaa persoonaa, joten heidän toiveesta on käytössä itse valitsemansa lempinimet. Terveisiä vaan mestari-Sievers ja Big-O.)

 Maanantai.

Lomaa jo viettävän Lauran kanssa päästiin mun työvuoron päätteeksi vihdoin heittämään Keinukallion kierros loppuun. Viimeksi se jäi yhdeksän väylän jälkeen kesken, kun nälkä ja sade yllätti ja kierros oli jo kestänyt toista tuntia.

Nyt lähdettiin liikkeelle par 4 väylältä 10, joka aloitetaan heittämällä sillalta kallion päälle. Tällä kertaa sain lätyn ylös avauksella, joten pieni tanssi sille!

Väylältä 13 Laura löysi omaa kiekkoa etsiessään toisen lätyn. Soitin sitten omistajalle ja hän pyysi jättämään löytökiekkoboksiin. Itse kyllä mieluummin noudan, jos mitenkään mahdollista, ei pääse pitkäkyntiset käsiksi.

Keinukallio väylä 18 tiiltä.


Väylä 18 on Keiniksen huikeain, mun mielestä. Kalliolta, metsäpätkän läpi, aakealle pellolle, jonka keskellä olevalla pikku kalliolla on puiden suojassa kori. Tähän asti olen tainnut joka kerta heittää puuhun avauksen, mutta nyt lähti unelmaheitto, joka päätyi ihan kallion viereen ja lopputuloksena par. Kyllä kelpasi hymyillä ja lopettaa kierros hyvillä mielin.

Väylä 18 kori ja mun parputti.


Keinukallio on kyllä metsäväyliltään tosi haastava mulle. Se puree suoraan mun heikkouksiin ja onkin täydellinen paikka harjoitella tarkkuutta, lähestymisiä ja hankalista paikoista heittoja. Kaikki jotka mun kanssa on käyneet viskomassa tietää minkälaista kuraa mun lähestymiset on, varsinkin jos on mitään esteitä.

Jos joku lukija kokee myötätuntoa ja haluu auttaa:
aittatar@outlook.com

Tuloskorttiin +28 (edelliset kierrokset olivat +37 ja +49)

Puolikkaan kierroksen jälkeen kello oli vielä aika vähän, joten jäin ensin hetkeksi puttaamaan, sitten siirryin Tuusulaan Urkkakeskukselle harjoittelemaan taas avauksia. Laura otti videoita joita pääsin laittamaan instagramiin, toivoen palautetta ja apua.




Tiistai.

Instaan laittamani videot on keränneet ihan kivasti neuvoja, joita olen yrittänyt toteuttaa ja suodattaa omaan heittoon sopivasti.

Yksi joka on videoita kommentoinut, on vuoden 2009 maailmanmestari, Avery Jenkins. Oletan, että herra ei itse vinkkejä ole kirjoitellut, vaan hänellä on joku lackey kirjoittamassa. Herra oli juurikin kiertämässä Suomessa ratoja ja pitämässä frisbeegolfklinikoita, ennen reissun jatkumista toisiin pohjoismaihin.

Tiistaina herra Jenkins oli frisbeepointissa jakamassa nimmareita kiekkoihin ja markkereihin. Itselläni ei ollut vielä markkeria, joten ostin mun puttereihin matchaavat.



Pääsin myös kuvaan tyypin kanssa ja kirsikkana kakun päällä hän kysyi multa "Are you by any chance the girl posting videos on instagram?" Eli ihan henkilökohtaista neuvoa olen saanut maailmanmestarilta.



Mentiin vielä odottamaan iltapäiväruuhkan hellittämistä Talin harjoituskoreille. Siinä neppaillessa tuli muutama kundi harjoittelemaan puttia. Aurinkolasejeni piilosta olin tunnistavinani Will Shusterickin, yhden maailman parhaista pelaajista. Holy shit mä sanon.

