Spinniä ja kesoo.
Sunnuntaina vihdoin heittämään. Iltavuoroviikko ja muu elämä oli täysillä mun fribaelämän edessä, tukkeena. Kovin ärsyttävää. Tästä syystä korvamerkitsin sunnuntain kokonaisuudessaan muovin viskonnalle.
Uusi rata, frisbeegolf-foorumilla "Suomen paras rata" -tittelin voittanut Turun Lauste, oli mun pyhiinvaelluksen kohteena. Leuto keli ja taivaalla guest appearancen tekevä aurinko saattoivat mua motaria pitkin kohti tuota vanhaa pääkaupunkiamme, johon ensimmäisen kunnollisen visiitin ikinä tein juuri menneenä kesänä.
Olin Sepolle ilmoitellut tulevani ja jäbä sanoi liittyvänsä seuraan. Hänellä oli kuitenkin aamupäivästä muuta, joten ensimmäisen kiessin sain aloittaa yksin. No se meni, kuten kohta voitte lukea, vähän penkin alle, joten ei ehkä liikaa haitannut, että olin keskenäni.
Näin upea päivä paljastui.
Hyvä fiilis oli koko automatkan, kunnes pääsin perille. Sitten se iski jälleen, epävarmuus omasta kuulumisesta radalle. Mitä helvettiä mä lähden yksin heittää Lausteelle, kun siel heittää hei Tapani ja Seppo ja muutki. Mä voisin vaan pysyy noilla lähiradoilla, kunnes osaan jotain. Tai jossain kentillä vaan treenaamassa heittoja.
Siinä mä kuitenkin menin viskomaan verkkoon. En tajunnut rangen sijaintia heti, mutta toi verkko oli siitä kyllä kiva, että kiekkojen haku oli ihan naurettavan helppoa. Paljon nopeammin saa toistoja, kun etäisyys noukittaviin kiekkoihin on noin 20 metriä. Ei toki näe minkälaista siivua tulee, jos onnistuu heitossa, muttei myöskään tarvitse todistaa niitä kamaluuksia. On myös helpompi keskittyä muuhunkin kuin pituuden hakuun, kun ei sitä pituutta mitenkään tule.
Kolme neljä kertaa pistin bägin tyhjäksi ja yritin saada mun takapainoisesta läpijuoksuun muuttuneeseen draiviin järkeä ja kultaista keskitietä. Ei tuntunut hyvältä toi treeni, mutta ei kai se hukkaankaan mennyt, kun tota aivotyötä tuli tehtyä, vaikka se ei ihan joka heitolla kroppaan asti päässyt.
Ykkösen avasin Tietäjällä, koska väylä on ylämäessä, mutta yli se vaan kippasi, perhana soikoon. Pitäis pistää varmaan lisää spinniä tai hysseflippaa se, mut enhän mä osaa. Päätin ottaa mulliganin ja laitoin Beastin matkaan. Se on kyllä kohta todella oiva pituuspannu mulle ihan pikku vastaseen jo aivan täydellinen. Myrskykiekoksi, jollaiseksi sen alunperin ostin, siitä ei kyllä missään nimessä enää ole.
Lausteen ensimmäinen väylä.
Lausteen ensimmäiset kahdeksan väylää (paitsi nro 3) heitetään puistossa, jossa on maltillisesti puustoa. Tilaa on heittää ja pieniin virheisiinkin on varaa. Muutama pidempi väylä, joissa sain kiskoa aivan täysillä, veivät mun sydämen. Pitkät avoimet väylät on mun lemppareita, yllättyneet voi kommentoida jotain tonne alas. Väylät viisi ja kuusi oli ehdottoman kivoja, vaikka en keksinytkään miten niiden välinen siirtymä olisi tarkoitus hoitaa turvallisesti.
Väylä 8 pisti mielen matalaksi. Avasin tietäjällä rinteeseen rimmi edellä ja kiekko rollasi mäkeä alas ojaan. Päätin sitten kokeilla vielä Beastia, jonka laitoin täysin tahattomasti niin korkeana, että sekin feidasi hienosti jonkkaan. Koska kaksi menetettyä kiekkoa ei ollut vielä tarpeeksi, kokeilin jospa Pohjanpoika suostuisi pysymään kuivalla maalla. Suostui.
Tää hukku, pliis joku löydä ja palauta! <3
Puolentoista tunnin etsinnän jälkeen olin kovasti kiukkuinen, enemmän epätoivoinen ja suuresti nälkäinen. Päätin luovuttaa etsinnät ja käydä etsimässä urheiluliikkeestä korvaajan Beastille sekä syömässä jotain.
