TPK viikko 7: Maratonkisat Meilahdessa ja rating-itsemurha

Ystäväpäivälahjasi värjätty Glow Pa3.

Kuvaaja: Teemu Nissinen

Kisaviikkolla lauantain tosipeleihin valmistautuminen alkoi tiistaina auringonpaisteessa, puttitreenillä. Mun putti on ollut todella heikkoa nyt syksyn jälkeen ja olen yrittänyt toistoilla hakea taas varmuutta. Joka kerta se vaan tuntuu yhtä hankalalta ja luonnottomalta, kuin kroppa ei voisi hyväksyä tätä tapaa tehdä, hankaisi vastaan ja ärsyyntyisi yrityksestä muuttaa totuttuja tapoja. Pahainen kakara, joka ei halua muutoksia elämään. Just niin kuin minä itsekin elämässä.

Upea keli, kolme putteria ja Urkkakeskuksen treenikori oli iltapäivän suunnitelma. Perusputin lisäksi treenasin haaraa ja vähän putterilähäreitä, ihan vain mielenkiinnon ylläpitämiseksi. Puskan takaa antsa- tai hysselähäri ja siitä mihin kiekko jäi, piti myös putata. Testasin myös air bouncea, mutta se ei edelleenkään luonnistunut ja pääsin kokeilemaan aika pitkää puttia seurauksena.

Tämä vastahakoinen keho ei yhtään ymmärtänyt hyvän päälle ja alkoi voimaan heikosti jo reilu puolen tunnin jälkeen. Lähdin nauttimaan kelistä kahvikupin ääreen, punoen juonia loppuviikon treeneistä.

Aurinko saa Shellinkin kahvin maistumaan paremmalta.

Keskiviikkona oli perinteisesti Talissa hallitreeni ja tällä kertaa aloitettiin taas forella, joka on edelleen yhtä vaikea. Joku asia ei nyt klikkaa mun toiminnassa, jossain informatiossa on katkos matkalla aivoista kehoon, Jonkun aikaa siinä ehdittiin puuhata, ennen kuin mulla meni hermot ja siirryttiin bäkkäriin.

Jaani koki, että mun uusin ongelma rystyheitossa on hätäisyys, etten käytä kunnolla kiekkoa takana vaan paniikinomaisesti yritän päästä eroon polttavan kuumasta muovin kappaleesta. Hän pyysikin mua hakemaan taakseviennin liioitellun kaukaa, jotta tajuaisin miten siinä on aikaa tehdä ihan rauhallisesti asiat alusta loppuun. Sain heittää rumasti ja huonosti, kunhan käytin tovin taakseviennissä. Kun alko ahdistaa, pistin käskystä upsin ilmoille. Se, jos jokin, on instant mielen kohottaja.

Kun sain viimein palata normaaliin arkeen ja lyhyempään taaksevientiin, niin tuntui, että aikaa oli enemmän, eikä tarvinnut hosua. Tästä on jälleen hyvä jatkaa.

Nämä oli tarkoitettu synttärilahjaksi.

Torstaina menin töiden jälkeen Ristikiveen, tarkoituksena vähän kokeilla avauksia ja hinkata puttia. Tokalle väylälle en lopulta uskaltanut avata kuin yhdellä kiekolla, joka liukastumisesta johtuen lähti liikaa hyssessä ja sukelsi keskelle hankea. Etsin Beastia kolme varttia, heitin muutaman avauksen väylälle 18 ja jatkoin edelleen etsintää, kunnes vihdoin luovutin ja sillä hetkellä päätin keskittyä puttiin. Syököön lumi muiden kiekot jatkossa.

Taaskin se putti tuntui vaan huonolta, hankalalta ja epävarmalta. Siinä mä paukutin päätä seinään ja yritin kerta toisensa jälkeen runtata kiekkoa pömpeliin. Tuloksetta. Joka kerta, kun tuntui, että tajusin jonkun erheeni, niin yrittäessäni korjata sitä, olin aivan yhtä kaukana ketjuista kuin aiemminkin.

Lähdin kotiin kiukuttelemaan.

Ristikiven treeneistä.

Perjantaina duunin jälkeen oli käytävä Pointista korjaamassa talteen uusi G* Beast, kun edellinen Ristikiven kakkoselle jäi ja ilman moista en edes harkitse neljää kiessiä Meikussa. Samalla päätin puolisen tuntia puttailla, jos vaikka jotain saisin irti siitä. Ja nyt joku loksahtikin vihdoin kohdalleen. Sen sijaan, että yritin väkisin runnoa tekniikalla, päätin kokeilla fiiliksellä. Eli sillä mun putilla, joka tulee luonnostaan ja joka kesällä saattoi natsaa pitkältäkin pömpeliin, mutta harvoin kokonaan ohi.

