TPK viikko 7: Maratonkisat Meilahdessa ja rating-itsemurha

Ystäväpäivälahjasi värjätty Glow Pa3.

Kuvaaja: Teemu Nissinen

Kisaviikkolla lauantain tosipeleihin valmistautuminen alkoi tiistaina auringonpaisteessa, puttitreenillä. Mun putti on ollut todella heikkoa nyt syksyn jälkeen ja olen yrittänyt toistoilla hakea taas varmuutta. Joka kerta se vaan tuntuu yhtä hankalalta ja luonnottomalta, kuin kroppa ei voisi hyväksyä tätä tapaa tehdä, hankaisi vastaan ja ärsyyntyisi yrityksestä muuttaa totuttuja tapoja. Pahainen kakara, joka ei halua muutoksia elämään. Just niin kuin minä itsekin elämässä.

Upea keli, kolme putteria ja Urkkakeskuksen treenikori oli iltapäivän suunnitelma. Perusputin lisäksi treenasin haaraa ja vähän putterilähäreitä, ihan vain mielenkiinnon ylläpitämiseksi. Puskan takaa antsa- tai hysselähäri ja siitä mihin kiekko jäi, piti myös putata. Testasin myös air bouncea, mutta se ei edelleenkään luonnistunut ja pääsin kokeilemaan aika pitkää puttia seurauksena.

Tämä vastahakoinen keho ei yhtään ymmärtänyt hyvän päälle ja alkoi voimaan heikosti jo reilu puolen tunnin jälkeen. Lähdin nauttimaan kelistä kahvikupin ääreen, punoen juonia loppuviikon treeneistä.

Aurinko saa Shellinkin kahvin maistumaan paremmalta.

Keskiviikkona oli perinteisesti Talissa hallitreeni ja tällä kertaa aloitettiin taas forella, joka on edelleen yhtä vaikea. Joku asia ei nyt klikkaa mun toiminnassa, jossain informatiossa on katkos matkalla aivoista kehoon, Jonkun aikaa siinä ehdittiin puuhata, ennen kuin mulla meni hermot ja siirryttiin bäkkäriin.

Jaani koki, että mun uusin ongelma rystyheitossa on hätäisyys, etten käytä kunnolla kiekkoa takana vaan paniikinomaisesti yritän päästä eroon polttavan kuumasta muovin kappaleesta. Hän pyysikin mua hakemaan taakseviennin liioitellun kaukaa, jotta tajuaisin miten siinä on aikaa tehdä ihan rauhallisesti asiat alusta loppuun. Sain heittää rumasti ja huonosti, kunhan käytin tovin taakseviennissä. Kun alko ahdistaa, pistin käskystä upsin ilmoille. Se, jos jokin, on instant mielen kohottaja.

Kun sain viimein palata normaaliin arkeen ja lyhyempään taaksevientiin, niin tuntui, että aikaa oli enemmän, eikä tarvinnut hosua. Tästä on jälleen hyvä jatkaa.

Nämä oli tarkoitettu synttärilahjaksi.

Torstaina menin töiden jälkeen Ristikiveen, tarkoituksena vähän kokeilla avauksia ja hinkata puttia. Tokalle väylälle en lopulta uskaltanut avata kuin yhdellä kiekolla, joka liukastumisesta johtuen lähti liikaa hyssessä ja sukelsi keskelle hankea. Etsin Beastia kolme varttia, heitin muutaman avauksen väylälle 18 ja jatkoin edelleen etsintää, kunnes vihdoin luovutin ja sillä hetkellä päätin keskittyä puttiin. Syököön lumi muiden kiekot jatkossa.

Taaskin se putti tuntui vaan huonolta, hankalalta ja epävarmalta. Siinä mä paukutin päätä seinään ja yritin kerta toisensa jälkeen runtata kiekkoa pömpeliin. Tuloksetta. Joka kerta, kun tuntui, että tajusin jonkun erheeni, niin yrittäessäni korjata sitä, olin aivan yhtä kaukana ketjuista kuin aiemminkin.

Lähdin kotiin kiukuttelemaan.

Ristikiven treeneistä.

Perjantaina duunin jälkeen oli käytävä Pointista korjaamassa talteen uusi G* Beast, kun edellinen Ristikiven kakkoselle jäi ja ilman moista en edes harkitse neljää kiessiä Meikussa. Samalla päätin puolisen tuntia puttailla, jos vaikka jotain saisin irti siitä. Ja nyt joku loksahtikin vihdoin kohdalleen. Sen sijaan, että yritin väkisin runnoa tekniikalla, päätin kokeilla fiiliksellä. Eli sillä mun putilla, joka tulee luonnostaan ja joka kesällä saattoi natsaa pitkältäkin pömpeliin, mutta harvoin kokonaan ohi.

