TPK viikot 4, 5 ja 6: In the bag ja tosi vähän heittoja.

Stuart Mullenberg halusi kiekon, jossa on kuu ja lintu. Tässä mun tulkintani aiheesta.

Kolme viikkoa on taas kulunut ja frisbeen heittelyn määrä ei mairittele tätä naista. Joka viikko olen päässyt hallille treenaamaan ja muuten ollaankin oltu vahvasti mielikuvaharjoittelun varassa. Toivottavasti siitä on konkreettista hyötyä, sillä mielikuvissani olen aika pro mimmi, sen voin kertoa.

Siitä huolimatta, että tämä talvi on viimeisimmästä vähintään viidestä, ollut mulle selkeästi helpoin, alan huomaamaan vanhojen tuntemusten palaavan mieleen. Tuossa tuli jälleen monen kymmenen tunnin ajan taivaalta mielialan tappavaa, ohimoita puristavaa, henkeäsalpaavan ahdistavaa ja jo nyt aivan riittävästi maata peittävää lunta.

Haluaisin vain kerätä itseni rullalle, vetää peiton kaiken ylle ja uinua, kunnes routa hellittää jälleen otteensa jalkojeni alta, katuhiekat pyörivät työttämänä asfaltin päällä, kunnes valon määrä riittää taas nostamaan minut ja niin monet kaltaiseni tästä auringottomuuden ikeestä.

Olohuoneesta näkymä. Lunta on jo liikaa, olen ottanut jo aivan tarpeeksi irti talvesta!

Mä tiedän, että tääkin helpottaisi, jos vaan lähtisin ulos heittämään. Mutta niin pitkään, kun olen sisätiloissa ja ulkona tulee lunta, on tsemppaaminen aivan liian vaikeaa.

Hallivuoroista ensimmäinen oli fiilikseltä hyvä, koska kerrankin mua ei jännittänyt, kun vihdoin aloitettiin. Tuntui jotenkin aivan hullulta, vaikka odotellessa oli pieni perhosvatsa, niin kävellessä hallin päätyä eteenpäin ottaaksen paikkansa heittorivistössä, se koko elämää varjostava ahdistus vain katosi.



Miten tämä newly found rauhallisuus näkyi mun heitossa? No ei siitä mitään tullut. Huomattavasti huonomman tuntuinen treeni, kuin edellinen, mutta mä sain Jaanilta lisää ohjeita, asioita mihin keskittyä, koska mä oon kuulemma päässyt yli läpijuoksuni! Tuntuu kivalta, kun vihdoin on jotain sisäistänyt, ihan huomaamatta.

Kolmanteen hallivuoroon lähdinkin vähän henkseleitä paukutellen. Olin jo ylittänyt tämän pienehkön pelkotilan, joka jälleen oli sitonut itsensä uuden kokemuksen ympärille, kasvaen mielikuvitukseni punttaamana suhteettomiin mittoihin. Kahden onnistuneen treenikerran jälkeen sainkin jo itseluottamusta kerrytettyä niin, että mua ei enää matkalla jännittänyt ja hallilla odottelukin sujui leppoisasti Jaanin seurassa. Helpottavaa huomata, miten asiat eivät ole loputtoman raskaita.



Me sovittiin tällä kertaa, kun Jaani ei itse ollut treenaamassa, että harjoitellaan forea. Se on ollut mulla pahasti hukassa ja jossain vaiheessa luottamus katosi kokonaan. Kun hävitin mun ylikääntävän Fugitiven ja mun antsat on edelleen yhtä huonolla pohjalla, oli pakko löytää kämmenheitto uudestaan.

Ensin treenattiin foreneppiä, kämmenheitto paikoiltaan. Lyhyt ja tarkka. Ehdottomasti tärkeä osa-alue hallita, kun aina ei ole tilaa lähestyä rystyltä tai pitkällä putilla. Nepit sujui kohtalaisesti, niitä tulee treenin puutteesta huolimatta käytettyä pakostikin radalla, joten kokonaan ei ole unohtunut.

Seuraavaksi otettiin sitten draivia kämmenen puolelta. Aloitettiin yhden askeleen vauhdilla, painonsiirto vaatii treeniä, mutta edelleen tuntui jotain olevan muistissa ja vaikka heitot oli lyhyitä, niin ei nyt aivan onnetonta touhua. Silti alkoi pikkuhiljaa nousemaan stressitaso. Tunsin kuinka hengitys pinnallistui ja silmissä sumeni. Jokainen epäonnistunut heitto tuntui ruokkivan ahdistumista ja krotiikin vastaanottaminen oli mahdotonta. Sanoinkin Jaanille, että nyt mun täytyy vaan heittää ja hakea tätä hommaa, en voi ottaa ohjeita vastaan.

