TPK viikot 50 ja 51: Prodiscus ja 30+ minä.

Tanskaan lähti tämä karhu.

Edelliset pari viikkoa ovat olleet aika joulukiireiden täyttämiä ja ei ole tarpeeksi ehtinyt heittämään kiekkoa.

Muutamat kerrat on tullut käytyä Pointilla treenaamassa, lähinnä haaraputtia, joka on ollut todella fickle bitch. Juuri, kun luulen vähän hiffanneeni mitä siinä kuuluu tehdä, niin paketti hajoaa. Yritän pitää mielessäni ajatusta "toistoilla se siirtyy selkärankaan", mutta Käpä on ollut vähän palauttamassa maanpinnalle.

Ei kannata tehdä niitä vääriä toistoja, ettei se vailinainen tekniikka siirry lihasmuistiin.

Just niin. Siellä kun mä yksin tahkon niitä toistojani kasaan, niin hyvinkin mahdollisesti teen kaiken ihan väärin. Mutta mä en nyt aio sitä liikaa stressata, vaan luotan, että kyllä mä teen asioita oikein. Mä en voi jatkuvasti treenata niin, että joku on tsiigaamassa mun tekniikkaa. Lähinnä jo sen takia, että pelkkä ajatuskin ahdistaa hirveästi.

Spin dye hommien opettelua.

Olen Jaanin ohjeistuksella myös perusputtia muuttanut, suoraviivaistanut. Oli kuulemma liikaa liikkuvia osia, muuttujia, jotka vaikutti tulokseen. Tää yksinkertaistettu versio alkaa myös pikkuhiljaa sisäistymään, mutta onneksi kevääseen on sen suhteen vielä aikaa. (Vaikka en kyllä valittaisi, jos kevät alkaisi jo huomenna. Lumi ei oo mun juttu.)

Mulla on pikku uutinen liittyen mun "fribauraan". Joku on varmaan jo arvannut ja pari suoraan asiaa tiedustellut. Kai Vesa eli Mr. Prodiscus otti yhteyttä ja pyysi mua tiimiin. Koska diili oli sellainen, josta en voinut kieltäytyä, niin sain postissa melkein synttärilahjana bägin täynnä kiekkoja. Juuri se bägi, josta olen haaveillut ja jota mun rikkinäinen selkäni on kaivannut!

Kiitos Kaitsu!

Bränikkää pannuu.

Tällä kertaa ei tarvittu taitoa, into peliin ja blogin kirjoitteluun riitti. Ja sitä piisaa!

Olen aloittanut lajin heittämällä Prodiscuksen muovia ja laatu sekä kotimaisuus kyllä kiehtoo minua kaikessa. Kiekot ovat kuitenkin aika "isokäsi" -painoitteisia, eikä ehkä aloittelijalle se paras merkki. Nyt kun käsi on kasvanut, niin löytyy jo useampikin hyvä kiekko mun kouraan. Nyt kun vielä tulee kevyempää kiekkoa tarjolle, aukee mullekin useampi moldi.

Bägi on ihan loistava. Toi 20+ on enemmän kuin riittävän kokoinen, varsinkin kun en halua olla liian laajan bägin kanssa liikkeellä. Mun pitää nyt oikeasti vaan oppia noi kiekot mitä mulla on, niissä on varmasti mulle jokaiseen tilanteeseen sopiva pannu.

Hän on Ariel.

Täysin tosiaan 30 vuotta viime viikolla ja sain ehkä hauskimman lahjan ikinä, eli pääsin syömään oman naamani.

Kiitos Laura!

Jaanikin minua lahjoi ja on ollut selittämistä jengille, miksi sain häneltä pannujen lisäksi kolme purkkia partavaahtoa ja kynsilakanpoistoainetta. Tyyppi tuntee tän himovärjääjän aika hyvin.

Mä kävin itse juhlimassa mun synttäreitä testaten uutta bägiä ja kiekkoja. Kiersin Urkkakeskuksen avaten jokaisen väylän useammalla uudella lötalla. En taaskaan ottanut mitään tulosta ylös, tutustuin vain noihin uusiin tyyppeihin.

LASERi on tällä hetkellä mulle hyvä kiekko, saan sen kääntämään hieman, eli on lopputulokselta aika suora kiekko varmalla feidillä.



