Aittatar aihealueittain.

lauantai 30. elokuuta 2014

TPK Viikko 34: My judge, the jury and an executioner too.


Shaun, Essin ja Tero-Hiiren varjot.

Tiistai.

Lihashuoltopäivä, eli hierontaa tiedossa. Pohkeet jälleen varsin jumiset ja koko yläselkä oli kireä runsaasta heittämisestä viimeisen reilun kuukauden aikana. Tilanne ei kuitenkaan ollut niin paha, kuin mitä luulin ja heittokäsikin kesti runnomisen hyvin. Saan kyllä olla tyytyväinen (ja koputtaa puuta), että missään vaiheessa ei ole päässyt käsi tän lajin parissa kipeytymään liikaa. On saanut harrastaa niin paljon kuin maittaa...




Keskiviikko.

Loman loppuminen verotti tyttöä ja sen seuraksi kelit pisti mielen ja heittomotivaation matalaksi. Näiden lisäksi loman ajan täysin laiminlyöty koti vei liikaa fribanaaraan aikaa ja jäi heittelyt arkena täysin minimiin. Vieroitusoireita lieventämään oli tehtävä keskiviikkona Lintumiehen kanssa pyhinvaellus Frisbeepointiin hypistelemään kiekkoja.

Tero on tehnyt periaatepäätöksen, ettei koskaan poistu Pointista ostamatta kiekkoa. Diggaan ajatuksesta. Mulla painoi mieltä lomalla tyhjennetty käyttötili ja lusikoiden jakoon menemisestä johtuvat lisäkustannukset verotti seuraavaakin tilipussia niin rankasti, ettei ollut varaa ostaa mitään.




Sadepäivän taivas.

BUT! Tero vinkkasi, että mullahan on viikkokisaitsenivoittamisesta lahjakortti käyttämättä.

CAN YOU SAY: SCORE!?

No kaikki fribaajat varmaan tietää kuinka vaikeeta on valita ostettavaksi yksi kiekko. Jos et ole menossa jotain tiettyä hakemaan vaan saat sen idean "ostanpa kiekon". Rajatonta hypistelyä ilman mitään päämäärää tiedossa.

Mun olisi varmaan _pitänyt_ yrittää löytää midari, joka tuntuu hyvältä käteen, jolla voisin pikkuhiljaa opetella pidempien lähäreiden ja lyhyempien avausten maailmaan (joojoo, heitän kaikkia kolmea
kiekkotyyppejä lähes yhtä pitkälle, mut silti).

Päädyin kuitenkin siihen, että tarvitsen (HALUAN!) lähäriputterin. Mutta minkälaisen sellaisen? Hyörintää, pyörintää ja lopulta käteen jäi sininen Judge. Seuraavaksi tarvis vaan opetella heittämään sitä.




Torstai.

Päivä venähti ja illasta pääsin hetkeksi treenaamaan kentälle. Harjoittelin perusdraivin lisäksi putterilla kovia siivuja, lähinnä tutustuen mun kiekkoihin ja opettelemalla niiden käyttäytymistä sekä testaamassa minkä verran papua saa laittaa putteridraiviin.

Oon aiemmin käynyt tossa urkkakeskuksen treenikorin läheisyydessä treenaa draivia, mutta se on näköjään siirtynyt parkkipaikkakäyttöön tässä välissä. Sääli sinänsä, koska oli tosi kiva, kun oli radan vieressä hyvin tilaa vähän heitellä ja lämmitellä. Sitä parkkitilaa, kun ois siinä tien toisella puolella ihan reilusti.

Nurtsikentät oli täynnä populaa, eipä kyllä tullut yllätyksenä, joten toiselle hiekkakentälle treenaamaan. Pitkään en ehtinyt heitellä, kun kellokin jo sen verran paljon oli.
Vähän kuitenkin jo tutustuin mun uuteen Judgeen ja ensi kosketus oli....sähköinen.

Intrigue: awoken.

Perjantai.

Facebookin "Muut viestit" -kansio on ihan tosi ärsyttävä. Mulla oli jo kesäkuun lopussa tullut viesti, että mun putterikasa, joka oli
Urkkakeskukselle unohtunut, on löytynyt ja noutoa vailla. Mun ihanat ihanat putterit.




Sovittiin treffit Järvenpäähän ja menin noutamaan mun rakkaat takaisin kotiin. En mennyt minäkään tyhjin käsin paikalle. Tilalle vein Premium Jokerin ja yksiä mun lempi nameja, Walkersin toffeita. Tyyppi ei olisi lahjuksia halunnut, mutta pyysin että antaa kiekon eteenpäin jos ei itsellä moiselle ole käyttöä.