Markus tilasi multa pari bägillisen värjäyksiä, tässä oranssit:

1/6

Bow and arrow

2/6

Beheaded

Pieni ahdistus hellitti ja heitot alkoivat olla mun mittapuulla ihan mallikkaan pituisia ja tarkkuuksisia. Sitten siirryttiinkin ihan kunnon vauhteihin ja mun pakka hajosi kokonaan. Noi askeleet ei sopinut mun rytmiin ja kaikki oli yhtäkkiä ihan ylitsepääsemättömän vaikeaa. Mä heitin huonon heiton toisensa perään ja tunsin kun itseluottamuksen rippeet valui selkärangasta tekonurtsille. Nyt oli oikeasti vaikea hengittää, nähdä ja päässä humisi niin kovaa, että kuuleminenkin hankaloitui. Jaani joutui pari kertaa ottaa olkapäistä kiinni ja muistuttaa, että ei se ole vakavaa, jos ei kaikkea osaa. Luovutin silti vähän ajoissa heittääkseni muutamat rystyavaukset ennen treeniajan päättymistä.

Olen aiemminkin sitä pohtinut, mutta mitä jos mä vaan heittäisin pitkälle. En hyvin, en tarkkaan, mutta pitkälle. Hommaisin vain kevyitä alivakaita draivereita ja nauttisin elämästä. Jos lopettaisin tämän itseni haastamispelleilyn ja keskittyisin täysillä mukavuusalueella pysymiseen.
Sääli, että mä tykkään itseni haastamisesta, vaikka se onkin näin hemmetin hankalaa välillä.

3/6

The Sorceress and the Dwarf

4/6

Bludgeoning time!

Kolmas treeniviikko oli aivan yhtä surullinen, kuin kaksi edellistäkin, eli hallitreeni oli ainoa mihin kykenin henkisesti valmistautumaan. Pyysin, että opeteltaisiin jotain jännää ja kivaa, jotain mikä jäisi takaraivoon koputtelemaan, kunnes olen taas valmis kokeilemaan uusiksi. Jaani tarjosi sormirollereita sekä air bounceja ja minä tartuin tarjoukseen!

En mä oppinut muuta kuin teorian, mutta ainakin nyt tiedän mitä periaatteessa kuuluu tehdä, vaikka en onnistunut oikeastaan ollenkaan. Kivaa oli kuitenkin.

Otettiin kuitenkin taas perusdraivia, koska me leivotaan musta distance mimmi, jonka heitto on myös tarkka. Tällä kertaa keskityttiin kahteen asiaan: rentous ja eteenviennin loksahtamista oikeaan kohtaan.

Mulla, kuten varmasti monella muullakin, käy helposti niin, että pitkälle heittäessä yritetään ladata kaikki voima heiton taakse ja siinä jäykistetään vartaloa. Kaikki meistä tietää myös sen, ettei jäykistely kannata, ainakaan jos sitä kiekkoa haluaa oikeasti heittää pitkälle ja tarkasti.

5/6

Fire Breather

6/6

Warrior angel

Toinen tarkkailun kohde oli tosiaan edesvienti. Taka-asennosta on tuotava kiekko mahdollisimman läheltä vartaloa, jonka jälkeen käsi kyllä menee mihin sen kuuluukin. Jaani näytti jälleen kädestä pitäen, mistä sen kiekon kuuluu mennä ja mä yritin parhaani mukaan toistaa perässä.

Kiekot, jotka asuu mun makuuhuoneessa.

Olipa kiva treenata bäkkäriä ja saada uusia pohdinnan aiheita. Ehkä se joskus vielä mulla lähtee toimimaan. Lisäksi sain tuossa kuulla, että Jaani edelleen vain uskoo siihen utopistiseen 130 metrin heittoon. Vaikka tuolla hallissa en vieläkään ole takaverkkoa heilutellut. Tekisi mieli kaivaa noi pari kevyttä draiveria ihan testausta varten, mutta en mä niillä kuitenkaan halua oikeasti heittää, niin kertaakaan en ole muistanut hallille asti roudata.

Kiekot, jotka asuu mun keittiössä.