SLAIDi vaikuttaa myös passelilta omaan käteen, pituutta tuli ihan kivasti, vain Pro Beast jaksoi vajaan viitisen metriä pidemmälle.

RESPECTi on ylivakaa kiekko jolla sain väylän 4 pirkkopaikalle kivasti. Kuitenkin tulee varmaan olemaan bägissä mun lempikiekkoja sen upside down -heittoihin soveltuvuuden takia. Essi ♡ upsit!



MIDARi mulla on ollut bägissä jo pidempään, hyvä ylivakaa mid range -pannu.

Spartaa kokeilen sekä avauksiin, että putteihin, vaikuttaa lupaavalta.

Mä en voi heittää pelkästään Prodiscusta, setistä puuttuu kokonaan alivakaat pituuspannut, joilla saa feikattua annukan. Eli Pro Beast ja Tietäjä pysyy bägissä, saas nähdä kumpi ottaa lopullisesti paikan.

Star Beastista en aio luopua, se on mun rakas ja niin varma tyyppi, etten voi edes harkita vaihtamista. Toki samat sanat olen sanonut mun Leopardista, joka pääsee nyt lepäämään vähintään talveksi, jos en opi heittämään vähän pienemmillä tehoilla. Vielä pysyy myös Maniacit, Fugitive ja Shock bägissä, katsotaan löytyykö korvaajia jossain vaiheessa.

Tämä bottom stamp Dessu lähtee Raumalle.

Käytiin viime lauantaina Jaanin kanssa vähän haistelemassa kisatunnelmia Tonttu Openissa. Tässä tarvii alkaa ihan urakalla ravaa kavereiden kisoissa katselemassa meininkejä, jos meinaa itse joskus uskaltaa osallistua.

Mähän olen jo päättänyt, että 2015 on kisa vuosi. Viikkokisoja ja jotain pikkuskaboja pitäis ainakin uskaltaa käydä. Mutta aina kun asiaa mietin, ihan konkreettisesti, alkaa hengitys pinnallistumaan ja pala nousee kurkkuun.

Mikä siinä oikeasti niin paljon jännittää?

Tonttuilutkin näytti todella rennolta touhulta, se mitä siinä sivussa seurasin. Kaikki muukin kisailu on aina ollut lungii puuhaa, mutta silti mä en saa ajatusta tuntumaan helpolta ja chilliltä. Spontaanius ei ole myöskään mua varten, joten mun pitäis alkaa suunnittelemaan, että milloin teen mun kisadebyytin 2015 ja mikä on siitä seuraava. Ehkä toivottavasti parin ensimmäisen jälkeen alkaa vähän helpottumaan.

Tai ehkä musta tulee vain se likka, joka tykkää heittää pitkälle ja värjätä kiekkoja. Jos mä oon ok tuon ajatuksen kanssa, niin saisin vähän paineita pois harteilta.




"Eikä se oo oikeestaan kisaamista. Kannattaa nähä se henkilökohtaisena taitotestinä. Siel vaan kukin heittää itte ja kattoo miten menee."

Näin Seppo mua kehotti ajattelemaan, kun sille stressailin.. oikeassahan se on.



Kun oltiin vähän varjotonttuiltu, Jaani piti mulle draivikoulua. Aluksi piti heittää rennosti, vajailla tehoilla.

MIKÄ VITSI SE NYT ON?! VAJAILLA TEHOILLA!?

No siellä mä sit viskoin, rennosti. Kuulemma läpijuoksu on vähäisempää ja nyt mä tunnen sen kropassa, kun niin käy. Kun mun selkä loppukesästä hajosi, niin se oli selkeästi oire huonosta tekniikasta. Nyt se muistutti jokaisella kerralla, kun tekniikka hajosi edes vähän. Tavallaan hyvä, että varsikin ilmoittaa, kun asiat ei mene oikein. Siinähän saattaa ehdollistua!

Sen verran teen päin mäntyjä, että hirmu pitkään ei voinu treenaa. Kylmä keli ja kylmät lihakset tietty leikkaa totavaikaa vielä lisää. Tuomiona oli, että tekniikka pysyy jo paremmin kasassa, eikä hajoa (täysin) edes silloin, kun lataan taböl.




Kahvikupin kautta Pointtiin puttaamaan.