Jälleennäkeminen oli kaikille osapuolille vähän tunteellinen, siinä me kyynelehdittiin onnesta Psychojen ja Spiken kanssa nelistään.


Kattokaa ny kuin nätit ne on <3

Ei taaskaan tullut päivälle heiton heittoa, mutta ostin mun selälle paremman olon. Eli hankin kunnon bägin ja sain Lintumieheltä siihen valjaat.

Mulla on niiiin hyvä mieli mun bägistä. Ei uskoisi, että pieni ihmislapsi menee näin sekaisin maastokuvioisesta kiekkolaukusta, mutta joka kerta kun sitä ajattelen, mua alkaa hymyilyttää ja virnistyttää.



Se myös aiheuttaa mulle stressiä, suorituspaineita. Nyt mulla on oikea bägi. Pitääkö mun siis osata heittää? Kattooko joku mua säälien, jos mulla on toi selässä ja epäonnistun yksinkertaisissa asioissa? Nauretaanko mun avauksille, kun oletusarvo on et pitäis varmaan se 100m ainakin kiskasta?

Silti:

Rakastan sua, mun ihana ihana bägi! Saat nimeksi G.I. Jane.



Lauantai.

Vihdoin kiessille, kun Jarrupool kokoontui Teemun viimeisen viikon kunniaksi Kivikkoon. Epävakaat säät ja kaikenmaailman iltariennot verotti osallistujamäärää, joten kasaan saatiin viisi heittäjää ja yksi käsipuoli joka piti scorea ja toimi mun mentorina.


Ensimmäinen yhteinen rundi tälle fribanaaraalle ja G.I. Janelle.

Koko päivän oli satanut ja maa oli märkä, joten olosuhteet toi ainakin mulle omat haasteensa ja kierros ei ollut parasta Essiä. Toisaalta, en ottanut yhtääkään tupla- tai triplabogeyta. Eli vaikka niitä bogeyta ropisi tasaisesti, niin mitään ihan älytöntä mokellusta ei tullut. Scorecardiin jäi tulokseksi +12.


Jopa vitosväylän kallioilla oli lampia.


Nyt tiedän mihin mun pitäisi tähdätä tällä väylällä. Kiessin jälkeen kaksi täydellistä avausta ja molemmista putti sisään. Sääli että treeniheittoja ei lasketa.

Hommattiin muuten Teemulle pieni läksiäislahja, fribaajina valitsimme tietysti kiekon. Siihen päälle vielä pikku puumerkit meidän vähäiseksi jääneeltä poppoolta ja kortin sijasta Jarrupool-BagTag, niin eipähän pääse kundi Oulussa meitä unohtamaan.





Sunnuntai.

Vihdoin alkoi aurinko taas pilkistämään pilvien välistä ja pääsin jo toista päivää putkeen heittämään. On se jotenkin helpompi hengittää, kun välillä pääsee muovia nakkelemaan. Alkuviikon ahdistus oli tipotiessään ja ilta-auringossa sain kaksi uutta rataa plakkariin: Simonmetsä ja
Päiväkumpu.



Simonmetsä on kiva rata treenata lyhyitä, tarkempia heittoja. Vähän saa väistellä muita puistonkäyttäjiä, mutta osa väylistä on kivan suojaisia. Not bad sijaintiinsa nähden. Lähipelihirviö oli pienessä osassa mun peliä, mutta tulokseksi kuitenkin +1, joka ei mikään hääppöinen ole, mutta ekalla yritykselle ihan jees.




Päiväkummussa joutui enemmän heittämään ristiin sekä toisten heittäjien, että muiden alueella liikkuvien kanssa. Ei noussut mun listalla hirmu korkealle tuo rata, mutta kiva oli sekin käydä neppailemassa. Lähipelitreeniä, kun draivereita ei tarvinnut paljoa G.I Janesta kaivella. Eli pureuduttiin jälleen täysillä mun heikkouksiin... Tulos +4



Mulla oli yksi kesän tavoitteista saada 30 rataa kierrettyä. Tässä nyt nää mitkä oon jo käynyt:

1.Ristikivi
2.Urkkakeskus
3.Nikkilä
4.Söderkulla
5.Tali
6.Kivikko
7.Siltamäki
8.Loviisa
9.Nummelanharju
10.Veikkola
11.Karkkila
12.Keinukallio
13. Nummelan kaatis
14. Mukkula
15. Järva
16. Nurmijärvi
17.Hyvinkää
18. Sappee
19. Orimattila
20. Urkkakeskus uusi
21. Kippasuo
22. Nokian Eden
23. Simonmetsä
24. Päiväkumpu

I'm six shy of my goal.


