Tupakoijan tunnustuksia: 6kk, mitäs on tapahtunut?

Nyt tuli puoli vuotta tupakoimattomuutta täyteen ja haluaisin kirjoittaa vähän aiheesta.

Eräs, joka tutustui mun aiempiin tunnustuksiin epäili, että olisin retkahtanut, kun maaliskuun jälkeen en ole aiheesta kirjoittanut. Näin ei kuitenkaan ole päässyt käymään, vaikka tupakkaa on kyllä tehnyt mieli. Usein.

Talvella oli helpompi olla ilman tupakkaa. En ole kylmässä säässä viihtyvä ihminen, joten on helpotus, kun ei tarvitse mennä palelemaan ulos. Röökikopitkaan ei ole niin kivoja paikkoja, että pitkän päälle niissä viihtyisi noin muuten vaan.

Mutta kevät ja kesä ovatkin ihan oma juttunsa, se on tullut hyvinkin selväksi tässä. Ensimmäisen kerran huomasin tämän reissun päällä ja Dublinin matkalta kirjoitin aiheesta näin:

"En tästä maininnut Pittsburgh-reissupäiväkirjoissa, kai koska yritän hieman unohtaa asian, mutta molemmilla reissuilla tupakan haju oli huumaavan hyvä. En tiedä onko matkustamisen mielikuvat niin tupakantäyteisiä vai vaikuttaako pelkästään rutiineista poikkeaminen näin voimakkaasti, mutta sekä minä, että jo puolitoista vuotta savuton Laura, kuljimme nenä sauhuja nuuskien ympäri kaupunkia. Ei ollut kaukana, etten mennyt tekemään tuntemattomien kanssa tuttavuutta pelkän hajun perusteella."

No ei se kuitenkaan ollut pelkkä matkustamiseen liittyvä ongelma. Kyllä tää koko lämmin aika vuodesta on ollut vähän tuskaa. Se tupakka tuoksuu vaan niin hyvältä auringonpaisteessa ja kesäsateessa, yöttömässä yössä ja metsän siimeksessä. Edelleen tekee mieli mennä vähän jututtamaan tupakoijia kaduilla...

Mun lähipiirin tupakoijat alkaa kohta karttaa mua, kun olen ruvennut tekemään turhan läheistä tuttavuutta heidän kanssaan. Aina kun joku sytyttää kessun, yritän huomaamattomasti hivuttautua lähemmäksi. Joinain päivinä tulee passiivista tupakointia harrastettua niin paljon, että on keuhkot seuraavana aamuna kipeät ja olo kuin tuhkakupin nielleenä. Ei voi olla järkevää touhua, pitää yrittää tsempata.

Yksi mikä voisi helpottaa, olisi aktiivinen juoksuharrastus. Kun on lenkillä, rööki haisee aivan hirveältä. Olisin muuten aivan järjettömässä tikissä, jos juoksisin nii paljon, ettei tupakka koskaan haisisi hyvältä. Eipä tarvis enää muita kenkiä pukea päälle, kuin noi mun juoksupopot, sen verta usein on savu sieraimissa tuoksunut.

Pitäisi ehkä ylipäätään käydä juoksemassa, jos se helpottaisi. En vaan ole saanut aikaan, kun tuntuu ettei tunnit nykyiselläänkään riitä kaikkeen mitä haluaisin tehdä.

Toinen, milloin röökinsavu haisee vastenmieliseltä, on kun yrittää nukkua. Alkukesästä, kun oli lämpimiä kelejä (muistatteko vielä?) jouduttiin pitämään makuuhuoneen ulko-ovea auki, jotta huoneessa voi nukkua. Ukolla, joka aittaa kanssani asuttaa, on ihan eri aikataulu, kuin mulla ja kun hän käy tupakalla, kulkeutuu savu makkariin. Yritä siinä sitten saada unta. En tiedä onko muilla moista ongelmaa, mutta mä en ainakaan muista ikinä aamulla asioita, mitä mietin ennen nukahtamista. Tästäkään asiasta en siis saanut sanottua, kuin vasta kelien viilennyttyä.