Kuuden jälkeen Kivikkoon, jossa pääsin lopettamaan sunnuntaina alkaneen kierroksen. Kierrokselta jäi mieleen ykkösväylän avaus, joka pääsi juuri ja juuri saareen, ensimmäistä kertaa.

Kierroksen lappuun tallentui uusi Kivikkoennätys +18.

Keskiviikko.

Töiden jälkeen suuntasin Nummelanharjulle mestari-Sieversin, Timon ja Janin seurassa. Kundeilla kuitenkin kesti taas ikuisuus saapua paikalle, joten kävin täydentämässä auton survival kilttiä. Ostin laastareita, aurinkorasvaa, 10l vettä, puhdistuspyyhkeitä ja käsidesiä.



Nummelanharju nyt oli taas oma ihana itsensä, pientä kiipeilyä ja monta v-sanaa. Pieni raivokohtaus saatiin aikaan väylällä 14 (jos muistan oikein, se U-kirjaimen mallinen). Kun meillä oli vielä väylä ihan kesken, päätti takana oleva pooli alkaa jo heittelemään. Mestari-Sieversin takana puut paukkui ja paukahti siinä pata myös jumiin. Kun saatiin väylä loppuun, käytiin avaamassa jo seuraavalle, mutta jäätiin odottamaan, että pääsee selkeästi kiireellisemmät ohi. Ei siinä voi omaan heittoon keskittyä jos tietää, että kohta saattaa tulla kiekko takaraivoon.



Kundit saapui paikalle vähän hännät koipien välissä. Pyydettiin että ohittaisivat, niin nää alko väittää vastaan, et ei heillä oo mikää kiire ja kun tupakatkin pitää polttaa ja me ollaan jo avattu. Mestari-Sieversin pinna oli aika ilmiliekeissa siinä vaiheessa, kun Timo vielä yritti kohteliaasti sanoa, että mehän ei enää heidän edessä pelata, mutta lopulta pojille meni kaaliin kun jyrähti "Voitteko nyt VITTU vaan avata".

Meidän edellä heittänyt pooli antoi protipin. Jalka aidan välistä niin par on paljon todennäköisempi huonommallakin avauksella. Mestari-Sieversiä otti päähän, kun ei itse ollut keksinyt.
Malli: Timo
Kuvaaja: Jani


En saanut kierrosta loppuun, koska oli päästävä unille. Mutta ei siitä jäänyt mitään kerrottavaa jälkipolville.


Torstai.

Töiden jälkeen taas suoraan heittämään, tällä kertaa Siltamäkeen. Mulla oli taas viime lauantailta tutun instamiehen kanssa sovittu kierros, joten seura oli kyllä hyvää. Edellisen kerran en ottanut tuloksia ylös, kun tiesin ettei tule kokonainen kierros, mutta muistan, että kiekko lensi yllättävänkin hyvin. No nyt kuitenkin tein itselleni scorecardin. Onneksi otin ylös, koska paukku enkat rikki. Siltis +10 ilman yhtäkään tuplabogeyta. Pelkkää bogeyta ja par-tulosta ja ehkä joku pirkko olis mun unelma. Nytkin oli pirkkopaikkoja, mutta ne mulla on aina tapana sössiä, paineet on liikaa. Skidisti lähempänä se nollatulos.



Kierroksen jälkeen vielä harjoittelua Tuusulassa, avauksia ja puttia.

Perjantai.

Olin sopinut toisen instagramista tutun, Villen, kanssa pelit Nummelan kaatikselle. Tarkoitus oli ensin ostaa muutama lätty, vähän testailla heittoja ja sit heittää rundi.

Mä yleisesti stressaan uusia tilanteita ja ihmisiä. Olin jo aikeissa Villellekin laittaa viestiä, että mua jännittää ihan sikana ja se tulee näkymään. Mutta mites kävikään? Oli jotain niin aseistariisuvaa rauhallisuutta siinä miehessä, etten missään vaiheessa ehtinyt jännittää.

Kaatis on huikean näköinen paikka. Upeat maisemat ja järjettämiä väyliä. Tässä vähän kuvamateriaalia:


Suon reunalla saappaat, jos kiekko lipsahtaa liikaa oikealle.