Toinen Bag Tag -luomus.

On vähän ehkä hassua laittaa samaan listaan Järva ja Nokian Eden, mutta hei, kaikki lasketaan. Vielä tarvis saada kuusi rataa kasaan, niin olisi tavoite täynnä ja aion mä siihen vielä pyrkiä, vaikka nyt se tuntuu jotenkin hupaisalta. Mihin mä tarviin ratoja niin paljon? Kuitenkin se laatu vois korvata määrän tässäkin. Mutta jokainen kiessi on hyvää treeniä, niin ei tää pahastakaan ole.

Pari treenipäivyriä takaperin joku kysyi kommenteissa että mitä pituuksia heitän ja mitkä on mun lempiratoja.




Lempiradat:

1. Kivikko. 18 väylää
Tää ei varmasti tuu kellekään yllätyksenä. Kivikossa oon viettänyt eniten hereilläolovapaa-aikaani tänä kesänä. Rata on mun tän hetken tasoon todella hyvä, nautin sen kiertämisestä isosti. Puistomainen rata, joka on kuitenkin suunniteltu mahdollisimman hyvin pois kävelyteiltä, että ei joka väylällä tarvitse odotella jalankulkijoita pois alta.



Puistomaisuus on mulle isoa plussaa, kun tarkkuus ei vielä ole kohdillaan, niin pääsee muutamilla väylillä vaan rykäisemään täysillä.

Rakas rakas paikka.



Enkka +4

2. Keinukallio.18 väylää
Keinukallion ympäristö on mulle armas, siellä kävin vuosi sitten juoksemassa Lauran kanssa ja siellä törmäsin (melkein kirjaimellisesti) ensimmäisen kerran frisbeegolffaajiin. Sen lisäksi että alue on mulle tärkeä, mä myös tykkään radasta.



Keinarissa on todella erilaisia väyliä tarjolla ja aika vähän risteävää liikennettä kallion huipulla ja metsäväylillä. Haastetta löytyy enemmän kuin Kivikossa, mutta ei mikään päänseinäänhakkaamismukkula.



Enkka +28

3. Orimattila. 21 väylää
Tää rata oli vaan hauska. Ja aina kun ei ole pelkkää metsää tai puistoa ja on tarjolla ylä- ja alamäkiä niin mulle maistuu. Orimattila on
ehdottomasti paikka mihin tahdon uudestaan.

Enkka ja toistaiseksi ainoa tulos +24



4. Hyvinkää. 18 väylää
Vähemmän vaihtelua kuin kahdessa ylemmässä, mutta tämäkin rata ui mun sydämeen heti ensi kerralla. Saattaa toki värittää, että mun maiden voyage meni aika kivasti, mutta diggasin paikasta.

Enkka ja toistaiseksi paras tulos +16



Erityismainintoja:

Kaunein:
Järva. 27 väylää.
Tätä ei tarvinne liiemmin avata, kuvia on parin viikon takaisessa tekstissä.



Enkka +30

Suomen upein:
Kaatis. 18 väylää
Tää on ehkä mun ykkössuosittelukohde. Jos et ole käynyt MENE HETIMITEN!
Ei tuloskierrosta

Vaikein:
Mukkula: 21 väylää
Edelleen se on tosi magee paikka. Mut perkele et on vaikee.
Enkka öbaut +50

Yhden kuvan perusteella, jos saisin valita minkä vaan radan johon lähteä heittämään, olisi se tämä:


Kuva Instagram käyttäjäjältä  @lestergeeza Mauin radalta, Hawai'ilta.

No mites ne pituudet?

Mun ennätys on varmaan joku himpun yli 90m tai himpun alle sen satasen. Rystyllä siis. Tasaisesti saan sellaista 80+ metristä, vähän tarkempia heittoja. Lopetin sen satkun metsästyksen, kun tajusin, että se ei oikeasti ole nyt se tärkein asia, tarkkuus on ensisijaista. Mä toivon, että se jossain vaiheessa vaan tulee, kun tekniikka alkaa paranemaan.

Forea en ole paljoa nyt treenannut (bad Essi!), mutta reilu 60m on varmaan aika lähellä totuutta. Lyhyemmät jo välillä todella tarkkoja. Näitäkin pitäis kyllä systemaattisesti harjoitella, mutta kun pelissäni on vielä puutteita niin monella osa-alueella, ei ehdi kaikkea treenata.

Mistä tietää mikä olisi tärkeintä oppia?


Pälli.

Kisatunnelmissa.