Jaanilla oli aluksi putti hukassa. Tyyppi manaili sitä kovasti, ettei voi olla mahdollista olla osumatta laitteeseen siltä etäisyydeltä. Ihan kuin se olisi joku fyysinen mahdottomuus. Siinä minä vieressä puttasin paskemmin lähempää ja vaikka tajusin, että tarkoitti hän itseään sillä tuskailulla, siinä ei ollut helppoa vieressä yrittää parastaan.

Pointilta, jos tontun löytää, saa lahjan! 

Kun toinen kiroaa vieressä "ei voi heittää näin huonosti", "ei tältä etäisyydeltä voi putata ohi korin", alkaa omassa päässäni sumenemaan logiikka. Mun ja Jaanin vaatimukset kuuluu olla eri tasolla, mutta siinä mä vaan oon ja mietin, miten paskasti puttaan, kun menee ohi. Miten huono olen, kun en osu johonkin rakoon.

Ei ikinä saisi yrittää elää toisten vaatimusten mukaan. On vain välillä vaikea tietää, mitä sitä itseltään voi ja kannattaa vaatia.

Lisää spinnitreenii ja ensikosketus Ultrium-muovin värjäykseen.

Mutta Väykkä teki foorumilla seuraavan päätöksen:

" Koska minulla on tällä hetkellä niin kova draivi ( enkä tarkoita tällä draivia ) fribaamiseen, niin voisinkin tehdä uuden vuoden lupauksen etten vuonna 2015 manaile, ainakaan ääneen, epäonnistumisia kertaakaan. Se ei tarkoita sitä etteikö epäonnistumisia voisi omassa päässä harmitella, mutta niistä töpistä voisi ottaa oppia ja yrittää välttää samaa virhettä."

Näin mun pitää kanssa tehdä. Ei ketään muuta kiinnosta, teinkö virheen ja tajusinko itse sen olevan virhe. Olen useammassa chat-keskustelussa sopinut, ettei typoja korjailla, jollei ne ole täysin lukukelvottomia. Toinen vaihtoehto ymmärtää kyllä, itsellehän se on tärkeintä päästä näyttämään, että huomasin virheeni, haa!

Tombstone(ish) haudatun negatiivisuuden muistolle.

Miko tuli myös Pointille ja pojat piti draivilähtönopeuskingoftheuniverse-kisan. Mä en osallistunut, koska:

A. Mun ois tarvinnu saada joku 50km/h eteen
B. Mä olin aivan paiseissa, kun oli aivan uusi ihminen paikalla.

Siinä paniikissani sain kuitenkin nähdä hienoa rykimistä, ois voinu olla asiat paljon huonomminkin.

Seuraavaksi otettiin Seppo-kisa ja Miko valitsi sanaksi "falafel". Koska sana oli metrin mittainen, otin turpaan. Ei liittynyt mun vajaavaiseen puttitekniikkaan lainkaan, sen voin sanoa suoraan.

Sunnuntaina oli tarkoitus mennä heittää kiessiä, mutta toi draivi- ja puttitreeni on yhdistelmänä kyllä mun selälle ollut vähän liikaa nyt ja aamulla heräsin jumeihin. Näin päätin jäädä himaan lepäämään ja taiteilemaan viimeisiä joululahjoja.

Näin haluankin kiittää ja toivottaa hyvää joulua sekä rauhallista uutta vuotta kaikille, jotka ovat olleet mun fribaseikkailussa fyysisesti tai henkisesti mukana. Tää on ollut villi vuosi ja olen edelleen aivan ymmyrkäisenä tästä lajista ja ihmisistä sen parissa. Toivon, että pystyn antamaan takaisin edes murto-osan siitä mitä olen itse saanut.

Rakkaudesta lajiin. Tämä Prodigyn D3 myynnissä. Spin dyee on nyt joka paikassa.

Haluan kiittää seuraavia henkilöitä:

Ville V., mestari Sievers ja Shau:
Te ootte mun friban aloittamisen hahmot.
Aino, Käpä, ja Seppo:
Ootte mun sankareita ja oon ollu etuoikeutettu, kun teidän kanssa saanut heittää ja oppia.
Johanna, Ville P. ja jarrupool:
Opetitte mulle, et tuntemattomat voi olla siistei. Vielä toki tarvis tää sisäistää.
Champion Beast ja Flow:
Opastuksenne värjäyksen saloihin on ollut korvaamatonta.
Kiitos myös kaikille, jotka on mua tsempannu lajissa, värjäyksissä ja elämässä muutenkin. Teitä on niin monta, että ihan liikutun sitä pohtiessani.