Ei se mikään sataprossanen ole, eikä ole koskaan ollutkaan, mutta se tuntui hyvältä ja mua ei jännittänyt jatkuvasti. Mulla oli irroittaessa sellainen olo, että kiekolla on mahdollisuus päätyä koriin ja se oli jo paljon enemmän kuin ikuisuuksiin.

Ne oli mun viimeiset treenit ennen tokia kisojani ja loppuillan keskityin kisatankkaukseen ( eli syömiseen ja juomiseen, nepalilaista ja limppaa) sekä henkiseen valmistautumiseen ja mielikuvaharjoitteluun (panikointiin, ahdistumiseen ja worst case scenario -uhkakuvien maalaamiseen).

Käydessäni katsomassa alustavaa poolijakoa ensimmäiselle kahdelle kiessille, jotka pelattaisiin putkeen, huomasin, että toinen naiskisaaja oli jättäytynyt pois. Voin sanoa, että sillä hetkellä otti päähän. Mä en haluaisi "voittaa" olemalla kisan ainoa nainen, mutta mä en pärjää avoimessa taas yhtään. Hävetti ja vitutti.

Markuksen tähänastiset Foxladye-kiekot.

Perjantaiyönä nukuin huonosti, heräilin pikkupaniikkiin useasti ja olin levoton. Yritin itseäni jotenkin rauhoitella sillä, että kivaa on jälleen, kunhan heittämään pääsee ja 5.40 herätyskellon soidessa jatkoin samaa mantraa. Ylimääräisen paniikin sain aikaiseksi, kun tajusin, Shellin iso take away -kahvimuki kädessä, että mun pitäisi olla kahteentoista asti ilman vessataukoja. Nainen joka ei välttämättä pärjää 45min automatkaa töistä kotiin, pysähtymättä huoltsikalle.

Onneksi avasin aiheesta suuni, koska sain luvan kipaista tarvittaessa tenniskahvilassa aina siirtymällä viimeisen ja ensimmäisen väylän välillä. Ymmärtäväinen TD ja lähellä sijaitsevat fasiliteetit tekivät rankasta päivästä vähän helpomman.

Se mikä oikeasti teki tästä neljän kierroksen kisasta mulle mahdollisen oli Jaani. Tyyppi, joka tarjoutui, heti mun ilmoittauduttua, caddyksi. Mies kantoi mun bägiä hiukan vajaat neljä kierrosta, koska mun selkä ei varmaan olis kestänyt. Sain apua, kun tuntui ettei oikein onnistu, kannustusta, kun epäilin valintojani, ja sain myös kiukutella, jos ja kun siltä tuntui.

Ensimmäinen kierros lähti käyntiin väylältä 7 yhdessä Janin, Santun ja Jaakon kanssa. Väylähän on se kuuluisa triplamando, jonka olen kerran läpäissyt ja pilaan jo jännityksen ilmoittamalla, että en kertaakaan onnistunut siinä näissä kisoissa. Seuraavaksi kokeilen upsilla. Prkl!

Ensimmäinen kierros meni hyvin, vaikka olikin pirkoton. Ikävä kyllä mulla on tapana unohtaa ja sekoittaa mun kierrokset, joten en voi sanoa mitä milläkin kierroksella tein.

Jukalle karhu ja auringonnousu.

Tulokset on kuitenkin tässä:
1. Kierros +7 (uusi PB. Vanha oli +9)
2. +12
3. +8
4. +7

Eli ensimmäisellä kierroksella tein oman Meikku-ennätyksen ja toinen kierros oli päivän huonoin. Mulla tuli musta hetki, jolloin en vaan päässyt irti tunteesta, että minusta ei ole mihinkään, mä en kuulu tänne ja haluisin karkuun. Se kesti useamman väylän, verotti mennessään muutaman kyyneleen, toi tullessaan täysin epäasiallisen kielenkäytön ja näkyi isona plussana tuloskortissa.

Kierrokset 3 ja 4 pelasin Villen, Harrin ja Markuksen kanssa. Hyvä jengi, jolla kesti hetken lämmetä, mutta lopulta oli hyvät kaksi kiessiä, todella rentoa ja vaan helppo olla. Villen olin kuulemma jo joskus kesällä tavannut Hyvinkäällä, road tripillä.