Viime viikolla kisattiin Genevessä frisbeegolfin Euroopan mestaruudesta. Niitä tuli seurattua PDGA:n tuloksia päivitelemällä,
nettilehtiartikkeleista, Facebookissa ja Instagrammissa.


Lauantaina käväistiin taas Westside Discsin varastolla ja tälläisen nappasin mukaan.

Suomi on kyllä sellaista kiekkokansaa, ettei toista. Ja frisbeegolfissa on ihan huikeita yksilöitä. Nyt sieltä kahdeksan (kyllä KAHDEKSAN) suomalaista nappasi mitalin. Kuudesta sarjasta neljä kultaa ja niistä kahdesta muusta hopeaa.

OPEN
1. SEPPO PAJU
3. Juho Parviainen
4. Pasi Koivu
5. Leo Piironen
6. Nils Iso-Markku
9. Lassi Hakulinen
10. Jalle Stoor
(Kattokaa miten monta suomalaista kympinsakissa!)

OPEN Women
1. JENNI ESKELINEN
3. Hannele Määttä

Masters
1. VILLE PIIPPO

SENIOR GRAND MASTERS
1. MARKKU TOHNI

JUNIOR
2. Niko Rättyä

Erityisesti haluaisin vielä tätä kautta onnitella tunnustautunutta blogin lukijaa, mielettömän mukavaa ja taitavaa, Frisbeepointin omaa :

KARI "KÄPÄ" VESALAA

Grand Masters -sarjan hopeamitalista!
Wau. Ei tähän oo sanoja.

(Paitsi nää: jos mä en jostain syystä kohta enää pääse Kivikon ykkösellä saareen, kaikki ylisanat katoaa täältä! I'll know it was you!)



Kaikkea hyvää tapahtui tällä viikolla vaikka kiekon heitto ei päässytkään pääosaan. Toive olisi, että keli muuttuisi vaikka vähän vilpoisemmaksi, mutta vähemmän märäksi. Mieluiten kuitenkin kuiva ja lämmin, kiiiiitos.

Viikolla 35 aion hankkia itselleni goretex kengät ja vedenpitävän asun, ettei pieni sade enää niin haittaisi. Just in case, jos sääjumalat ei lue mun blogia tai ajatuksia.

-Aittatar


Google-kuvahaulla hain teille taas kissan. Tällä kertaa hän on hieman grumpy.








sunnuntai 24. elokuuta 2014

TPK viikko 33: road trip ja ennätystehtailua.

Sunnuntai.

Kun Kivikon Supersunnuntai oli heitetty, laitettiin Lintumiehen kanssa kamat kasaan ja lähdettiin kohti uusia seikkailuja. Frisbeegolf road trip edessä. Reissu alkoi Nurmijärvi Golfista, johon on yhdeksänreikäisen par3 väylän yhteyteen tehty saman pituinen rata fribaajille.


Väylä 1.

Päiväpelioikeus radalle maksaa 10€ ja klubitalolta saa varattua itselleen tiiajat. Meidät bookattiin pelaamaan pallogolffareiden kanssa ja sehän sai tässä ihmislapsessa aivan järjettömän paniikin aikaan. Pallogolffarit eivät kuitenkaan saapuneet paikalle, joten pääsimme keskenämme heittämään.


Pallot vasemmalta, kiekot oikealta.

Kauniit ja huolletut puitteet oli upea nähdä, mutta mulla oli mun short shortseissa, väriextravaganzalippiksessä ja hihattomassa topissa kovin white trash queen-fiilis. Lötä kädessä pallogolffareiden keskellä oli vaan outoa. Mutta toisaalta: olen jännittäjä. Ei muilla varmaan ole tällaisia ongelmia.

Pallogolfgreenit oli fribaajille OB-aluetta ja mä huomasin selkeästi sen vaikuttavan mun heittoihin. Sain aikaan stressin siitä, että tunaroin ja tuhoan nurtsit. Yritä siinä sitten hallittuun lopputulokseen päästä. Olen iloinen että pääsin kokemaan Nurmijärven ja suosittelen kyllä muillekin.

 Arvosana (asteikko 1-10):
 7
 +upeat huolletut puitteet
 -lyhyt rata ja out of placeness -fiilis

 
Paikan magein väylä, mun mielestä. Vesieste hyvänä stressitekijänä.

Nurmijärveltä siirryttiin Hyvinkäälle, rata jota en myöskään ole aiemmin päässyt kiertämään. Kertaheitolla pääsi mun lempiratojen joukkoon.

Hyvinkää on metsäinen rata, hillityillä korkeuseroilla. Muutama avoimempikin väylä löytyy. Haastava, muttei liian. Mulla meni kierros oikeastaan aika hyvin, viimeistä kahta väylää lukuunottamatta.