Jotain varmaan kiinnostaa kuulla, miten olen huomannut tupakoinnin lopettamisen parantaneen elämänlaatuani. Kuinka hapenottokyky on moninkertaistaistunut, hajuaisti herkistynyt ja verenkierto parantunut. Ikävä kyllä joudun tuottamaan pettymyksen. Mulla on _ehkä_ hajuaisti parantunut, mutta muuten en huomaa mitään fyysisiä muutoksia. Iho ei ole heleämpi, vaan ihan järkyttävässä kunnossa. Juokseminen on ihan kauheeta ja keuhkojen tilavuus tulee heti vastaan. Näpit jäätyy edelleen nopeasti, ääreisverenkierto ei ole normalisoitunut. Kaikki muutokset mitä on tapahtunut, on henkisiä.

Mä arvostan sitä, että mun elämästä on kadonnut suuri osa kiireestä tupakasta luopumisen myötä. Enää ei tarvitse nopeasti ennen palaveria, bussiin hyppäämistä, leffan alkua, erätauon loppumista, ruokatauon päättymistä, rakennukseen astumista, autoon istumista, junan vaihtamista, luennolle menoa, työpäivän alkua, kotioven avausta tai muuta vastaavaa tilannetta, imaista sitä kessua. Ei ole jatkuva hätä ja kiire sen suhteen. Kaikki jotka tuntee mut, tietää että olen ihan tarpeeksi stressialtis ihminen ilman kiirettäkin.

Mitkä hetket on vaikeampia olla ilman tupakkaa? Kesästä ja lämpimästä ja niihin liittyvistä ihanista tupakkamielikuvista huolimatta vaikeudet ja vastoinkäymiset on niitä, mitkä ovat olleet lähimpänä rikkoa tämän kamelin selän. Yksi näistä hetkistä oli, kun hukkasin auton avaimet. Lopullisesti. Mua kiukutti ja suretti ja hävetti niin paljon koko homma ja sillä hetkellä olisin todella voimakkaasti tarvinnut tupakkaa. Ei vain yhtä, vaan monta. Ehkä neljä. Joo. Se oli sellainen neljän tupakan vastoinkäyminen mun elämässä.

Mä en edes muistanut miten vastoinkäymisistä selvitään ilman tupakkaa. Se on niin automaattinen reaktio, kun jotain sattuu, ensimmäiseksi sytytetään tupakka ja pohditaan, miten lähdetään asiassa eteenpäin. Nyt pitäisi yhtäkkiä omine nokkine vaan jatkaa, ilman henkistä apua.

Eipä ole ainoa asia, jossa on ollut opeteltava uusi käytösmalli. Alkuvuodesta oli todella hankalaa päästä ruokailun jälkeen sellaiseen olotilaan, että ruokailu on päättynyt. Aiemmin ruokarööki on toiminut loppukaneettina, mutta nyt olen opetellut syömään hitaammin ja ruokailu ylipäätään on rauhallisempi toimenpide. Ruokataukokin tuntuu pidemmältä, kun ei tarvitse kiirehtiä.

Tähän asti oudoimman reaktion lopettamiseen olen saanut koko elämänsä savuttomana pysyneeltä henkilöltä. Hänellä tupakka oli jotenkin niin suuri paha ettei edes mun lopettaminen ollut good enough. Pientä piikkiä oli annettava siitä, että olen joskus polttanut. Kuten raskaana olevan kaikki tunnetilat on johdettavissa hormooneihin, ei tupakoijalla, edes entisellä sellaisella voi olla mitään fyysistä oiretta joka ei ole peräisin kessusta.