Markukselle mini.

Aika vähän tuli tosiaan pirkkoja ja selkeästi tasainen suorittaminen on paremman pelin edellytys, sillä kaikki birset tuli noilla kahdella huonommalla kierroksella.

Kisan kohokohta oli, kun käveltiin Jaanin kanssa aina seuraavalle väylälle ja punottiin juonia. Jos edellisillä kierroksilla alkuperäinen plääni ei ollut toiminut, rohkaisi Jaani kokeilemaan jotain ihan muuta. Antsaa foren sijasta, draiveria midarin paikalle tai vaikka isoa hysseä.

Väylälle viisi pääsinkin toisella kierroksella kokeilemaan ensimmäistä kertaa hysselinjaa. Kuten viime treenupäivyrissä kirjoitin, oon halunnut oppia hyssepommin, mutta me ei ehditty sitä vielä käydä läpi. Ekan kiessin surullinen fore jätettiin omaan arvoonsa, nyt oli loistava hetki oppia ja kun Jaani kertoi mihin tähdätä, niin minähän pistin parastani. Ensin toki vähän kyseenalaistin voinko minä muka heittää niin, mutta Jaani vakuutti mut. As always. Päädyin heitolla noin neljän metrin päähän korista ja birkutin tämän väylän ekaa kertaa! Vikalla kiessillä osuin lähimmäksi koria, mutta kiekko pomppasi kalliolta alas ja tulokseksi jäi par. Silti oli ihan huikea fiilis onnistua ensimmäisillä yrityksillä uudessa heitossa.

Markukselle toinen mini.

Päivän valopilkkuihin kuului myös putti, jota lähdin rohkeasti hakemaan vanhalla tyylillä. En jatkuvasti epäröinyt ja himmaillut, vaan uskalsin yrittää sisään. Tähän auttoi myös se, että korien ympäristöt eivät olleet pelkkää jäätä, eli ohiputit eivät olleet joka kerta aivan katastrofaalisia.

Jossain vaiheessa taisin kuitenkin Jaanille sanoa, etten uskalla kokeilla sisään, niin hän ei mitään vastaan väittänyt, mutta totesi etten ole koko päivän aikana putannut kertaakaan pitkäksi. Rohkaisu tepsi, sillä yritin ja upotinkin kyseisen putin ja useammankin sen jälkeen.

Sainpa muuten myös kehuja mun lähipelistä, joka on aina ollut heikkoa. Se tuntui hullulta, mutta lämmitti kovasti mieltä. Toki todistin sanat täysin vääräksi heti ottamalla tuplabogeyn kyseiseltä väylältä.

No mitä jäi Meilahden "Back to the 80's" -kisoista käteen?

Huikea päivä, neljä kierrosta lumi- ja vesisateessa, harmaudessa, hetkellisessä auringonpaisteessa ja hyvässä seurassa. Jalat muussina, mutta selkä säilyi niin ehjänä, kuin mahdollista.

Ystävänpäivänä monta tuntia hengailua hyvän ystävän kanssa.

Paljon hyviä, mutta enemmän huonoja heittoja, sekä uusia pirkkoväyliä.

Ripaus lisää rohkeutta, kisaamiseen, uusien juttujen kokeiluun ja puttiin.

Oman taitotason yli pelaamista, ainakin aiempiin tuloksiin verrattuna.

Ainoana naisena voitin sarjani päivän huonoimmalla tuloksella. Onneksi miehet tuntuu ottavan sen aika hyvällä. Noloa se silti on, siitä ei pääse mihinkään. Nöyrää.

Sysipaskat ratingit.

My ratings stink!

Mutta tämä haisunäätämarkkeri päätyi toiselle Jukalle.

Kyllä mä tiesin jo mennessä, että ratingit tulee olemaan surulliset. Pelasin Kivikossa huonoimmat kierrokset ikuisuuksiin, +16 ja +17 ovat lukuja joita en ole ottanut enää mun tokien viikkokisojen jälkeen Stenarista korttiin. Siitä huolimatta tuli molemmilta kierroksilta paremmat ratingit kuin miltään kiessiltä Meikussa, jossa alitin oman ennätykseni neljästä kiessistä kolmella.

Onneksi tämä oli tiedossa, joten mun koko päivän tavoite oli selvitä, nauttia ja oppia taas vähän enemmän
kisaamisesta.

Virheist oppii ja kokemust karttuu. Snort.

Päivän päätteeksi vanhusta väsytti.