Ja loppuun haluun erityisesti kiittää Jaania, joka on avannut tätä peliä, fyysisellä ja henkisellä tasolla enemmän kuin kukaan. Joka edelleen uskoo mun 130m tavoitteeseen ja auttaa sen saavuttamisessa. Oot mun lemppari peliseura.
Kiitos, että oot mun ystävä. Kiitos, että hiffaat.

Puttitreenit pakkasessa synttäreinä. Olipahan muuten nättii ja tappoliukasta.

-Essi

TPK viikot 48 ja 49: Tekniikkaa hajottamassa, osa-alue kerrallaan.

 

 Käpälle värjäsin tän tyypin.

Perjantaina töiden jälkeen menin vauhdilla Urkkakeskukselle ennen pimeän tuloa. Mulla oli hinkua heittää pitkälle, joten otin kasan draivereita ja pistin niitä ykkösen tiiltä eteenpäin.

Samat ongelmat näkyy edelleen draivissa. Välillä keskittyminen herpaantuu ja kiekko lähtee korkealle taivaan tuuliin. Välillä taas tulee läpijuoksua, kun en muista keskittyä takajalan pitämiseen maassa, kunnes kiekko on lähtenyt kädestä. Silloinkin kun muistan, en välttämättä siinä onnistu. Samoin toi taaksevienti saattaa aina välillä livetä kropan taakse.

Haaveilen tästä bägistä sinisenä.

Mun draivi -check list on edelleen todella lyhyt ja ne mainitsin jo tuossa yllä

1. Taaksevienti pitää saada reilusti irti kropasta, jottei eteenviennissä tarvitse kiertää vartaloa.

2. Slow down then accelerate, eli pitää viedä kiekko kiihtyvästi eteen. Näin saa siihen irroituksen kohtaan ladattua suuren potentiaalisen energiamäärän. Eli pitää muistaa tsiigaa stämppi kun kiekko on ääriasennossa takana.

3. Ei saa päästää kroppaa liian aikaisin heiton perään. Kun on saanut kiekon matkaan, tulee saatto. Se on siis saatto, ei kiekkoa eteenpäin vievä "voima".

Valloilla on mantra, että pitää heittää kropalla ei kädellä, mutta mulle se kyllä on ollut vähän huono mielikuva ja ilmennyt juuri tuollaisena läpijuoksuna. Mutta mä kitken sitä pikkuhiljaa pois.

Jaani sanoi mulle sunnuntaina, että taito näkyy siinä, kun hyvien ja huonojen heittojen suhde on selkeästi hyvien puolella. Hän myös väitti, että mulla suhde on suhde jatkuvasti parempi, joten vaikka niitä huonoja heittoja tulee, niin suunta on ylöspäin. Siitä huolimatta, että en sitä aina itse näe!

Se että toi ikävä syksytalvihybridi on kylmä ja lyhentää muutenkin elämän takia kortilla olevia pelailutunteja arkena aivan minimiin, se väsyttää.

Olen jatkuvasti aivan uupunut. Tämä järjetön valon puute yhdistettynä hapen puutteeseen, eli väheneviin ulkoilutunteihin saa multa vedon aivan kokonaan pois. Tämäpä sitten kulminoituu sellaisena kivana turhautumisena. Mä alan väsyneenä ja nälkäisenä kiukuttelemaan ja olen muuten paskaa seuraa silloin. Mulle nää kiukuttelut ei muutenkaan ole ennen näkemättömiä, joten siihen kun lisää väsyn ja nälän tuottamaan lisäahdinkoa, alkaa olemaan aika räjähdysherkkää toimintaa.

Pitihän sitä selkäänkin testata ja selfiettää.

Lauantai.

Oltiin Jaanin kanssa sovittu Meikkuun rundi ja matkalla sinne sain niskaani (kuvainnollisesti, sillä kunnollisena tuusulattarena olin toki autolla liikenteessä) märkiä tiskirättejä (tämäkin hieman liioiteltu). Kierros olikin mun hyvien ulkoiluvarusteiden ansiosta vain kiekkojen osalta märkä ja muuten mukavan lämmin.