Väylän 11 tii on metsän keskellä.

Kori taas kaukana kukkulalla.



Illalla vielä toiselle rundille, tällä kertaa Kivikossa. Taas uus pelikaveri ja tällä kertaa ei otettu tuloksia ylös, nautittiin vaan pelistä ja upeasta illasta. Väylä 12 söi mun kiekon, kun kaveri lainasi sitä, mutta onneksi jo samana iltana tuli ilmoitus, että se oli löytynyt. Mun uus vanha Champion Leopard, joka on pikkuhiljaa pääsemässä mun luottokiekoksi.



Lauantai.

Aamupalan jälkeen Kivikkoon jälleen puttaamaan ja sitten suuntasimme Iivon, mestari-Sieversin, miss Kitéen ja partasuu Mikan kanssa Lahden Mukkulaan.

Ensin kävin kuitenkin ostamassa itselleni lippiksen, kun päänahka on jo kertaalleen palanut, ja aurinkolasit.





Mukkula oli todella vaativa. Ihan mielettömän hieno paikka ja hyvät puitteet, mutta turhan vaikea mulle vielä tällä hetkellä. Silti siellä oli tosi kiva heittää ja ihan kokemuksen arvoinen paikka. Mukkulan harjoittelualue on myös hieno. Monta koria ja ihan tiit mistä heitellä.

Puistoväylillä oli tiukat OB-rajat, jotka oli mulle myrkkyä. Mutta en malta odottaa, että tässä tekniikka vähän paranee ja voin ottaa revanssin. Olisi kiva pystyä puolittamaan plussatulos, mutta en ehkä kehtaa kertoa paljon se oli.

No kehtaanpas. Plus viisVITUNkytyks.

Jos et ole käynyt, suosittelen kokeilemaan. Mutta älä anna "Vihatun ja rakastetun Mukkulan" masentaa, se voi olla vähän koetteleva.








Sunnuntai.

Ristikivi ukon siskon miehen kanssa aamusta. Olivat käymässä täällä päin ja kyseli jo lauantaina mukaan, mutta Mukkula vei koko päivän. Kysyin sit aamurundille, ni tyyppi oli ihan shokissa kun kuuli et tarkoitan klo 8. Kompromissina päädyttiin 8.30 treffeihin ja pääsin pitkästä aikaa kokeilemaan miltä tuntuu heittää Ristikiven mäntyjen keskellä. Oli muuten yllättävän hyvä, mun paras rundi siellä vaikka loppua kohden lähti vähän ote lipsumaan.

Äitin kanssa aamupalaa, jonka jälkeen lähdin elämäntapafribaajan kanssa Kivikkoon. Kun oltiin tarpeeksi pitkään treenattu puttia, lähdettiin kierrokselle. Alku ei ollut mitenkään kiekon heiton ilotulitusta mun kohdalla, mutta helpottaa kummasti kun on osaaja mukana, joka auttaa, kun on vähän hukassa.



Kierros oli aika tasaista suorittamista mun kohdalla. Elämäntapafrisbeegolffaaja veti väylällä 7 aivan järjettömän upean Birdien (oli oikeasti ilo olla todistamassa väylän mielettömän hieno lähestymisheitto, jonka aion vielä joskus itsekin osata), mutta joutui puttiralliin väylällä 12, todella hienon avauksen jälkeen. You win some, you lose some.

No tää kierros jää kyllä mun mieleen. Parista syystä. Ensinnäkin, uusi enkka syntyi, kun paransin yhdellä heitolla. Mutta toinen juhlinnan syy ja se ratkaiseva tekijä tuloksen paranemiseen oli:

MUN TOKA BIRDIE eli PIRKKOOOOO eli LINTU eli yksi alle ihannetuloksen väylällä 15.



Siitä Pirkosta kuuli kaikki. Riemu oli suuri.