-Essi

TPK viikot 4, 5 ja 6: In the bag ja tosi vähän heittoja.

Stuart Mullenberg halusi kiekon, jossa on kuu ja lintu. Tässä mun tulkintani aiheesta.

Kolme viikkoa on taas kulunut ja frisbeen heittelyn määrä ei mairittele tätä naista. Joka viikko olen päässyt hallille treenaamaan ja muuten ollaankin oltu vahvasti mielikuvaharjoittelun varassa. Toivottavasti siitä on konkreettista hyötyä, sillä mielikuvissani olen aika pro mimmi, sen voin kertoa.

Siitä huolimatta, että tämä talvi on viimeisimmästä vähintään viidestä, ollut mulle selkeästi helpoin, alan huomaamaan vanhojen tuntemusten palaavan mieleen. Tuossa tuli jälleen monen kymmenen tunnin ajan taivaalta mielialan tappavaa, ohimoita puristavaa, henkeäsalpaavan ahdistavaa ja jo nyt aivan riittävästi maata peittävää lunta.

Haluaisin vain kerätä itseni rullalle, vetää peiton kaiken ylle ja uinua, kunnes routa hellittää jälleen otteensa jalkojeni alta, katuhiekat pyörivät työttämänä asfaltin päällä, kunnes valon määrä riittää taas nostamaan minut ja niin monet kaltaiseni tästä auringottomuuden ikeestä.

Olohuoneesta näkymä. Lunta on jo liikaa, olen ottanut jo aivan tarpeeksi irti talvesta!

Mä tiedän, että tääkin helpottaisi, jos vaan lähtisin ulos heittämään. Mutta niin pitkään, kun olen sisätiloissa ja ulkona tulee lunta, on tsemppaaminen aivan liian vaikeaa.

Hallivuoroista ensimmäinen oli fiilikseltä hyvä, koska kerrankin mua ei jännittänyt, kun vihdoin aloitettiin. Tuntui jotenkin aivan hullulta, vaikka odotellessa oli pieni perhosvatsa, niin kävellessä hallin päätyä eteenpäin ottaaksen paikkansa heittorivistössä, se koko elämää varjostava ahdistus vain katosi.



Miten tämä newly found rauhallisuus näkyi mun heitossa? No ei siitä mitään tullut. Huomattavasti huonomman tuntuinen treeni, kuin edellinen, mutta mä sain Jaanilta lisää ohjeita, asioita mihin keskittyä, koska mä oon kuulemma päässyt yli läpijuoksuni! Tuntuu kivalta, kun vihdoin on jotain sisäistänyt, ihan huomaamatta.

Kolmanteen hallivuoroon lähdinkin vähän henkseleitä paukutellen. Olin jo ylittänyt tämän pienehkön pelkotilan, joka jälleen oli sitonut itsensä uuden kokemuksen ympärille, kasvaen mielikuvitukseni punttaamana suhteettomiin mittoihin. Kahden onnistuneen treenikerran jälkeen sainkin jo itseluottamusta kerrytettyä niin, että mua ei enää matkalla jännittänyt ja hallilla odottelukin sujui leppoisasti Jaanin seurassa. Helpottavaa huomata, miten asiat eivät ole loputtoman raskaita.



Me sovittiin tällä kertaa, kun Jaani ei itse ollut treenaamassa, että harjoitellaan forea. Se on ollut mulla pahasti hukassa ja jossain vaiheessa luottamus katosi kokonaan. Kun hävitin mun ylikääntävän Fugitiven ja mun antsat on edelleen yhtä huonolla pohjalla, oli pakko löytää kämmenheitto uudestaan.

Ensin treenattiin foreneppiä, kämmenheitto paikoiltaan. Lyhyt ja tarkka. Ehdottomasti tärkeä osa-alue hallita, kun aina ei ole tilaa lähestyä rystyltä tai pitkällä putilla. Nepit sujui kohtalaisesti, niitä tulee treenin puutteesta huolimatta käytettyä pakostikin radalla, joten kokonaan ei ole unohtunut.

Seuraavaksi otettiin sitten draivia kämmenen puolelta. Aloitettiin yhden askeleen vauhdilla, painonsiirto vaatii treeniä, mutta edelleen tuntui jotain olevan muistissa ja vaikka heitot oli lyhyitä, niin ei nyt aivan onnetonta touhua. Silti alkoi pikkuhiljaa nousemaan stressitaso. Tunsin kuinka hengitys pinnallistui ja silmissä sumeni. Jokainen epäonnistunut heitto tuntui ruokkivan ahdistumista ja krotiikin vastaanottaminen oli mahdotonta. Sanoinkin Jaanille, että nyt mun täytyy vaan heittää ja hakea tätä hommaa, en voi ottaa ohjeita vastaan.

