Käpälle värjäsin tän tyypin.
Perjantaina töiden jälkeen menin vauhdilla Urkkakeskukselle ennen pimeän tuloa. Mulla oli hinkua heittää pitkälle, joten otin kasan draivereita ja pistin niitä ykkösen tiiltä eteenpäin.
Samat ongelmat näkyy edelleen draivissa. Välillä keskittyminen herpaantuu ja kiekko lähtee korkealle taivaan tuuliin. Välillä taas tulee läpijuoksua, kun en muista keskittyä takajalan pitämiseen maassa, kunnes kiekko on lähtenyt kädestä. Silloinkin kun muistan, en välttämättä siinä onnistu. Samoin toi taaksevienti saattaa aina välillä livetä kropan taakse.
Haaveilen tästä bägistä sinisenä.
1. Taaksevienti pitää saada reilusti irti kropasta, jottei eteenviennissä tarvitse kiertää vartaloa.
2. Slow down then accelerate, eli pitää viedä kiekko kiihtyvästi eteen. Näin saa siihen irroituksen kohtaan ladattua suuren potentiaalisen energiamäärän. Eli pitää muistaa tsiigaa stämppi kun kiekko on ääriasennossa takana.
3. Ei saa päästää kroppaa liian aikaisin heiton perään. Kun on saanut kiekon matkaan, tulee saatto. Se on siis saatto, ei kiekkoa eteenpäin vievä "voima".
Valloilla on mantra, että pitää heittää kropalla ei kädellä, mutta mulle se kyllä on ollut vähän huono mielikuva ja ilmennyt juuri tuollaisena läpijuoksuna. Mutta mä kitken sitä pikkuhiljaa pois.
Jaani sanoi mulle sunnuntaina, että taito näkyy siinä, kun hyvien ja huonojen heittojen suhde on selkeästi hyvien puolella. Hän myös väitti, että mulla suhde on suhde jatkuvasti parempi, joten vaikka niitä huonoja heittoja tulee, niin suunta on ylöspäin. Siitä huolimatta, että en sitä aina itse näe!
Se että toi ikävä syksytalvihybridi on kylmä ja lyhentää muutenkin elämän takia kortilla olevia pelailutunteja arkena aivan minimiin, se väsyttää.
Olen jatkuvasti aivan uupunut. Tämä järjetön valon puute yhdistettynä hapen puutteeseen, eli väheneviin ulkoilutunteihin saa multa vedon aivan kokonaan pois. Tämäpä sitten kulminoituu sellaisena kivana turhautumisena. Mä alan väsyneenä ja nälkäisenä kiukuttelemaan ja olen muuten paskaa seuraa silloin. Mulle nää kiukuttelut ei muutenkaan ole ennen näkemättömiä, joten siihen kun lisää väsyn ja nälän tuottamaan lisäahdinkoa, alkaa olemaan aika räjähdysherkkää toimintaa.
Lauantai.
Oltiin Jaanin kanssa sovittu Meikkuun rundi ja matkalla sinne sain niskaani (kuvainnollisesti, sillä kunnollisena tuusulattarena olin toki autolla liikenteessä) märkiä tiskirättejä (tämäkin hieman liioiteltu). Kierros olikin mun hyvien ulkoiluvarusteiden ansiosta vain kiekkojen osalta märkä ja muuten mukavan lämmin.
Jaani halusi taas panoksen, Dragster-pussista vetoa ja 15 (!!!) heittoa eteen.
Mun putti ei ole kesän jälkeen oikein enää kulkenut. Olen treenannut sitä aivan liian vähän ja sen kyllä huomaa kierroksilla. Huonot putit ruokkii matalaa itseluottamusta ja kierre on valmis. En siis lainkaan luota puttiini tällä hetkellä. Mulla oli siis Meikussa vaikeaa saada edes par-tulosta korttiin, kun puttirallasin suht useasti.
Ainakin kerran putti kuitenkin onnistui kuin unelma ja tämä poiki mun ensimmäisen Meikkubirsen.