Kierroksen jälkeen menimme harjoittelemaan tuuleen heittämistä väylälle 2. Kivikko on tuulinen paikka, miltei aina joutuu tuuleen heittämään, joten on ensisijaisen tärkeää opetella tuulien vaikutus kiekkoihin. Onneksi elämäntapafribaaja on harjoitellut ja osasi mua auttaa, niin ehkä jossain vaiheessa mun ei tarvii vaan hihitellä tuulelle in a "I haven't the slightest idea what to do with you" -tavalla.

Kun oltiin aikamme siinä heitelty, alkoi taivas tummumaan ja muutama pisarakin löysi meihin asti. Pakattiin siinä kimpsut kasaan ja oltiin lähtemässä pois kun peliseura keksi idean (en tiedä kuinka pitkään se sitä oli hautonut), että mun pitää heittää hänen kevyempi Katana ykkösväylän saareen. Yritin protestoida, kun yhden kiekon jo olen lampeen hukannut. Mutta tyyppi ei ottanut vastalauseitani kuuleviin korviinsa ja sinnehän me suunnattiin.

Ensimmäinen heitto oli todella pelokas ja lähti liian matalana. Toinen heitto edelleen vähän epävarma ja ylikompensoin heittämällä liian korkealle. Kolmas heitto onnistuikin sitten täydellisesti. Sopivasti voimaa ja tarpeeksi matala, jolloin se jaksoi helposti saareen asti ja parempi puttaaja olisi saanut mukiin sisään. Oli upea fiilis, kun tiesi, että pystyi johonkin, mikä on aiemmin ollut peikko.



Vielä Keinukallioon hakemaan löytynyt kiekko ja pari tuntia puttia päälle ja illan viimeisteli Urkkakeskuksella draivitreeni.

Leopard takaisin näkökentässäni.


Hieno viikko frisbeegolfin suhteen takana. Check list näyttää tältä:
Uusi rata Mukkula
Uusi rata Kaatis
Treeniä väylillä ja kentillä
Puttia joitain tunteja
Kivikon saarelle
Uudet enkat Siltamäessä +10
Uudet enkat Kivikossa +17
Toinen Birdiee
Uusia pelikumppaneita ja kiekkoja
Yhteensä n.32h frisbeen nakkelua.

-Aittatar




Duunikaverin kissit lainattu blogiin.

perjantai 11. heinäkuuta 2014

TPK viikko 27: Deeper in the game



Maanantai.

Pelotti tulla mutta uskalsin silti napata 15kg kässärit hauiksiin. Sarjoja lähti, vaikkakaan ei ihan sitä kasisarjaa mitä uhosin. Mutta kaks vitosta, not bad!

Rintaankin sain vähän isommat painot, ei vielä samoissa lukemissa kuin levytangolla parhaimmillaan, mutta ei enää kaukana.

Ojentajista joiduinkin ottaa hirveästi painoa pois, vasen ranne oli todella kipeä eikä kestänyt yhtään painoa. Mutta eipä tuo haitannut, pienillä painoilla pitkää sarjaa ja tuntuma ihan järjetön!! Poltteli niin perkeleesti, ihan kuin silloin kun tekee pitkää sarjaa pohkeita. Tiedättekö? Ei harmittanut kyllä yhtään, taidan ensi kerralla myös vetää vauvapainoilla ja loistavalla hapotuksella.

Tein treeninä yläkroppaa. Unohdan nyt kesän ajaksi kolmijakoisen treenin, koska en luota että pääsen läheskään joka viikko kolmesti salille. Kahdestikin vaikuttaa liian hasstavalta. Eli rintaa ja selkää yksi liike molemmille, hauis, olat ja ojentajat kaksi liikettä per lihas.