Markus tilasi multa pari bägillisen värjäyksiä, tässä oranssit:

1/6

Bow and arrow

2/6

Beheaded

Pieni ahdistus hellitti ja heitot alkoivat olla mun mittapuulla ihan mallikkaan pituisia ja tarkkuuksisia. Sitten siirryttiinkin ihan kunnon vauhteihin ja mun pakka hajosi kokonaan. Noi askeleet ei sopinut mun rytmiin ja kaikki oli yhtäkkiä ihan ylitsepääsemättömän vaikeaa. Mä heitin huonon heiton toisensa perään ja tunsin kun itseluottamuksen rippeet valui selkärangasta tekonurtsille. Nyt oli oikeasti vaikea hengittää, nähdä ja päässä humisi niin kovaa, että kuuleminenkin hankaloitui. Jaani joutui pari kertaa ottaa olkapäistä kiinni ja muistuttaa, että ei se ole vakavaa, jos ei kaikkea osaa. Luovutin silti vähän ajoissa heittääkseni muutamat rystyavaukset ennen treeniajan päättymistä.

Olen aiemminkin sitä pohtinut, mutta mitä jos mä vaan heittäisin pitkälle. En hyvin, en tarkkaan, mutta pitkälle. Hommaisin vain kevyitä alivakaita draivereita ja nauttisin elämästä. Jos lopettaisin tämän itseni haastamispelleilyn ja keskittyisin täysillä mukavuusalueella pysymiseen.
Sääli, että mä tykkään itseni haastamisesta, vaikka se onkin näin hemmetin hankalaa välillä.

3/6

The Sorceress and the Dwarf

4/6

Bludgeoning time!

Kolmas treeniviikko oli aivan yhtä surullinen, kuin kaksi edellistäkin, eli hallitreeni oli ainoa mihin kykenin henkisesti valmistautumaan. Pyysin, että opeteltaisiin jotain jännää ja kivaa, jotain mikä jäisi takaraivoon koputtelemaan, kunnes olen taas valmis kokeilemaan uusiksi. Jaani tarjosi sormirollereita sekä air bounceja ja minä tartuin tarjoukseen!

En mä oppinut muuta kuin teorian, mutta ainakin nyt tiedän mitä periaatteessa kuuluu tehdä, vaikka en onnistunut oikeastaan ollenkaan. Kivaa oli kuitenkin.

Otettiin kuitenkin taas perusdraivia, koska me leivotaan musta distance mimmi, jonka heitto on myös tarkka. Tällä kertaa keskityttiin kahteen asiaan: rentous ja eteenviennin loksahtamista oikeaan kohtaan.

Mulla, kuten varmasti monella muullakin, käy helposti niin, että pitkälle heittäessä yritetään ladata kaikki voima heiton taakse ja siinä jäykistetään vartaloa. Kaikki meistä tietää myös sen, ettei jäykistely kannata, ainakaan jos sitä kiekkoa haluaa oikeasti heittää pitkälle ja tarkasti.

5/6

Fire Breather

6/6

Warrior angel

Toinen tarkkailun kohde oli tosiaan edesvienti. Taka-asennosta on tuotava kiekko mahdollisimman läheltä vartaloa, jonka jälkeen käsi kyllä menee mihin sen kuuluukin. Jaani näytti jälleen kädestä pitäen, mistä sen kiekon kuuluu mennä ja mä yritin parhaani mukaan toistaa perässä.

Kiekot, jotka asuu mun makuuhuoneessa.

Olipa kiva treenata bäkkäriä ja saada uusia pohdinnan aiheita. Ehkä se joskus vielä mulla lähtee toimimaan. Lisäksi sain tuossa kuulla, että Jaani edelleen vain uskoo siihen utopistiseen 130 metrin heittoon. Vaikka tuolla hallissa en vieläkään ole takaverkkoa heilutellut. Tekisi mieli kaivaa noi pari kevyttä draiveria ihan testausta varten, mutta en mä niillä kuitenkaan halua oikeasti heittää, niin kertaakaan en ole muistanut hallille asti roudata.

Kiekot, jotka asuu mun keittiössä.