Intersportin valikoima ei säväyttänyt ja kokeiluun päätyi kyllä Beast, mutta Pro-muovissa ja vähän kevyempänä. Aivan eri eläin oli hän. Ei oikeastaan eläin ollenkaan, vaan samanlainen flipperi, kuin Tietäjä. Eli uusintakierrokselle sain opetella hyzer flipin Beastille ja anhyzerin Dessulle. Aika kovaa koulua tarjolla. Kävi myös harvinaisen selväksi, miten osan fribaajista peli kehittyy, kun joutuu heittämään annukassa sitä liian nopeaa kiekkoa. Teki kyllä mulle hyvää kerrankin joutua heittämään kiekon ominaisuuksia vastaan, ei aina vaan flättinä matkaan.
Väylällä kuusi, lähärin jälkeen soi puhelin. Jotkut kundit oli löytäneet Beastin ja sain mun petomurun takaisin. Kiitin ja tunnustin rakkauteni. Pojat olivat lähinnä vaivautuneita. Awkward-Essi ftw!
Jos oisin supersankari, olisin Awkward-Essi.
Ei varmaan kannattaisi näin kiintyä muovinpalaseen, joka hukkuu melko helposti. En vaan voi sille mitään, että tuo Beast on vienyt mun sydämen. Onko sulla bägissä kiekko, joka on vähän liian tärkeä?
Skippasin siinä sitten muutaman väylän ja siirryin ysille, eli kasia en koskaan pelannut loppuun. Vitutti koko väylä, joka olis ilman sitä kiekkoja syövää jonkkaa kyl tosi hieno. Tai eihän se söis, jos osais heittää.
Ysi vie touhun metsään. Tämä ensimmäinen ryteikköpuolen väylä on dogleg, joka on ensin yllättävän avoin 90m metsässä ja siitä jyrkkä vasen ylämäkeen. En tiedä kuinka tiukka loppupätkä sitten on, koska itse tulin takametsästä upseilla rytisten. Pistin lähärinä Dessun matkaan oletuksena, ettei se paikoiltaan heitettynä lennä siis hetkeäkään suoraan mun kädestä, mutta niinhän se vaan meni niin paljon pitkäksi, että nauratti. Oisko pitäny vähän kevyemmällä vedolla laittaa. Väärä kiekkovalinta toki, mutta ei mulla ollu siihen hätään mitään parempaakaan ideaa! Haa!
Voimantuotto on mun ongelma. Tuotan sitä liikaa. Ugh!
Kuva keväältä, kun oli vielä habaa.
Metsäpätkä kattaa väylät 9-14. Siellä oli yksi aivan hävyttömän lyhyt fore-väylä, jonka luulin heittäneeni lyhyeksi todella huonolla kämmenelläni, mutta oli niin miniväylä, että pääsin korin tasalle. Väylä 14 oli toinen hauska dogleg joka alkoi mandolla. Pääsin mandosta läpi, mutta pöpelikköön, josta heitin itseni parilla upsilla par-putille, jonka toki kämmäsin. Ei ole putti nyt kulkenut, kun ei ole tullut treenattua sitä. Siihen on tehtävä muutos.
Väylä nro 9.
Väylä 15 vie taas aukeammalle ja saa latoo täböl. Kokeilin avata molemmilla Beasteilla, vanhan laitoin flättinä ja uudemman päästin pienessä hyzerissa. Kiekot päätyivät kahden metrin päähän toisistaan, mikä on aika hyvin tyypiltä, joka ei edes saa kahta lähes samalla tavalla käyttäytyvää kiekkoa läheskään noin toistettavasti samaan paikkaan.
Kuudentoista löytäminen oli hieman haaste, mutta tämän neitokaisen pelasti paikallinen nuori sankari, kun Seppo saapui seuraani. Tyyppi tuli vaan moikkaamaan ja testaamaan minkälaista lötaa mun bägistä löytyy, koska omia kiekkoja sillä ei ollut mukana. Olin hieman yllättynyt tästä, luulin että jätkä on kiekko kädessä aina. Nukkuessa ja uidessakin.
Tyyppi lainas multa ensin Rocia ja myöhemmin Pohjanpoikaa ja ownas täysin. Siinä pääsi todistamaan mitä se taito todella on, kun voi ottaa minkä tahansa kiekon käteen ja heittää, kuin sitä omasta bägistä tuttua. Toki Seppokin mokailee, mutta jälleen toinen instanssi, missä vuosien kokemus näkyy upeasti. Heittorepertuaaria ja -silmää löytyy niin paljon, että mulle mahdoton tilanne on ihan iisi jäbälle. Yhden niin upean rollerin kundi heitti, että en ole toista niin hienoa nähnyt. Mutta kuulemma olikin täydellinen onnistuminen, eikä Seppo itsekään odota joka kerta onnistuvansa niin maagisesti.