Ei se mikään sataprossanen ole, eikä ole koskaan ollutkaan, mutta se tuntui hyvältä ja mua ei jännittänyt jatkuvasti. Mulla oli irroittaessa sellainen olo, että kiekolla on mahdollisuus päätyä koriin ja se oli jo paljon enemmän kuin ikuisuuksiin.

Ne oli mun viimeiset treenit ennen tokia kisojani ja loppuillan keskityin kisatankkaukseen ( eli syömiseen ja juomiseen, nepalilaista ja limppaa) sekä henkiseen valmistautumiseen ja mielikuvaharjoitteluun (panikointiin, ahdistumiseen ja worst case scenario -uhkakuvien maalaamiseen).

Käydessäni katsomassa alustavaa poolijakoa ensimmäiselle kahdelle kiessille, jotka pelattaisiin putkeen, huomasin, että toinen naiskisaaja oli jättäytynyt pois. Voin sanoa, että sillä hetkellä otti päähän. Mä en haluaisi "voittaa" olemalla kisan ainoa nainen, mutta mä en pärjää avoimessa taas yhtään. Hävetti ja vitutti.

Markuksen tähänastiset Foxladye-kiekot.

Perjantaiyönä nukuin huonosti, heräilin pikkupaniikkiin useasti ja olin levoton. Yritin itseäni jotenkin rauhoitella sillä, että kivaa on jälleen, kunhan heittämään pääsee ja 5.40 herätyskellon soidessa jatkoin samaa mantraa. Ylimääräisen paniikin sain aikaiseksi, kun tajusin, Shellin iso take away -kahvimuki kädessä, että mun pitäisi olla kahteentoista asti ilman vessataukoja. Nainen joka ei välttämättä pärjää 45min automatkaa töistä kotiin, pysähtymättä huoltsikalle.

Onneksi avasin aiheesta suuni, koska sain luvan kipaista tarvittaessa tenniskahvilassa aina siirtymällä viimeisen ja ensimmäisen väylän välillä. Ymmärtäväinen TD ja lähellä sijaitsevat fasiliteetit tekivät rankasta päivästä vähän helpomman.

Se mikä oikeasti teki tästä neljän kierroksen kisasta mulle mahdollisen oli Jaani. Tyyppi, joka tarjoutui, heti mun ilmoittauduttua, caddyksi. Mies kantoi mun bägiä hiukan vajaat neljä kierrosta, koska mun selkä ei varmaan olis kestänyt. Sain apua, kun tuntui ettei oikein onnistu, kannustusta, kun epäilin valintojani, ja sain myös kiukutella, jos ja kun siltä tuntui.

Ensimmäinen kierros lähti käyntiin väylältä 7 yhdessä Janin, Santun ja Jaakon kanssa. Väylähän on se kuuluisa triplamando, jonka olen kerran läpäissyt ja pilaan jo jännityksen ilmoittamalla, että en kertaakaan onnistunut siinä näissä kisoissa. Seuraavaksi kokeilen upsilla. Prkl!

Ensimmäinen kierros meni hyvin, vaikka olikin pirkoton. Ikävä kyllä mulla on tapana unohtaa ja sekoittaa mun kierrokset, joten en voi sanoa mitä milläkin kierroksella tein.

Jukalle karhu ja auringonnousu.

Tulokset on kuitenkin tässä:
1. Kierros +7 (uusi PB. Vanha oli +9)
2. +12
3. +8
4. +7

Eli ensimmäisellä kierroksella tein oman Meikku-ennätyksen ja toinen kierros oli päivän huonoin. Mulla tuli musta hetki, jolloin en vaan päässyt irti tunteesta, että minusta ei ole mihinkään, mä en kuulu tänne ja haluisin karkuun. Se kesti useamman väylän, verotti mennessään muutaman kyyneleen, toi tullessaan täysin epäasiallisen kielenkäytön ja näkyi isona plussana tuloskortissa.

Kierrokset 3 ja 4 pelasin Villen, Harrin ja Markuksen kanssa. Hyvä jengi, jolla kesti hetken lämmetä, mutta lopulta oli hyvät kaksi kiessiä, todella rentoa ja vaan helppo olla. Villen olin kuulemma jo joskus kesällä tavannut Hyvinkäällä, road tripillä.