Tämä ihminen myös vaikutti jotenkin uskovan, että olen parempi ihminen, kun lopetin. Mutta eihän se taas pidä lainkaan paikkaansa. Mä olen täysin sama ihminen, yhtä hyvä tai paha, korkeintaan vähän eri hajuinen (olen alkanut käyttää enemmän tuoksuja, koska niissä on järkeä, mutta myös hiki haissee voimakkaammin, kun ei oo kessudöfää lieventämässä).

Mulla tuli tämän henkilön kommenteista oikeasti paha mieli. Mutta ihan yhtälailla myös ärsyynnyin. Tämän kaltaiset kommentit lähinnä saavat aikaan vastareaktion, että tekisi mieli käydä pummimassa rööki ja savutella edessä. Tai huutaa:
"Etkö sä käsitä miten ison jutun mä oon tehnyt?! Tähän ei tarvii tuoda MITÄÄN negatiivisia ajatuksia!" Aluksi vaan kuuntelin ja nyökyttelin, mutta jossain vaiheessa loppui kärsivällisyys ja jouduin pyytämään, että tyyppi lopettaisi.

Ja edelleen muistutuksena, mä en häpeä tai koskaan ole hävennyt että tupakoin. Se ei ollut mikään instigaattori mun lopettamiselle, joten ihan turha yrittää saada mua nolostumaan siitä. Not gonna happen. Ja mitä jos alkaisi hävettää, onko kiva nolostuttaa ihminen menneisyytensä takia? Mikä on motiivi?

Lauralta utelin, mikä hänelle on ollut parasta lopettamisessa ja tyttö kuvaili sitä "myrkyttömäksi oloksi". Tupakoinnin loppuvaiheessa hän näki itsensä ihmisfiltterinä, joka kerää kaiken paskan tupakasta. Lopetettuaan hän koki, että keuhkot ja muukin kroppa tuntuvat puhtaammilta ja toimivammilta.

Tuo on se tila mihin mäkin haluisin päästä. Mun keuhkoilla on tupakoijan muistijälki, koska joinain aamuina herään edelleen siihen tunteeseen, kuin olisi polttanut askillisen ja keuhkot täynnä tervaa.

Muita asioita mitkä Laura mainitsi, oli sama kuin minullakin, se ettei haise enää tuhkakupilta. En tiedä onko se miehille mikään juttu, mutta meille naisille vaikuttaa aika tärkeältä. Lisäksi Laura tykkää ittestään vähän enemmän. Siinäpä vasta plussa. Mä en ehkä ihan noin ajattele omalla kohdallani, mutta olen kyllä pirun ylpeä, että olen näinkin pitkään jo pärjännyt.

Kysyin työkaverilta muutaman kysymyksen aiheesta.

-Miks sä lopetit kun lopetit?
Lopetin, koska halusin ajatella terveyttäni ja myös sitä järjetöntä rahanmenoa. tupakka maksaa hiton paljon. Nopeasti laskettuna tupakkaan menee helposti miltei 2000€/vuosi. Senkin rahan voisi käyttää järkevämmin :D

Mitä apuja käytit?
Tuota tuota, aika monia. Sähkötupakkaa. Nikotiinipurkkaa. Nikotiinilaastareita, nikotiini-imeskelytabletteja, kaikkia mahdollisia millä sen nikotiinin voisi korvata.

Mikä oli vaikeinta ja miksi aloit taas polttaa?
Vaikeinta ei ollut olla ilman tupakkaa, nikotiinista ei ole tullut koskaan kummempia vieroitusoireita. Toki jonkin verran, mutta ei mitään sellaista mistä ei selviäisi. Parhaimmillaan olin aikanaan polttamatta miltei 2 kuukautta. sitten sitä mietti, että kiskaisenpas yhden tupakan :D Loppujen lopuksi mieli vaan taitaa olla mulla niin heikko, että järkeilen aina että jos tupakka on se mun kaikista kauhein pahe, niin voin olla aika ok asian kanssa. Tupakka vaan kuuluu olennaisesti mun päivärutiineihin: työpäivinä tulee poltettua tosi paljon, mutta jos käyn kavereiden kanssa baarissa, voin hyvin jäädä pöytään vahtimaan laukkuja, kun muut käy tupakalla/tiskillä tms.