Jaani halusi taas panoksen, Dragster-pussista vetoa ja 15 (!!!) heittoa eteen.

Mun putti ei ole kesän jälkeen oikein enää kulkenut. Olen treenannut sitä aivan liian vähän ja sen kyllä huomaa kierroksilla. Huonot putit ruokkii matalaa itseluottamusta ja kierre on valmis. En siis lainkaan luota puttiini tällä hetkellä. Mulla oli siis Meikussa vaikeaa saada edes par-tulosta korttiin, kun puttirallasin suht useasti.

Ainakin kerran putti kuitenkin onnistui kuin unelma ja tämä poiki mun ensimmäisen Meikkubirsen.

Frisbeepointissa pääsin testaamaan Prodigyn uutta koria, jossa sivuttaisketjut.

Väylän 14 jouduin suorittamaan ihan hammasta purren ja itkua pidätellen, kun yritys toisensa jälkeen epäonnistui, enkä tiennyt mitä tehdä. Ajauduin vain uudestaan paikkoihin, joihin mulla ei ollut heittoa. Jaani vaikuttaa kyllästyneen mun kiukutteluun, kun epätoivisen tytön "mä en tiedä mitä tehdä" ei saanut osakseen mitään vastausta. Seiskan tai kasin mä siihen kai otin, joka tapauksessa betsin hävisin viimeistään siihen.

Mun teki mieli toisen epäonnistuneen lähärin ja ensimmäisen ohiputin jälkeen lähtee vaan menee, mutta sinnittelin. Potkitulla itseluottamuksella sitten väylän 15 kimppuun. Sen joka ensimmäisellä kerralla mut rikkoi. Sanoinkin Jaanille, että tämä onkin hyvä väylä seuraamaan mun hajoamista.

Jaani ehdotti, että heittäisin niin kovaa, että pistän puun kumoon. I wish.

Siitä mä vaan pistin puun ohi milliin (milli siis sillä määritelmällä, että se on kaikki avaukset jotka on alle femmassa) ja otin samalle rundille jo toisen Meikkubirkkuni.

Foorumilta tuttu veturimies pyysi värjäyksen.

Takkiin tuli, tottakai, ja Dragsterit tarjosin. Jaani pelasi ärsyttävän hyvin, mutta onneksi noi namit rikko sen suun. Kostoks.

Sunnuntaina jatkui fribailut Jaanin seurassa, tällä kertaa suuntana Hyvinkään uusi rata. Oltiin kuultu tarinaa todella haastavasta radasta, mutta pelkona oli, että se haaste johtuu suht tiukista ja pitkistä puupilleistä.

Ei se nyt ihan turhaksi peloksi osoittautunut.

Mitä radasta jäi mieleen? Paljon väyliä, joissa ei koria nähnyt tiiltä. Paljon eripituisia, tiukkia väyliä, joissa ihan pienet virheet kertaantuu helposti. Kaipa sekin keskeneräisenä ratana pitäisi jättää liikoja kritisoimatta, mutta tässä vaiheessa ei vielä miellyttänyt meistä kumpaakaan. Toisaalta ollaan käyty nyt kahdella uudella radalla, kumpikaan ei oikein ollut hirmu mieluinen, yhdistävänä tekijänä oltiin me.

Vaikeat ihmiset.

Päätettiin kuitenkin, että lähdetään joku kerta käymään Lausteella. Jos se alkaa maistua "siltä itseltään", niin on selvää, että vika on meissä.

Palkkiokiekkoon tehty kokeilu. Saa ostaa!
(Hyzerbomb Mortar, muutama testiheitto alla sekä rimmissä haalealla edellisen omistajan tiedot.)

Kierros oli mulle kyllä vaikea. Korien paikkojen hahmottaminen oli hankalaa senkin jälkeen, kun kävi paikan katsomassa. Tiiltä ne tunnusmerkit eivät enää näyttäneet samoilta, kuin nurkan takaa. Kun yli puolet väylistä oli tiiltä blindeja, tuli kierroksesta edestakaisin juoksentelua ja silti se ei näkynyt ainakaan minun lopputuloksessa erityisen positiivisena.