Maaginen. Siltä se touhu kokonaisuudessaan näytti. Ärsyttävän siistii.
Ilta alkoi hämärtymään siinä neljän aikaan, joten korien näkeminen ja etäisyyksien arvionti alkoivat olemaan todellinen haaste. Onneksi oli pro paikalla, ei tarvinnut aivan sokkona heitellä. Väylät 20-24 ovat kuitenkin aika pimennossa, kuvainnollisesti ja kirjaimellisesti, enkä osaa niiden hyvyydestä tai huonoudesta sanoa mitään.
Pimeää oli myös Urkkakeskuksessa, kun puttia treenasin.
Mulla on ollut haaste löytää luottokiekkoja, kun mä heitän jatkuvasti vaan kovempaa. Luulisi, että maltillisemmissa heitoissa olisi löytynyt jo omat tyypit, mutta kyllä käden nopeus näkyy siinäkin, enkä ole sujut mun voiman säätelyn kanssa. Nyt on kuitenkin kaksi kiekkoa, jotka voin ottaa luottavaisin mielin käteen ja tiedän miten ne käyttäytyy, jos mä heitän oikein. Toinen on aika arvattavasti Star Beast, mutta toinen onkin jotain ihan muuta.
Kun oli Prodigy päivä Frisbeepointilla, jätkät naureskeli, ettei kellään ole MVP:n kiekkoja bägissä. Sanoin, että mullapa on. Keinarissa kun kaivoin tuon oudon mustareunaisen kapistuksen esiin, oli Seppo yhtä huvittunut sen olemassaolosta. Nyt kun otin useampaan heittoon oranssin MVP Shockkini esiin Lausteella, myönsi Seppo jälleen, että se kiekko sopii kyllä hyvin mulle.
Mä voin heittää sitä vauhdilla, tai paikoiltaan ja se menee aina suoraan. Pituutta mä en niinkään saa, mutta ainakin mulla on luottoa siihen, että on mahdollista pysyä väylällä. Kiva kiekko, onneksi sain sen kokeiluun kaverilta. Lausteen reissun jälkeen laitoinkin tyypille mailia ja pyysin lisää Shockeja. Muistin että hänellä tuli bägioston yhteydessä paljon näitä mustarimmisiä ja ainakin pari kaunista sinistä Shockia oli tämän oranssin yksilön lisäksi.
Upea rata, hienosti suunniteltu. Kaatis edelleen kaunein, mutta jumalauta et oli Lauste hyvä ja eritoten hyvin suunniteltu rata!
Ajomatka pimeydessä oli niin raskas, että pysähdyin limulle Veikkolaan.
Maanantai
Duuninteon ohessa katoin fribavideoita ja tuli järjetön tarve päästä heittää. Kaikkien kisapätkien välissä yytsin Ulibarrin lähäriklinikan ja se antoi ajatuksia mun peliin.
Olin kuitenkin aamulla kotoota lähtiessä päättänyt, että tänään ei heitetä, joten jätin treenikuteet himaan. Oli pyykkivuori jo sellainen, että seuraavaksi olisi pukeuduttava mun varastoduunia varten iltapukuun, joten asialle oli tehtävä jotain.
Jotenkin en tajunnut, että minähän asun erillistalossa ja mulla on piha. Ei aina tarvii jalkapallokenttää, varsinkin jos treenaa lyhyttä lähäriä. Pyykit pyörimään, hitaat kiekot kasaan ja tähtäimeksi lampputolppa.
Pihatreeni ja muovia monessa muodossa.
Ulin esittelemä ajatus oli oikeastaan ihan sama, kuin minkä Jaani yritti opettaa mulle jo reilu kuukausi takaperin, kun kopiteltiin. Kiekko pohja edellä ja katse heittosuunnassa. Sitä mä treenasin huonommalla ja kohtalaisellakin menestyksellä. Heti jos keskittyminen herpaantui, epäonnistuin. Ei ole yhtään lihasmuistissa vielä tuo, mutta sen verran usein kuitenkin kiekko teki mitä toivoin, että uskon sen vielä sinne saavan toistoilla.
Tässä tuo pätkä.
Viljamille kiekko.
Tiistai.
Otin pari kiekkoa mukaan duuniin, jotta sain ne leditettyä ja duunin jälkeen lähdinkin treenaamaan Urkkakeskukselle. Ensin siihen ykköselle taas, tällä kertaa vuorotellen putteridraivia vauhdinotolla ja midaridravia vauhditta.