Ootko harkinnut uudestaan lopettamista?
Olen, tottakai. mutta en kyllä tosissani :D ennen kun täytän 30 niin tahtoisin lopettaa, mutta aivot kertoo, että onhan tässä vielä aikaa (saa pyöritellä silmiä..). toistaiseksi mä varmaan nautin niin paljon tupakoinnista, etten tahdo edes ajatella tosissani lopettavani.-

Aika samanlaisia ajatuksia mullakin on ollut. Kolmenkympin raja harvinaisen tuttu, sen pistin takarajaksi jo teininä. Mutta se ei ollut mun lopettamispäätöksessä mukana, kiva yhteensattuma vaan.

Toi että tupakka on hallitsevakin osa arkea, on varmaan monelle meille tupakoijista se isoin mörkö. "Mitä mä sit teen, jos en voi polttaa?" Lause kuulostaa varmasti ihmisen, joka ei ole koskaan tupakoinut, korviin todella oudolta. Mutta jokainen tupakoija varmasti ymmärtää. Mikä katkaisee työpäivän kestettäviin pikku osiin? Mikä aloittaa ja lopettaa vuorokauden? Mikä rytmittää arkea? No röökihän se. Ilman sitä tää elämä on ollut vähän haahuilemista.

Mä myös oikeutin tupakan itselleni, koska enhän mä juonut alkoholia niin kai mulla joku addiktio saa olla. Mutta toi terveyshomma alkoi kyllä kiinnostaa enenevissä määrin ruoan ja liikkunnan merkeissä, niin kyllähän se tuntui itsepetokselta polttaa tupakkaa.

Siinä olen kyllä helpossa asemassa, että en käytä nykyään enää alkoholia. Kahdeksan vuotta sitten, juuri näin MM-jalkapallon aikoihin, lopetin hetkeksi dokailun. Muutaman kerran vielä alkoholia otin, mutta se vaan ei enää maistunut hyvältä, niinpä päätin jättää ne hommat muille.

Mä oon antanut itseni ymmärtää, että tupakoimattomuutta koetellaan ehkä eniten, kun otetaan oluttuoppi tai drinkki käteen. Mulle se on ehkä kahvi lähimpänä. Kun aikoinaan pohdin lopettamista, muistan tuumineeni, että kahviahan ei voi juoda ilman röökiä.. Sehän on miltei fyysinen mahdottomuus. Anyone with me on this? Tää on ehkä hirveä yleistys, mutta kaikki tupakoijathan ovat myös kovia kahvinjuojia. Ne on vähän sellainen tutkapari niin kuin juusto ja punkku, tee ja skonssit, pizza ja cokis.

Ongelma onkin, kun toi rööki on tutkapari niin monen asian kanssa:
Olut
Hyvä ruoka
Paha ruoka
Kahvi
Tauko
Ulkoilma
Kesä
Seksi
Tylsyys
Onnistumiset
Epäonnistumiset
Vesi
Happi
Elämä...

Mutta näistä kaikista pääsee yli. Jotkut helpommin, kuin toiset. Se vaan vaatii, mun mielestä, että tupakoija on oikeasti valmis luopumaan tupakasta. Fyysisesti jokainen haluaisi jo eroon, mutta se henkinen työ onkin isompi juttu.

Tsemppiä kaikille, jotka vielä tekevät sitä aivotyötä ja valmistautuvat. Onnittelut jokaiselle, joka on jo lopettanut. Ja lopuksi haluaisin kaikille tupakoijille vielä sanoa muutaman sanan:

Onko ihan ok, jos tuun kiinni suhun, kun poltat ja ihan vähän nuuhkin?

-Savuton tupakoija

(Kissakuvaa lukuunottamatta kaikki kuvat googlesta haulla "smoking hot".)