Hauiskääntö käsipainoilla
6kg 2*15
15kg *5 *5 !!!
12.5kg *10

Penkki käsipainoilla
30 yksikköä *15 *10 Ristikkäistaljassa lämmittelyksi
15kg *10
17.5kg *6
15kg *10

Ojentajat taljassa
20lb 3*15 1*20

Ylätalja v-kahvalla
20kg *20
40kg 2*10 1*11

Vipunostot sivulle
3kg *20
6kg 3*15
Hauiskääntö
6kg 3*15

Takaolkapäät laitteessa
20kg *20
25kg 3*15

Ojentajat taljassa narulla
60 yksikköä 3*15

Hyvä treeni ja teki hyvää murentuneelle itsetunnolle ja omakuvalle. Ensi kerralla salille meno on varmasti helpompaa.



Tiistai.

Kokeiltiin Lauran kanssa värjätä kiekkoja. Fail.

Youtubessa oli ohjeet kangasväreillä värjäämiseen, mutta voidaan kertoa, että ei sujunut niinkuin strömsöössä. En nyt aiheesta enempää kerro, mutta jos ja kun seuraavat kokeilut onnistuu, palaan asiaan.

Lähdettiin sateeseen harjoittelemaan Urkkakeskukselle. Heitettiin avauksia kolmosväylältä ja haettiin vaan linjoja ja pituutta. Mihin mun tarvii panostaa, että peli kulkee paremmin:
-Avauksien harjoittelu. Näitä pitäisi treenata kentillä ja väylillä. Pituutta ja tarkkuutta lisää, hyzer ja anhyzer kulmat tutuksi sekä rystyltä että kämmeneltä. Sellaista toistettavuutta heittoihin, että kiekkovalinnalla on oikeasti merkitystä.
-Lähestymiset on mun kryptoniittia ja niitä pitää treenata. Tarvitsen kyllä apua, koska en oikeasti tiedä mitä helvettiä mun pitäis tehdä, kun ei voi kiskoa täysillä...
-Puttia puttia, mutta se on kyllä viime aikoina kehittynyt tosi paljon. Mutta lisää treeniä se silti vaatii. Mutta ei oo enää ihan toivoton.

Tussilla piirretty jokeri jokeriin.



Keskiviikko.

Töiden jälkeen Taliin yhden partasuun kanssa. Oli pitkästä aikaa aurinkoinen päivä, joten heittelemään pääsy ilman sadetta oli ihan luksusta.

Kierros meni todella Talisti. Puusta puuhun, eikä mikään paras fiilis, mutta pääsin todistamaan, kun partasuu pisti pirkkoenkat uusiksi. Tyypillä oli ennen meidän kiekkaa kaksi birdietä taskussa ja rundin jälkeen niitä oli jo neljä. Toisella kierroksella (jonka jätin kesken) vielä yksi lisää ja sai kundi olla tyytyväinen. Itsehän sain huonomman tuloksen mun kierrokselta, kuin ensimmäisellä kerralla, eikä mun pirkkoja oo näkynyt.

Torstai.
Veikkolaan herran S ja partasuun kanssa. Seuraamme liittyi myös T.H. vaimonsa kanssa kierroksen loppupäässä. Ei ollut ehkä mun taidoille parhaiten soveltuva rata, mutta silti aika gauska. Ja mun tavoitteisiin yksi uusi rata!



Perjantai.

Töiden jälkeen kaarsin Siltikseen pitkästä aikaa yksin kierrokselle. Sain instagramissa haasteen heittää Siltis nolliin kesän loppuun mennessä. Se on todella kaukainen tavoite, mutta tavoitteita on hyvä olla. Mitä muita tavoitteita mulla sitten on? No tässä pikku lista:
1. Osallistua joihinkin höntsäkisoihin
2. Kiertää vähintään 20 eri rataa (nopealla laskulla niitä ois tällä hetkellä jo 12)
3. Yks rata ulkomailla, tällä hetkellä on puhetta ollu tosta Järvasta naapurissa.
4. Viikkokisoihin osallistuminen. Eli kahdet kisat kesän tavoite.
5. Kivikko <+10
6. Avaus 100m
7. Se Siltamäki nolliin.

Ihan yhtä realistisia ei kaikki noista ole, mutta onpahan mihin pyrkiä. On toi Siltamäen nolla niinkin kaukana kuin 23 heiton päässä.