Markukselle mini.

Aika vähän tuli tosiaan pirkkoja ja selkeästi tasainen suorittaminen on paremman pelin edellytys, sillä kaikki birset tuli noilla kahdella huonommalla kierroksella.

Kisan kohokohta oli, kun käveltiin Jaanin kanssa aina seuraavalle väylälle ja punottiin juonia. Jos edellisillä kierroksilla alkuperäinen plääni ei ollut toiminut, rohkaisi Jaani kokeilemaan jotain ihan muuta. Antsaa foren sijasta, draiveria midarin paikalle tai vaikka isoa hysseä.

Väylälle viisi pääsinkin toisella kierroksella kokeilemaan ensimmäistä kertaa hysselinjaa. Kuten viime treenupäivyrissä kirjoitin, oon halunnut oppia hyssepommin, mutta me ei ehditty sitä vielä käydä läpi. Ekan kiessin surullinen fore jätettiin omaan arvoonsa, nyt oli loistava hetki oppia ja kun Jaani kertoi mihin tähdätä, niin minähän pistin parastani. Ensin toki vähän kyseenalaistin voinko minä muka heittää niin, mutta Jaani vakuutti mut. As always. Päädyin heitolla noin neljän metrin päähän korista ja birkutin tämän väylän ekaa kertaa! Vikalla kiessillä osuin lähimmäksi koria, mutta kiekko pomppasi kalliolta alas ja tulokseksi jäi par. Silti oli ihan huikea fiilis onnistua ensimmäisillä yrityksillä uudessa heitossa.

Markukselle toinen mini.

Päivän valopilkkuihin kuului myös putti, jota lähdin rohkeasti hakemaan vanhalla tyylillä. En jatkuvasti epäröinyt ja himmaillut, vaan uskalsin yrittää sisään. Tähän auttoi myös se, että korien ympäristöt eivät olleet pelkkää jäätä, eli ohiputit eivät olleet joka kerta aivan katastrofaalisia.

Jossain vaiheessa taisin kuitenkin Jaanille sanoa, etten uskalla kokeilla sisään, niin hän ei mitään vastaan väittänyt, mutta totesi etten ole koko päivän aikana putannut kertaakaan pitkäksi. Rohkaisu tepsi, sillä yritin ja upotinkin kyseisen putin ja useammankin sen jälkeen.

Sainpa muuten myös kehuja mun lähipelistä, joka on aina ollut heikkoa. Se tuntui hullulta, mutta lämmitti kovasti mieltä. Toki todistin sanat täysin vääräksi heti ottamalla tuplabogeyn kyseiseltä väylältä.

No mitä jäi Meilahden "Back to the 80's" -kisoista käteen?

Huikea päivä, neljä kierrosta lumi- ja vesisateessa, harmaudessa, hetkellisessä auringonpaisteessa ja hyvässä seurassa. Jalat muussina, mutta selkä säilyi niin ehjänä, kuin mahdollista.

Ystävänpäivänä monta tuntia hengailua hyvän ystävän kanssa.

Paljon hyviä, mutta enemmän huonoja heittoja, sekä uusia pirkkoväyliä.

Ripaus lisää rohkeutta, kisaamiseen, uusien juttujen kokeiluun ja puttiin.

Oman taitotason yli pelaamista, ainakin aiempiin tuloksiin verrattuna.

Ainoana naisena voitin sarjani päivän huonoimmalla tuloksella. Onneksi miehet tuntuu ottavan sen aika hyvällä. Noloa se silti on, siitä ei pääse mihinkään. Nöyrää.

Sysipaskat ratingit.

My ratings stink!

Mutta tämä haisunäätämarkkeri päätyi toiselle Jukalle.

Kyllä mä tiesin jo mennessä, että ratingit tulee olemaan surulliset. Pelasin Kivikossa huonoimmat kierrokset ikuisuuksiin, +16 ja +17 ovat lukuja joita en ole ottanut enää mun tokien viikkokisojen jälkeen Stenarista korttiin. Siitä huolimatta tuli molemmilta kierroksilta paremmat ratingit kuin miltään kiessiltä Meikussa, jossa alitin oman ennätykseni neljästä kiessistä kolmella.

Onneksi tämä oli tiedossa, joten mun koko päivän tavoite oli selvitä, nauttia ja oppia taas vähän enemmän
kisaamisesta.

Virheist oppii ja kokemust karttuu. Snort.

Päivän päätteeksi vanhusta väsytti.

-Essi