Mulla onnistui väylät 10 ja 11 hyvin, molemmat par4 ja molemmat pelasin ihannetuloksella. Se on aina mulle saavutus, par4-väylille. Viimeisillä kahdella väylällä tuhosin sitten tuon todella hyvin menneen kierroksen, kun mokelsin yhteensä +5 korttiin ja kokonaistulokseksi jäi +16.
Kuten sanottua, tykkäsin Hyvinkään radasta. Porukkaa oli jonkin verran, mutta vain kerran oli takana niin kiireistä porukkaa, että eivät odottaneet väylän tyhjenemistä. Pienen muistutuksen jälkeen päästettiin kundit ohi.




Lintumies joutui puuhun, kun heitti kiekon latvastoon. 

Arvosana:
 9
 +monimuotoisia väyliä

 Kolme kiessiä mahtui sunnuntaille ja illalla uni maistui makealta.


Ostin uuden Leopardin, koska se on niin kaunis ja koska pelkään hukkaavani ton vanhan.

Maanantai.

Aamiaisen jälkeen suunnnattiin Sappeelle. Yllättäen taas ihan uusi rata mulle ja tällä kertaa myös Lintumies pääsi heittämään uudessa paikassa. Rata sijaitsee laskettelukeskuksen välittömässä läheisyydessä, joten odotettavissa oli suuria korkeuseroja ja mahtavia ylä- ja alamäkiväyliä. Or so I thought. Todellisuudessa Sappee olikin pelkkää metsää ja paaaaljon puita. Ja sairaan hauska rata!



Jälleen kerran oli tarkkuus testissä ja ihme kyllä se ei ollut ihan hukassa. Mun tasoon nähden kierros meni todella hyvin ja päätin rundin tulokseen +14. Jos mulla meni ihan kivasti, niin Lintumiehen Sappee vastaanotti avosylin. Toi rauhallinen ja tarkka tyyli sopi kuin nakutettu. Varmaa peliä, jolla tyyppi vetäs radan nolliin. Ekalla yrityksellä nolliin! Vähän ärsyttävää.



Yksi asia josta haluan erikseen mainita, on radan teepadit. Ne olivat yhdet surkeimmista. Itsehän en heitä vauhdeilla, mutta todella pelottavat jollekin, joka tarvii vauhdin rytmittämään heittoa.

 Arvosana:
 8
 +Hyviä väyliä joissa tehty tarpeeksi tilaa, eikä jätetty puita keskellä väylää "haasteeksi"
 -teepads, teepads, teepads


Tähän mäkin haluaisin vastauksen.

Oli tarkoitus jatkaa Julkujärvelle, mutta kelit muuttui niin, että päädyimme jättämään väliin. Yövyttiin Nokian Edenissä ja heitettiin kylpylän etupihalla oleva 6-väyläinen (tulos +1) jonka jälkeen päästiin tekemään uusi aluevalloitus urheilun saralla, kun kokeiltiin competitive water slide race -lajia. Mä voitin ajalla 17.13s.

Tiistai.

Päivän ensimmäinen etappi oli Padasjoki, joka oli molemmille uusi rata ja johon kummallakaan ei ollut minkäänlaisia ennakkokäsityksiä. Sellaista pientä jännitysinnostusta oli kyllä havaittavissa, kun ei oltu keltään Paikasta kuultu mitään. Rata alkaa vanhan kyläkoulun takaa, kiertäen lenkkeilymetsässä. Nopeasti päädyttiin jo siihen tulokseen , että rata ei ole meitä varten.



1. väylä heitetään tien yli
2. väylä heitetään tietä pitkin
4. väylä heitetään tietä pitkin
5. väylä heitetään tietä pitkin....
You catch the drift.

 Onneksi oltiin päivällä liikkeellä, niin ei ollut paljon muita alueen ulkoilureittien käyttäjiä, mutta joka kerta kun kulkureiteillä heitetään, joutuu olemaan aivan ylitarkkaavainen. Itse asiaan eli heittoon keskittyminen vaikeutuu, kun tarvii keskittyä siihen, ettei minkään kulman takaa ilmesty joku kiekon lentoradalle.


Ai katos, purtsin mukainen väylä. Nice. NOT.


Paras hetki oli, kun auto lähti peruuttaen pois paikalta.

Padasjoki jätettiin kesken seitsemän väylän jälkeen yllämainituista syistä ja molempia kiukutti.