Frisbeepointissa pääsin testaamaan Prodigyn uutta koria, jossa sivuttaisketjut.
Väylän 14 jouduin suorittamaan ihan hammasta purren ja itkua pidätellen, kun yritys toisensa jälkeen epäonnistui, enkä tiennyt mitä tehdä. Ajauduin vain uudestaan paikkoihin, joihin mulla ei ollut heittoa. Jaani vaikuttaa kyllästyneen mun kiukutteluun, kun epätoivisen tytön "mä en tiedä mitä tehdä" ei saanut osakseen mitään vastausta. Seiskan tai kasin mä siihen kai otin, joka tapauksessa betsin hävisin viimeistään siihen.
Mun teki mieli toisen epäonnistuneen lähärin ja ensimmäisen ohiputin jälkeen lähtee vaan menee, mutta sinnittelin. Potkitulla itseluottamuksella sitten väylän 15 kimppuun. Sen joka ensimmäisellä kerralla mut rikkoi. Sanoinkin Jaanille, että tämä onkin hyvä väylä seuraamaan mun hajoamista.
Jaani ehdotti, että heittäisin niin kovaa, että pistän puun kumoon. I wish.
Siitä mä vaan pistin puun ohi milliin (milli siis sillä määritelmällä, että se on kaikki avaukset jotka on alle femmassa) ja otin samalle rundille jo toisen Meikkubirkkuni.
Takkiin tuli, tottakai, ja Dragsterit tarjosin. Jaani pelasi ärsyttävän hyvin, mutta onneksi noi namit rikko sen suun. Kostoks.
Sunnuntaina jatkui fribailut Jaanin seurassa, tällä kertaa suuntana Hyvinkään uusi rata. Oltiin kuultu tarinaa todella haastavasta radasta, mutta pelkona oli, että se haaste johtuu suht tiukista ja pitkistä puupilleistä.
Ei se nyt ihan turhaksi peloksi osoittautunut.
Mitä radasta jäi mieleen? Paljon väyliä, joissa ei koria nähnyt tiiltä. Paljon eripituisia, tiukkia väyliä, joissa ihan pienet virheet kertaantuu helposti. Kaipa sekin keskeneräisenä ratana pitäisi jättää liikoja kritisoimatta, mutta tässä vaiheessa ei vielä miellyttänyt meistä kumpaakaan. Toisaalta ollaan käyty nyt kahdella uudella radalla, kumpikaan ei oikein ollut hirmu mieluinen, yhdistävänä tekijänä oltiin me.
Vaikeat ihmiset.
Päätettiin kuitenkin, että lähdetään joku kerta käymään Lausteella. Jos se alkaa maistua "siltä itseltään", niin on selvää, että vika on meissä.
Palkkiokiekkoon tehty kokeilu. Saa ostaa!
(Hyzerbomb Mortar, muutama testiheitto alla sekä rimmissä haalealla edellisen omistajan tiedot.)
(Hyzerbomb Mortar, muutama testiheitto alla sekä rimmissä haalealla edellisen omistajan tiedot.)
Kierros oli mulle kyllä vaikea. Korien paikkojen hahmottaminen oli hankalaa senkin jälkeen, kun kävi paikan katsomassa. Tiiltä ne tunnusmerkit eivät enää näyttäneet samoilta, kuin nurkan takaa. Kun yli puolet väylistä oli tiiltä blindeja, tuli kierroksesta edestakaisin juoksentelua ja silti se ei näkynyt ainakaan minun lopputuloksessa erityisen positiivisena.
Jaani kehui muutamaan otteeseen mun draivia, jälleen kertoen että näyttää heittämiseltä ja lisäksi väitti, että lähtönopeus on kasvanut kivasti. Mulla oli silti selkeästi jotain itsetuntoissueseja, kun oli vaikeaa ottaa vastaan rakentavaa kritiikkiä. Jonkun "pitkä puupilli" -väylän avauksesta Jaani sanoi jotain, mitä en edes muista ja mun reaktio oli se turhautunut "joojoo". Jaani veti mulle pinnat siitä, kun en arvosta hänen apuaan, jota olen kuitenkin häneltä pyytänyt. Ihan oikeutetusti siis kimmastui, mutta vittu että vitutti silti! Mä siinä lähdin jupisten, kiroillen ja vähän bägiä paiskoen etsimään mun kiekkoa.