Mä ja mun shakaali.

Leikittiin piilosta.

Mä voitin.



Lähdin vielä illalla kentälle heittämään ja koin pienen discgolffamily -hetken. Nakkelin siinä kiekkoa toisen perään ja kun kävin hakemassa niitä, oli yksi hukkunut. Siellä kuulokkeet korvilla etsin mun valkoista Jackalia, kun huomasin, että pari kundia on kanssa hakuhommissa. En ajatellut asiaa enempää, kunnes toinen kysyi "minkä väristä kiekkoa etsitään". Jätkät oli vaan nähneet, et mulla on lödä hukassa ja liittyneet etsintäpartioon. Lopulta kiekko löytyi ja pojat sai vuolaat kiitokset.

Kundit oli matkalla viereiselle lammelle kokeilemaan sen ylitse heittoa. Pakkohan moista oli mennä katsomaan. Vain toinen kundeista, Sami, heitti, koska Karilla oli olkapää rikki. Ensimmäinen yritys lähti liian korkealle ja jäi metrin liian lyhyeksi. Toinen yritys menikin ihan taivaan tuuliin ja Sami joutui pikku iltauinnille. Kolmanteen yritykseen pistettiin jo vähän paineita kehiin ja kaivettiin kamera esiin. Video pyörimään ja heitto talteen. Niinhän se sitten hienosti ylitti lammen ja päätyi toiselle puolelle. Hyvä Sami!



Lauantai.

Heräsin aamulla semi aikaisin, jotta pääsisin rauhassa kiertämään Siltikseen. Olin sopinut mahdolliset heittotreffit yhden instatutun kanssa, jos kundi jaksaa herätä ajoissa lomalla. No siellä olikin kukko laulanut hyvissä ajoin, kun ennen mun herätyskelloa oli jo kiertämässä.

Hyppäsin instamiehen ja kaverinsa völjyyn väylältä 7 ja aloitin heittämään. Jännitti niin paljon, ettei meinannut happea saada, mutta kierros ei alkanut yhtään pöllömmin. Selkeästi mun tekniikka ei murene paineen alla, vaan yksin heitellessä.

Oli niin taitavaa seuraa tarjolla, että kundien seuraaminen oli lähes yhtä kivaa, kuin itse heittely. On myös taitoa kiekon kadottamiseen, tunnin etsinnänkään jälkeen ei löydetty kiekkoa, joka selkeästi katosi pieneen ruohoplänttiin. Löysin kyllä toisen kiekon, mikä oli sinänsä hienoa, koska se kuului tälle seurueen kolmannelle. Mutta punainen Firebird ei halunnut tulla esiin.



(Edit. Lintu olikin ovela ja tuli esiin vasta, kun oli todella kovan luokan kaverit etsimässä. Avery Jenkins ja The Hat Guy löysivät lätyn ja se on nyt postissa matkalla omistajalleen.)

Kierros ei ollut kokonainen, enkä ottanut tuloksia ylös, mutta mun tasolle tosi hyvää nakkelua.

Whatsappilaiset oli lähdössä Karkkilaan ja päätin liittyä seuraan. Rata on 20 väylää pitkä piinaaja. Ensimmäiset n. 87 väylää heitin puusta puuhun ja koko kierroksella sain vain yhden par-tuloksen. Tuloskorttiin +31.


Herra S harjoitteli once in a lifetime -tyyliin.


Pojat ei ehkä olleet myöskään eniten innoissaan Karkkilasta, mutta tulevat kisat motivoi toiselle kierrokselle. Me tytöt ei oltu yhtä motivoituneita, joten kerättiin kimpsut ja kampsut kasaan, hypättiin Passattiin ja suunnistettiin Veikkolaan.

Oli kivaa heitellä tyttöseurassa ja törmäsin myös toiseen instatuttuun Viljamiin. Kierros meni paremmin, kuin ekalla kerralla, muttei kuitenkaan erityisen hyvin. Tuloskorttiin +29.