Mä haluan oppia käyttökelpoisen antsan ja joskus vielä rollerin. Sormirollerin haluaisin sellaiseen kuntoon, että sillä voisi päästä ongelmapaikoista pois, eikä välttämättä seuraavaan metsikköön. Piikkihysset on myös toivelistalla ja siitä jo vihjasinkin Jaanille. Apua luvattiin! Toivottavasti niissä merkeissä mennään viikolla 7.

Upseja haluaisin treenata lisää, ne on kyllä lunastaneet paikan mun sydämessä ja oon meinannut, jos kysyisin siihen hommaan apua upsimestarilta ja Vuoden Frisbeeurheilijalta, Ville Piipolta. Ne äijän heittoja mitä oon Meikussa nähnyt , ovat tiputtaneet leuan lattiaan.

Muuten haluan vain kevään ja hyvät kelit treenata kaikkea mitä mulle on jo opetettu. Haluan, että talvi on jo ohi, varsinkin lumentulo voisi jo loppua.

14.2. on mun seuraava kisapäivä. Silloin olisi tarkoitus lähteä takaisin syntymävuosikymmenelle, kun Tallaajien talvisarjan neljäs näytös TA3.34 "Back to the 80's" pelataan Meilahden kallioilla. Tarvottavaksi on 17 väylää neljän kierroksen verran ja näin talviaikaan se tulee tuntumaan maratonilta. Juotavaa, helppoa evästä ja tsemppimieltä tarvinnee, mutta tuleepahan vietettyä päivä ulkona hyvässä seurassa. Jaani lähtee mun henkiseksi tueksi ja kamuksi, se on oikeasti aivan huippu juttu se.

Kieokot, jotka asuu mun työpöydällä.

IN THE BAG

PUTTERIT

2*P1 D-line
puttaukseen. Toinen lötkömpi, gripikkäämpi , toinen selkeästi jäykempi.

Basic Sparta. 

Suoriin lyhyisiin bäkkärilähäreihin ja lyhyisiin foreneppeihin.

2xBasic Jokeri.

Pidemmät suorat lähärit, hysselähärit, forenepit, "toivotaan toivotaan" -heitot ja lyhyempien väylien avaukset. Myös ensimmäinen kiekko jolla onnistuin vihdoin läpäisemään peikoksi muodostuneen Meikun triplamandon! Kaksin kappalein bägissä, jotta on back up tarvittaessa.

MIDARIT:

2x hakattu DX Roc. 

Näitä yritän edelleen kuluttaa selkeästi ylikääntyviksi, tällä hetkellä hyviä suoria.

Basic Midari.

Tämä tulee pitämään sen suoran paikan bägissä.

Premium Midari.

Ylivakaa. Vastiksiin ja kun on pakko päätyä vasuriin

DRIVERIT:

Shock.

Suora fairway draiveri, lentonumeroistaan huolimatta. Se merkki jota kenenkään bägissä ei ole, mutta mulle sopiva kiekko.

Ultrium Laseri.

Kämmen- ja rystyavauksiin. Rystyltä heitettynä tekee ässän. Luottokiekko meikun väylälle 12, saan forella juuri sopivan pitkälle (lyhyelle oikeastaan) birkuttaakseni.

2*Star Beast 175g ja 166g

Suorat, varmalla feidillä. Kevyempi hieman alivakaampi halliolosuhteissa, mutta uudehko kiekko kulunee siitä.

G* Beast. 

Talven kylmyyteen hommattu ja korvaa hyvin Star-muoviset sisarensa pakkasessa.

Pro Beast. 

Tutulla käsituntumalla huomattavasti alivakaampi kiekko. (Potentiaalisiin) Hysseflippeihin, ylämäkiavauksiin, myötätuuleen yms herkullinen kiekko.

Ultrium Respecti. 

Upsikiekko. Tarviiko muuta sanoa? Bägin kaunein kiekko.

Tarvikkeita:

Frotee- ja mikrokuitupyyhe

Säämiskä

Birdiebag

Tussi

2xmarkkeri

Muuta:

3x Sadetakki

Sataviis myslipatukkaa

Kädenlämmittimet

Laastareita

Kuivat sukat

Purkkaa

Zen and the art of disc golf

Omassa bägissä on värjätyt kiekot vähissä, kun aika ei riitä tehdä itselle, tilauksia satelee. On hienoa miten hyvin minut ja mun kiekkotaide on otettu vastaan. Siitäkin huolimatta, että olen päättänyt tehdä tätä hommaa omilla ehdoilla ja itseni näköisesti, en ole jäänyt ilman asiakkaita.

Doug antoi värjäyksen suhteen vapaat kädet

-Essi