Mä oon tota tilannetta nyt jälkikäteen pohtinut. Että miten mä olisin ottanut kritiikin vastaan paremmin. Se mikä mulle valkeni, oli totuus, että olen arvaamaton akka. Se mikä toimii joskus, ei välttämättä toimi joka kerta. Pitää ehkä äitin neuvojen mukaisesti opetella joku syvähengitys rauhoittamaan. Sit tarvis enää muistaa käyttää sitä, kun tilanne vaatii.
Tiistai.
Mulla oli hinku puttailla, muttei palella ulkona. Eikä puttitreeni ulkona oikein edes toimi, kun niin nopeasti saa kädet tunnottomiksi ja alkaa kiekko lipsumaan. Niinpä suuntasin pointille, jossa lämppärit paahtaa täysillä ja pitää paikan toasty warm and comfy.
Mun putti on aika one trick pony, jos ei lasketa sitä, että kuun ollessa Marsin vaikutuksen alaisena ja nousevan Jupiterin takana, saan turboputit uppoamaan ihan jees. Nyt onkin talven aikana tarkoitus saada repertuaariin vähintään auttava haaraputti, koska tällä hetkellä, jos joudun esteen takaa puttaamaan, tulee lähes poikkeuksetta ylimääräinen heitto tulokseen.
Siellä mä sitten kiukuttelin, mikään ei onnistunut, kunnes Käpä saapui sankarina paikalle. Katsoi mun puttia ja kertoi mitä teen väärin, sekä miten sen korjaan. Kun sain perusteet päähäni, oli jo ihan eri homma treenata ja alkoihan sitä onnistumisiakin tulemaan. Luottavaisin mielin lähdin kotiin 2.5h treenin jälkeen; kyllä mä tän vielä opin!
Lauantai.
Keli oli karmiva, mutta ei haitannut se, kun Frisbeepoint oli auki ja siellä pääsee treenaamaan tekniikkaa. Jaani tarjoutui valmennus hommiin ja näin oli mahtava päivä tiedossa muovin parissa.
Treenasin paikoiltaan ja vauhdilla draivia, sekä haara- ja spinniputtia.
Alkuun pientä skabaa, eli "Seppoa-kisa" käyntiin. Kisan säännöt lyhyesti näin:
Ensin päätetään sana, jonka kirjaimia keräillään. (Lyhytkään sana ei välttämättä merkitse nopeaa peliä)
Pelaaja 1 valitsee puttipaikan.
-Jos hän epäonnistuu, siirtyy paikan valinta pelaajalle 2.
(Ulkona kisatessa, jos 1 puttaa pitkäksi, voi 2 haastaa. Eli pelaajan 1 pitää mennä tekemään paluuputti. Jos hän missaa sen, saa kirjaimen. Jos taas laittaa sisään, haastaja saa kirjaimen.)
-Jos hän onnistuu ja 2 ei, saa 2 kirjaimen
-Jos molemmat pelaajat onnistuvat, saa pelaaja 1 varoituksen ja valitsee seuraavan paikan. Jos molemmat onnistuvat uudestaan, pelaaja 1 saa kirjaimen. (Varoitukset ovat voimassa vain seuraavan puttipaikan ajan.) Pelaaja 1 pitää edelleen markkeria.
Paikan valitseva pelaaja saa määrätä erikoissäänöjä putille, esim. turboputti, vasen polvi maassa, esteen ylitys tai mitä nyt mieleen tuleekaan.
Ensimmäinen, joka on kerännyt kaikki valitun sanan kirjaimet (meillä "Grip"), häviää. Minä olin luuseri, yllättyneet voivat nostaa käden ylös!