 Arvosana:
 DNF
 +pururadalla oli purua
 -tuli varmaan jo selväksi 

Matka jatkui kohti Heinolan Kippasuota, taas rata, joka oli molemmille ennakkoon vieras. On muuten hieno rata, jossa todella tyylikkäät opasteet ja kaikkiin radan rakenteisiin on panostettu. Seurakontin vieressä löytyy kolme treenikoria ja niiden takana on junnurata.


Tästä väylästä tuli mieleen yksi mun lemppareista, eli Keinarin 18.

Törmättiin yhteen Teron tuttuun, joka oli kaverinsa kanssa treenaamassa samana päivänä pidettäviin viikkokisoihin. Koska rata oli juuri vastikään muutettu, oli hyvä että saatiin paikalle opas. Heiteltiin muutamat väylät yhdessä ja myöhemmin saatiin vielä ratakartat käteen, joilla pystyttiin suunnistamaan keskenämme.

 

Aika hieno kontti tyypeillä. Parkissa olevat pyörätkin on ihan sävy sävyyn.

Enimmäkseen Kippasuolla heitetään metsässä, mutta parkkialueen läheisyydessä, mistä rata alkaa, on iso avoin alue, jossa kulkee useampikin väylä. Monimuotoisuus on suuri plussa.


Satumaisen kaunis väylä.

Radan keskellä sijaitsee "motivaatiomonttu" jonka reunalla on parinkin väylän korit. Vähänkin pitkä avaus tai lähestyminen, niin kiekko on montun pohjalla ja par-tulokseen pääseminen työn ja tuskan takana.

Tykkäsin Kippasuosta, vaikkei se yhtä hyvin kohdellut mua kuin muutamat aiemmat radat. Silti tulos +23 oli mulle ihan siedettävä, vaikka toki toiveissa on aina päästä ensiyrityksellä alle +1/väylä tulokseen (eli 18-väyläisellä radalla alle +18). Mutta jotkut radat ei vaan anna sitä mahdollisuutta.


Orava opastaa seuraavalle väylälle.


Kaikkeen on panostettu.


Arvosana:
 9 1/2
 +monmuotoisuus
 +next tee
+opasteet ja muut rakennelmat
 +treenipuitteet
 -ratakartta oli vielä uusimatta


Jäätiin kiessin jälkeen vielä harjoittelemaan lähäreitä treenikoreille ja junnuradalle. Putteri käteen ja hallittuja hillittyjä heittoja. Aluksi ei homma mennyt yhtään jakeluun ja turhautuminen oli lähellä. Kiukulla vaan jatkoin heittämistä, kunnes palaset pikkuhiljaa loksuivat paikoilleen. Lopulta aloin ymmärtämään mikä idea on putterin kanssa lähestymisessä on ja vaikkei se heti ala skulaa, niin ainakin tiedän mitä mun pitää heitolla hakea.

Keskiviikko.

Päivä alkoi Mukkulalla. Tai paremminkin Mulkkulalla. Rakkaalla lapselle on monta nimeä. Vihatulla muutama enemmän. Rata joka tekee kaikkensa muistuttaakseni, kuinka aloittelija vielä olen.


Tero heitti ekaa kertaa Mukkulan radan. Häntä ei häirinnyt alkuradan väkinäiset OB-alueet, vaikkei yleisesti olekaan sellaisten ystävä. Mulla lähti alku todella huonosti käyntiin ja oli lähellä, ettei koko peli hajonnut siihen. Lopulta I got over myself ja päätin, että heittäminen on hyvää treeniä ja Mulkkula on vaan liian iso pala purtavaksi mulle. No can do. Metsän puolelle kun päästiin, helpotti mun vitutus lopullisesti. Kuka olisi uskonut, että olin niin mielessäni kaikusta niistä puista?


Tosta raosta pääsin kokeilemaan onneani.

Muutamalla väylällä, mulla oli selkeästi hyötyä siitä että olin toista kertaa paikalla ja tiesin missä väylä kulkee. Esimerkiksi se candycane mallinen väylä oli huomattavasti helpompi, kun tiesin missä on se levein reitti. Samoin, olisiko heti seuraava väylä, joka U-kirjaimen muotoinen. (Korjatkaa jos järjestys on ihan huti) Sen lisäksi, että väylät oli tutut, mun fore toimi yllättävän hyvin.

  Toisinaan ei kyllä näkynyt lainkaan, että olen käynyt joskus radan läpi konttaamassa. Väylä 16, tiiiiiiukka puupilli alamäkeen, joka kaartaa lopulta oikealle. Ei mitään jakoa mulla. Puistoväylillä heitin myös ihan yhtä usein OB:lle kuin edelliskerralla. Terolla alkoi jossakin vaiheessa palaa hihat Mukkulaan. Loppukiessistä, kun metsäosuus on ohi, ei ne keinotekoiset OB-rajat enää olleet ihan niin fine, kun alussa. Ymmärsi siis mistä Mulkkula nimi tulee.