Heitin neitosen kotiinsa, joka sattuu sijaitsemaan ihan siinä Kivikkon takana, joten olihan se kurvattava vielä puttitreeniä tekee.



Sunnuntai.

Olin kahdeksan aikaan liikenteessä, mutta ruokahakureissujen ja muun sekoilun jälkeen pääsin vasta vähän ennen yhdeksää aloittamaan kierrosta . Kivikossa oli tiedossa "Kivikon Supersunnuntai" -tapahtuma, jossa kisattiin koko päivä. Kiertää sai yksilönä tai pariskabata.



Halusin päästä seuraamaan, kun itseäni paremmat pelaajat näyttivät taitojaan, joten oma kierros poikki väylällä nro 12. On se hienoa katsottavaa, kun osaajat osaa. Varsinkin sitä ekan väylän avausta on kiva vahtaa, kun itse vielä ihan käsi ja Leopardinkin jortsuun heittänyt. Aikani seurailtuani päätin taas harjoitella puttausta, siihen ei voi liikaa panostaa. Autoin myös kiekkoetsinnöissä, kun Kivikon viidakkoon niitä hukkuu aika helposti.




Eräs elämäntapafribaaja yritti saada mut osallistumaan kisoihin, mutta ilmoitin suoraan, että not gonna happen. Evästauon jälkeen lähdin monsieurejen T.H. ja T.S. kierrokselle mukaa seuraamaan miten pariskabailu toimii. Se pelattiin best shottina, eli molemmat avaavat ja parempi avaus valitaan. Siitä molemmat taas heittävät and so on... Tykkään suuresti ajatuksesta!



Kierroksen jälkeen ajattelin jäädä vielä puttailemaan ja elämäntapafribaaja tuli siihen kaveriksi. T.S. kävi vaihtamassa vaatetta ja liittyi seuraan. Siinä alkoi taas painostus, että pitäisi osallistua sinkkuna tai T.S.:n parina. "Eieiei" oli mun vastaus. Kunnes ei enää ollut. Kunnes keräsin rohkeutta ja päätin lähteä parikisaamaan. Onneksi lähdin! Oli ihan sairaan kivaa ja kun pari on niin huikean lahjakas, ei tuloskaan ollut mikään paska, -1. Vain kolme sekaparia osallistui, me jäätiin tuloksella kakkoseksi. ELI EI HÄVITTY!



Mä sain heittää joka kerta ensin. Mun tavoite oli vaan ja ainoastaan heittää niin hyvin, että par on mahdollinen. Jos onniatuin siinä, pystyi pari lähteä kokeilemaan meille pirkkoa. Ja muutamat kerrat se onnistui. Pääsin myös aina ensin puttivuoroon ja kyllä mä upotin yllättävän pitkiäkin putteja. Oli sen suhteen hyvä päivä.

Elämäntapafrisbaaja oli meidän kanssa samassa poolissa (heittoryhmä) ja on kyllä hyvää seuraa radalla. Todella kannustava ja valmis jakamaan tietotaitoaan eteenpäin. Tuollaiset pelikaverit on ihan parhautta.

Nyt muistutuksena kaikille ulkona hengailijoille:
JUOKAA VETTÄ!

Kolme litraa ei riittänyt mihinkään enkä ollut ainoa seurueesta joka kärsi. Kaikilla oli nestehukka ja seuraavana aamuna se ilmeni aivan järjettämänä päänsärkynä, joka mulla alkoi helpottamaan vasta 4l lipittämisen jälkeen.



Oli taas joku tunnistanut mut instasta, pienet ja tiiviit on piirit ja on kiva ollut tutustua ihmisiin. Mähän oon ihan järjettömän ujo ja introvertti, joten uusiin ihmisiin tutustuminen on aina vähän pelottavaa. Mutta kun pääsen yli jännityksestä, niin todella palkitsevaa ollut.

Huippu viikko takana ja frisbeekärpänen ei hellitä.

-Aittatar