Jaani kehui muutamaan otteeseen mun draivia, jälleen kertoen että näyttää heittämiseltä ja lisäksi väitti, että lähtönopeus on kasvanut kivasti. Mulla oli silti selkeästi jotain itsetuntoissueseja, kun oli vaikeaa ottaa vastaan rakentavaa kritiikkiä. Jonkun "pitkä puupilli" -väylän avauksesta Jaani sanoi jotain, mitä en edes muista ja mun reaktio oli se turhautunut "joojoo". Jaani veti mulle pinnat siitä, kun en arvosta hänen apuaan, jota olen kuitenkin häneltä pyytänyt. Ihan oikeutetusti siis kimmastui, mutta vittu että vitutti silti! Mä siinä lähdin jupisten, kiroillen ja vähän bägiä paiskoen etsimään mun kiekkoa.

Mä oon tota tilannetta nyt jälkikäteen pohtinut. Että miten mä olisin ottanut kritiikin vastaan paremmin. Se mikä mulle valkeni, oli totuus, että olen arvaamaton akka. Se mikä toimii joskus, ei välttämättä toimi joka kerta. Pitää ehkä äitin neuvojen mukaisesti opetella joku syvähengitys rauhoittamaan. Sit tarvis enää muistaa käyttää sitä, kun tilanne vaatii.

Lisää värjäuskohteita.

Tiistai.

Mulla oli hinku puttailla, muttei palella ulkona. Eikä puttitreeni ulkona oikein edes toimi, kun niin nopeasti saa kädet tunnottomiksi ja alkaa kiekko lipsumaan. Niinpä suuntasin pointille, jossa lämppärit paahtaa täysillä ja pitää paikan toasty warm and comfy.

Mun putti on aika one trick pony, jos ei lasketa sitä, että kuun ollessa Marsin vaikutuksen alaisena ja nousevan Jupiterin takana, saan turboputit uppoamaan ihan jees. Nyt onkin talven aikana tarkoitus saada repertuaariin vähintään auttava haaraputti, koska tällä hetkellä, jos joudun esteen takaa puttaamaan, tulee lähes poikkeuksetta ylimääräinen heitto tulokseen.

Siellä mä sitten kiukuttelin, mikään ei onnistunut, kunnes Käpä saapui sankarina paikalle. Katsoi mun puttia ja kertoi mitä teen väärin, sekä miten sen korjaan. Kun sain perusteet päähäni, oli jo ihan eri homma treenata ja alkoihan sitä onnistumisiakin tulemaan. Luottavaisin mielin lähdin kotiin 2.5h treenin jälkeen; kyllä mä tän vielä opin!

Puttitreeniä Prodigyn eri puttereilla.

Lauantai.

Keli oli karmiva, mutta ei haitannut se, kun Frisbeepoint oli auki ja siellä pääsee treenaamaan tekniikkaa. Jaani tarjoutui valmennus hommiin ja näin oli mahtava päivä tiedossa muovin parissa.

Treenasin paikoiltaan ja vauhdilla draivia, sekä haara- ja spinniputtia.

Alkuun pientä skabaa, eli "Seppoa-kisa" käyntiin. Kisan säännöt lyhyesti näin:

Ensin päätetään sana, jonka kirjaimia keräillään. (Lyhytkään sana ei välttämättä merkitse nopeaa peliä)

Pelaaja 1 valitsee puttipaikan.
-Jos hän epäonnistuu, siirtyy paikan valinta pelaajalle 2.
(Ulkona kisatessa, jos 1 puttaa pitkäksi, voi 2 haastaa. Eli pelaajan 1 pitää mennä tekemään paluuputti. Jos hän missaa sen, saa kirjaimen. Jos taas laittaa sisään, haastaja saa kirjaimen.)

-Jos hän onnistuu ja 2 ei, saa 2 kirjaimen

-Jos molemmat pelaajat onnistuvat, saa pelaaja 1 varoituksen ja valitsee seuraavan paikan. Jos molemmat onnistuvat uudestaan, pelaaja 1 saa kirjaimen. (Varoitukset ovat voimassa vain seuraavan puttipaikan ajan.) Pelaaja 1 pitää edelleen markkeria.

Paikan valitseva pelaaja saa määrätä erikoissäänöjä putille, esim. turboputti, vasen polvi maassa, esteen ylitys tai mitä nyt mieleen tuleekaan.