  Tarkkaa tulosta en tiedä, mutta ei tainnut paljoa edelliskerrasta parantua. Pari kolme heittoa, max. Mutta hei, ainakin pääsin taas heittää ihan järjettömän paljon.

Arvosana
8 1/2
+Hienot väylät ja puitteet
+ Isot tasaiset teepadit
-OB-helvetti
-haastavuus


Jotain edistymistä huomasin nyt viimeistään Mukkulassa mun suorissa kämmenheitoissa. Niitä nakuttelin pitkin viikkoa hyvällä onnistumisprosentilla sinne mihin halusin ja se teki hyvää itseluottamukselle. Tajusin jossain vaiheessa tähtäyspisteeni olevan huono, koska aina kiekko lähti liian myöhään kädestä. Tietoinen asennon muutos ja tähtäimen siirtäminen muutamilla metreillä vasempaan kräkkäsi koodin.


Radan viereisellä Nesteellä oli lättyjä myynnissä. GO LAHTI!

Orimattila kutsui seuraavaksi, road tripin viimeinen rata. Lintumiehelle revanssin paikka. Tero oli kisannut radalla, kun kelit olivat infernaalisen huonot. Kaikki ne väylät jotka olivat sijainneet sadeveden valuma-alueilla olivat olleet mutaista liejua.

Birdman vs. Orimattila:
The rematch

BIRDMAN WINS BY A LANDSLIDE!





Orimattilan rata on todella hauska. 21 väylää urheilupuiston laitamilla. Siellä on hirveästi eri tyyppisiä väyliä, on metsää ja aukeeta, ylä- ja alamäkiä. Jonkin verran joutui sielläkin heittää teitä pitkin, mutta kun se ei ollut yhtä systemaattista, kuin Padasjoella, niin ei edes pänninyt liikaa. Tuloskorttiin +24. Tero paransi tulostaan huomattavasti, mutta koska väyliä oli kisassa 3kpl vähemmän, ei jaksettu lopullista parannusta alkaa laskemaan. Hyvä Tero!  

Käykää kokeilee, magee paikka!





Arvosana:
9
+Upeita ja erilaisia väyliä
+Lähistöllä WC
 -ne kävelyteiden mukaan heitettävät

 
Sääli että kuvasta ei näy, oli nimittäin ihan hävyttömän hieno avaus tämä.


Lauantai.

Illaksi pyysin saada kasaan mun loman viimeisen Jarrupoolin ja pojat suostuivat. Tällä kertaa saatiin mukaan jo ykkösväylältä asti uusi jannu, Rikun tuttu, jolla oli aivan käsittämättömän iso käsi. Aloitettiin mun inhokilla, niinkuin normaalisti kiessit kuuluu aloittaa, eli ykkösväylällä. Onnistuin heittää elämäni avauksen, joka oli niin reilusti saaressa, ettei pelkoakaan outtiin joutumisesta. Jouduin kuitenkin puun taakse, joten puttiin jäi reilusti haastetta. Jokeri käteen ja yrittämään.

Ka'Ching! PIRKOTIN YKKÖSEN! Jeeeeeee!!!!


Kuka on Kivikon ykkösen ykkönen? 
(kuva lavastettu ja on oikeasti Orimattilasta)

Ensimmäisen väylän jälkeen mä JOHDIN. Sen yhden väylän verran tosissaa, mutta kaikki lasketaan.


Loppukierros olikin pirkkoveroa, mutta en osannut edes harmitella. Noita kundeja oli jälleen kiva seurata, sen verta kovia heittäjiä meidän jarrussa on. Uusin jäsen oli juuri aiemmin heittänyt väylän nro 7 Eaglella (kaksi heittoa alle väylän ihannetuloksen, kolme heittoa alle olisi Albatross) ja pyysin nähdä moisen ihmeen uudestaan. Ei kuulemma joka kerta viitsi eagleilla menemään. Tuloskorttiin napsahti omaa ennätystä sivuava +9 ja ihan tyytyväinen sai olla päivän tulokseen.

 Sunnuntai.
Viimeisiä short shorts päiviä viedään.

Tero oli hieman varovaisesti kysellyt haluaisinko joskus lähtee kiessille niin, että hän toimisi mun valmentajana ja neuvoisi heitoissa ja kiekkovalinnoissa. No jokainen, joka tätä blogia on lukenut tai yhtään mun frisbeegolfminää tuntee, tietää kuinka innoissani olen kaikesta avusta.