Mä en enää osaa heittää paikoiltaan. Ehkä mä en koskaan osannutkaan, mutta nyt se tuntuu todella luonnottomalta. Eli lähinnä tuntui ihan uuden opettelulta, kun sitä jälleen tahkosin. Paukutin kerta toisensa jälkeen kiekkoa pressuun ja ihmeteltiin Jaanin kanssa, että mikä siinä on kun en saa kroppaa pysymään tarpeeksi pitkään paikoillaan.
Sit tuli pieni grippari. Ulkona se ei olis stressannut niin paljon, mutta nyt kolisevat seinät ja korit pelästytti mut. Vielä enemmän pelästyin sitä, kun Seppo tuli juuri sillä hetkellä oikeanpuoleisesta ovesta. Sydän pomppasi kurkkuun ja pikku paniikki iski. En voinut hetkeen heittää..
Mulla ei ole ollut kuin yksi oikeasti paha ja holtiton grippari. Lahden Mukkulassa ekalla kerralla yhdellä niistä loppupään väylistä pistin Leopardin noin 90° oikeammalle kuin oli tarkoitus. Tuollaiset gripparit kyllä pelästyttää, niillä voi oikeasti tehdä hallaa toisille. Perkele, ahistavia.
Otin pikku breikin siihen väliin ja kokosin itseni. Sitten Seppo vaati mua heittämään ja teki pienen korjauksen mun heittoasentoon. Eli vähän leveämpi haara ja heti alkoi kulkea hieman paremmin.
Seuraavaksi sitten draivia vauhdinotolla, mun lempparii. Kerta toisensa jälkeen, menin heiton läpi, vaikka lopulta en keskittynyt muuhun kuin siihen, ettei jalka irtoaisi liian aikaisin.
Siinä draivatessa ja läpijuostessa olikin Jaanin vuoro keksiä pieni kikka joka oleellisesti poistaa multa sen läpimenon mahdollisuuden. Pyysi mua kokeilemaan vauhdinotossa astumaan viimeinen askel edemmäs. Ei pidemmälle, vaan siitä keskilinjalta pois. Piirsin teille havainnollistavan kuvan!
Kuka hiffaa?
Oon varma, että mun draivi paranee heti, kun saan nää kaksi asentomuutosta sisäistettyä. Sitten vasta saan oppia uusia juttuja, kertoi Jaani.
Lopuksi pistettiin mun putti vielä rikki. Jaani on usein valittanut, että mun putissa on liikaa liikkuvia osia, joten yrityksenä oli yksinkertaistaa touhu. No eihän siitä tullut mitään, paitsi kiukuttelua mun osalta. Tää tarvii vielä paljon treeniä ja enemmän opastusta, ennen kuin lähden teille avaamaan. En siis itsekään oikein tiedä mitä mun pitäis tehdä.
Mulla sekä kovassa draivissa, että putissa on aina sama lihas selässä kipeytynyt. Nyt puttitekniikkaa muutettuani (-mme) väsyi mulla sama alaselän lihas vasemmalta puolen. Tää oli ehkä lauantain paras uutinen, koska tasaisemmin kipeytyvä selkä on oikeasti todella pop homma! Oli nimittäin ihan hirveät ne kuusi päivää, kun makasin ja itkin kivuissani. Sellaista en halua enää kokea.
Osittain tästä syystä skippasin sunnuntailta kaikki kiekkojutut, kun selkä ilmoitteli aamulla eilisestä treenistä, enkä todellakaan aio leikkiä sen kanssa. Koko päivä mulla silti oli kiekko kädessä, kun tein mun taidetta.
-Essi
Supersöpö kissi Jaanin synttäreiden kunniaksi.
Onnea! <3
Mikä kiekko tuossa saippuakuplateoksessa on?
VastaaPoistaJenni
Moi Jenni,
PoistaKyseinen kiekko on Hyzerbomb Mortar. Se on pari kertaa testiheitetty edellisen omistajan toimesta ja rimmissä haalealla hänen tiedot.
-Essi