Ensimmäinen, joka on kerännyt kaikki valitun sanan kirjaimet (meillä "Grip"), häviää. Minä olin luuseri, yllättyneet voivat nostaa käden ylös!

Tämä tyyppi lähti Ouluun Teemulle. Tyypin ensimmäin bottom stamp Dessu taisi olla mieluisa.

Mä en enää osaa heittää paikoiltaan. Ehkä mä en koskaan osannutkaan, mutta nyt se tuntuu todella luonnottomalta. Eli lähinnä tuntui ihan uuden opettelulta, kun sitä jälleen tahkosin. Paukutin kerta toisensa jälkeen kiekkoa pressuun ja ihmeteltiin Jaanin kanssa, että mikä siinä on kun en saa kroppaa pysymään tarpeeksi pitkään paikoillaan.

Sit tuli pieni grippari. Ulkona se ei olis stressannut niin paljon, mutta nyt kolisevat seinät ja korit pelästytti mut. Vielä enemmän pelästyin sitä, kun Seppo tuli juuri sillä hetkellä oikeanpuoleisesta ovesta. Sydän pomppasi kurkkuun ja pikku paniikki iski. En voinut hetkeen heittää..

Mulla ei ole ollut kuin yksi oikeasti paha ja holtiton grippari. Lahden Mukkulassa ekalla kerralla yhdellä niistä loppupään väylistä pistin Leopardin noin 90° oikeammalle kuin oli tarkoitus. Tuollaiset gripparit kyllä pelästyttää, niillä voi oikeasti tehdä hallaa toisille. Perkele, ahistavia.

Otin pikku breikin siihen väliin ja kokosin itseni. Sitten Seppo vaati mua heittämään ja teki pienen korjauksen mun heittoasentoon. Eli vähän leveämpi haara ja heti alkoi kulkea hieman paremmin.

Seuraavaksi sitten draivia vauhdinotolla, mun lempparii. Kerta toisensa jälkeen, menin heiton läpi, vaikka lopulta en keskittynyt muuhun kuin siihen, ettei jalka irtoaisi liian aikaisin.
Siinä draivatessa ja läpijuostessa olikin Jaanin vuoro keksiä pieni kikka joka oleellisesti poistaa multa sen läpimenon mahdollisuuden. Pyysi mua kokeilemaan vauhdinotossa astumaan viimeinen askel edemmäs. Ei pidemmälle, vaan siitä keskilinjalta pois. Piirsin teille havainnollistavan kuvan!

Kuka hiffaa?

Tää viimeisen askeleen siirto teki heti ihmeitä. Ei tosiaan ollut mahdollista juosta läpi, joten paino siirtyi oikeammin ja tarkkuus ei ainakaan kärsinyt. Hajontaa oli edelleen, mutta se on ymmärrettävää.

Oon varma, että mun draivi paranee heti, kun saan nää kaksi asentomuutosta sisäistettyä. Sitten vasta saan oppia uusia juttuja, kertoi Jaani.

Lopuksi pistettiin mun putti vielä rikki. Jaani on usein valittanut, että mun putissa on liikaa liikkuvia osia, joten yrityksenä oli yksinkertaistaa touhu. No eihän siitä tullut mitään, paitsi kiukuttelua mun osalta. Tää tarvii vielä paljon treeniä ja enemmän opastusta, ennen kuin lähden teille avaamaan. En siis itsekään oikein tiedä mitä mun pitäis tehdä.

Mulla sekä kovassa draivissa, että putissa on aina sama lihas selässä kipeytynyt. Nyt puttitekniikkaa muutettuani (-mme) väsyi mulla sama alaselän lihas vasemmalta puolen. Tää oli ehkä lauantain paras uutinen, koska tasaisemmin kipeytyvä selkä on oikeasti todella pop homma! Oli nimittäin ihan hirveät ne kuusi päivää, kun makasin ja itkin kivuissani. Sellaista en halua enää kokea.

Osittain tästä syystä skippasin sunnuntailta kaikki kiekkojutut, kun selkä ilmoitteli aamulla eilisestä treenistä, enkä todellakaan aio leikkiä sen kanssa. Koko päivä mulla silti oli kiekko kädessä, kun tein mun taidetta.

-Essi

Supersöpö kissi Jaanin synttäreiden kunniaksi.

Onnea! <3