 I'M IN!

 
Coach man ja peliseura.

Suunnattiin Kivikkoon tälle coach-kierrokslle. Aloitettiin väylältä kaksi, jotta disc-eating-pond jäisi viimeiseksi. Jos mun avaus epäonnistui, niin heitin toisen. Peli kuitenkin jatkui aina ensimmäisestä heitosta, koska halusin saada vertailukelpoisen tuloksen. Vitosväylällä törmättiin pariin tuttuun, mutta meidän hidastelun takia päätettiin päästää kundit ohi. Seiskaväylän ruuhkien takia otettiin kuitenkin kundit taas kiinni ja päätettiin jatkaa kierros heidän kanssaan.


Kaiken järjen mukaan mun olis kuulunut jännittää tilannetta. Mutta jostain syystä näin ei käynyt. Ei nää pojat niin tuttuja olleet, etteikö stressipeikko normaalisti olisi tullut esiin, mutta voisiko olla, että mun pää kestää ihan vähän paremmin tällaisia tilanteita. Who knows, toivottavasti.




Kun heitettiin kundien kanssa, en enää heittänyt kakkosavauksia, vähän ajansäästön takia. Jonkun kakkoslähärin taisin joutua heittämään, kun valmentajahamo oli sitä mieltä, että ensimmäinen yritys oli aivan paska. Edelleen siltä ykkösyritykseltä kuitenkin jatkettiin.

Koko pointti oli pelata, niin kuin kisoissa pitäisi pelata. Gameplan-ajattelua parhaimmillaan. Ja se oli hyvä, että joku muu teki sen ajattelutyön mun puolesta, itse olisin ehdottomasti halunnut ottaa enemmän riskejä. Kylmäpäisyys on mun puute ja olisi ehdottomasti valttia.

Vaikka kierroksen aluksi Tero kertoikin jokaiselle heitolle mikä kiekko mun kuuluisi valita, loppu kiessistä sain mä hypätä jälleen puikkoihin itse. Valitsin lätyn ja hyväksytin sen. Tää oli parempi taktiikka, kun useimmiten valitsin toisen niistä kahdesta kiekosta, jotka Terolla oli mielessä ja näin saatiin mun luottamus kiekkovalintoihin myös kasvamaan. Heitin siis aika usein Leopardia, TD:tä tai TD2:ta. Muutaman kerran jouduin kuitenkin täysin oman epämukavuusalueen ulkopuolelle, esim väylillä 14 ja 15, kun mut pakotettiin heittämään foreantsaa. En vaan osaa.



En hirveästi halua vatvoa mun epäonnistumisiä, mutta olihan niitä.
Ykkösen avaus korkeaksi, enkä päässyt saareen. Lähäri jäi käteen ja oli onni ettei mennyt outtiin. Turha bogey.
Kakkosen lähäri ihan sontaa ja oli jälleen otettava bogey
Kolmosen avaus lähti liian aikaisin kädestä ja päätyi melkein outtiin.
18 avaus kallion puskien taakse ja jouduin ottamaan bogeyn sieltäkin.
Pirkkometsästä ei yhtään pirkkoa ja yksi bogey taas.

Mutta oli mulla onnistumisiakin.
Kakkosen avaus oli pitkä.
Kolmosen putti oli pitkä ja upposi hienosti. Pelastin parin.
Vitosen avaus oli mun tähän astisen vitoshistorian  ehdottomasti paras, vaikka epäonnisesti skippikin alaspäin.
Molemmat par4 väylät pariin.
Väylä 11 jo toistamiseen pirkolla.
Väylällä 13 outdraivasin kaikki pojat (jotka kaikki heitti puttereilla, mut silti)

"Toi kierros oli sitä, että pelattiin sun vahvuuksilla koko ajan.
Missään kohtaa ei otettu riskiarpaa, vaan aina se varma arpa.
Siitä ei yhdellä väylällä voita niin paljoa, mutta pitkässä juoksussa tulokset ja itsevarmuus nousee enemmän."
-Lintumies


Ja tuloksethan nousi. Sain uuden ennätyksen:
KIVIKKO +4!!!



Suuret kiitokset haluan Terolle hänen avustaan antaa, mut miettikää tytöt ja pojat sitä, et mähän noista jokaisen heiton heitin! Aivan käsittämätöntä. Jatkuvasti toki heitin oman tasoni yläpäässä, mutta olipa kiva nähdä minkälaista peliä olisi mahdollista pelata.

-Aittatar


Kuva lainattu reddit.com