Mä haluan oppia käyttökelpoisen antsan ja joskus vielä rollerin. Sormirollerin haluaisin sellaiseen kuntoon, että sillä voisi päästä ongelmapaikoista pois, eikä välttämättä seuraavaan metsikköön. Piikkihysset on myös toivelistalla ja siitä jo vihjasinkin Jaanille. Apua luvattiin! Toivottavasti niissä merkeissä mennään viikolla 7.

Upseja haluaisin treenata lisää, ne on kyllä lunastaneet paikan mun sydämessä ja oon meinannut, jos kysyisin siihen hommaan apua upsimestarilta ja Vuoden Frisbeeurheilijalta, Ville Piipolta. Ne äijän heittoja mitä oon Meikussa nähnyt , ovat tiputtaneet leuan lattiaan.

Muuten haluan vain kevään ja hyvät kelit treenata kaikkea mitä mulle on jo opetettu. Haluan, että talvi on jo ohi, varsinkin lumentulo voisi jo loppua.

14.2. on mun seuraava kisapäivä. Silloin olisi tarkoitus lähteä takaisin syntymävuosikymmenelle, kun Tallaajien talvisarjan neljäs näytös TA3.34 "Back to the 80's" pelataan Meilahden kallioilla. Tarvottavaksi on 17 väylää neljän kierroksen verran ja näin talviaikaan se tulee tuntumaan maratonilta. Juotavaa, helppoa evästä ja tsemppimieltä tarvinnee, mutta tuleepahan vietettyä päivä ulkona hyvässä seurassa. Jaani lähtee mun henkiseksi tueksi ja kamuksi, se on oikeasti aivan huippu juttu se.

Kieokot, jotka asuu mun työpöydällä.

IN THE BAG

PUTTERIT

2*P1 D-line
puttaukseen. Toinen lötkömpi, gripikkäämpi , toinen selkeästi jäykempi.

Basic Sparta. 

Suoriin lyhyisiin bäkkärilähäreihin ja lyhyisiin foreneppeihin.

2xBasic Jokeri.

Pidemmät suorat lähärit, hysselähärit, forenepit, "toivotaan toivotaan" -heitot ja lyhyempien väylien avaukset. Myös ensimmäinen kiekko jolla onnistuin vihdoin läpäisemään peikoksi muodostuneen Meikun triplamandon! Kaksin kappalein bägissä, jotta on back up tarvittaessa.

MIDARIT:

2x hakattu DX Roc. 

Näitä yritän edelleen kuluttaa selkeästi ylikääntyviksi, tällä hetkellä hyviä suoria.

Basic Midari.

Tämä tulee pitämään sen suoran paikan bägissä.

Premium Midari.

Ylivakaa. Vastiksiin ja kun on pakko päätyä vasuriin

DRIVERIT:

Shock.

Suora fairway draiveri, lentonumeroistaan huolimatta. Se merkki jota kenenkään bägissä ei ole, mutta mulle sopiva kiekko.

Ultrium Laseri.

Kämmen- ja rystyavauksiin. Rystyltä heitettynä tekee ässän. Luottokiekko meikun väylälle 12, saan forella juuri sopivan pitkälle (lyhyelle oikeastaan) birkuttaakseni.

2*Star Beast 175g ja 166g

Suorat, varmalla feidillä. Kevyempi hieman alivakaampi halliolosuhteissa, mutta uudehko kiekko kulunee siitä.

G* Beast. 

Talven kylmyyteen hommattu ja korvaa hyvin Star-muoviset sisarensa pakkasessa.

Pro Beast. 

Tutulla käsituntumalla huomattavasti alivakaampi kiekko. (Potentiaalisiin) Hysseflippeihin, ylämäkiavauksiin, myötätuuleen yms herkullinen kiekko.

Ultrium Respecti. 

Upsikiekko. Tarviiko muuta sanoa? Bägin kaunein kiekko.

Tarvikkeita:

Frotee- ja mikrokuitupyyhe

Säämiskä

Birdiebag

Tussi

2xmarkkeri

Muuta:

3x Sadetakki

Sataviis myslipatukkaa

Kädenlämmittimet

Laastareita

Kuivat sukat

Purkkaa

Zen and the art of disc golf

Omassa bägissä on värjätyt kiekot vähissä, kun aika ei riitä tehdä itselle, tilauksia satelee. On hienoa miten hyvin minut ja mun kiekkotaide on otettu vastaan. Siitäkin huolimatta, että olen päättänyt tehdä tätä hommaa omilla ehdoilla ja itseni näköisesti, en ole jäänyt ilman asiakkaita.

Doug antoi värjäyksen suhteen vapaat kädet

-Essi