LED.
Sain putterin lentämään väpättämättä ja kippaamatta yli useasti. Se on ihan huikea juttu mulle!
Herkuttelin aina yhden Beast-draivin lopuksi, koska se on vaan eniten kivi ikinä.
Nelisen kertaa heitin kiekkokasat ja sitten lähdin kolmen kiekon kiessille. Ledit oli nyt Eaglessa ja MIDARissa ja putterina tietty P1. En laskenut tulosta, koska availin molemmilla ja lähinnä testailin muuttuiko kiekkoin vakaudet. No ei mitenkään merkittävästi, eli oisin voinut vähän alivakaammat pannut valita.
Urkkakeskukselta ennen pimeää.
Sunnuntai.
Oltiin sovittu Jaanin kanssa pikku road trip kohti vastavalmistunutta Pohjankurun Kisakeskuksen rataa. Tämä olisi minun ensimmäinen kerta heittämässä lumessa ja molempien ensimmäinen kierros radalla. Odotukset oli korkealla, kun olimme lukeneet Tapanin tekstin frisbeegolf-foorumilla.
Suosittelen muuten pitämään putin jiirissä talvella. On huomattavasti mukavampi alkulämpässä noukkia kuivat kiekot korista, kuin lumiset ja mahdollisesti märät lötat jostain metrin päästä. Mulla olikin ykkösväylälle lähtiessä näpit aivan jäässä ja Jaanilla ei. Nih.
Ykkönen oli ihan sairaan kiva väylä. 200m pitkä ja avoin. Muutama risu siinä edessä tietenkin hyökkäsi juuri minun kiekon eteen, mutta ei edes haitannut, kun sai vain rykäistä täysillä. Mä voisin oikeastaan olla vaan pituusheittäjä, ainakin siihen asti, että saan jotain tarkkuutta tähän touhuun. En mä toki ketään kovaa mimmii siinä pituudessa piekse, mutta jospa itseni!
Tokan väylän kori on pienellä harjulla ja koska mun lähäri meni inan pitkäksi, sain heittää monta metriä ylöspäin puttiyrityksen.
Kuva lavastettu. Jaani kiikutti mun outtikiekon, kun mä kävin dropparilla.
Sitten alkoi pätkä väyliä, jotka on toivottavasti vain talvilayoutissa käytössä. Paikassa on 40 tiitä, joten siinä on varmasti huomioitu kesällä muut käyttäjät eri tavalla. Kolmonen ja nelonen heitetään koripallokentän vierustaa, vitonen jalkapallokentän yli ja kutonen tenniskenttähäkin yli. Seiskan avaus lähti multa hyvin, mutta epäonnistunut puuosuma ja kiekko jonkun pytingin seinään. Kasi heitetään jotain mökkiä kohti, ysi kentän läpi kohti mökkikeskittymää. Kymppiä rajaa oikealta rakennukset, joihin takana heittävästä poolista yksi osui, ja vasemmalla leikkipaikka, johon myös yksi heistä nakutti. (Tämä on varmasti talvileiskaa, se selvisi jo pois ajellessa, kun Jaani pisti katkeraa kritiikkiä.) Väylällä 12 mä meinasin heittää ikkunaan, onneksi feidi puri juuri ajoissa. 13 on pitkä väylä jonka varrella makkaranpaistopiste with a view. 15 liidätetään pururataa pitkin ja sen lisäksi, että väylälle 18 kulku tapahtui väylää pitkin, vaati avaus vain pienen epäonnistumisen, ollakseen edellisellä väylällä ja toisen pelaajan niskassa tai makkaranpaistokodassa.
Vähän hazardia.
Väylällä 13 upeat näkymät.
Meillä ei ollut mikään huumaava kierros, jota muistellaan vielä vuosia. Enemmän oli ilmassa kiukuttelua ja pahantuulisuutta. Kolmosväylällä epäonnistuttuani kahdessa lähärissä putkeen, mua alkoi turhauttamaan ja siinä pään huminassa heitin sitten useamman väylän putkeen.
Mutta jotain edistystä on tapahtunut. Olen alkanut uskaltaa heittää avaukset tarvittavalla voimalla, vaikka edessä olisikin puita. Jossain välissähän mä aloin aina hannaamaan pistäen lopulta ujosti hyssessä ja lopputulos todella kaukana toivotusta. Nyt saattoi toki puut paukkua, mutta kiekot lähti huomattavasti paremmin, suoremmi, kovemmin ja todennäköisesti jopa kohdetta kohti.
Sain myös sellaisen kehun Jaanilta, että vois vähän hymyilyttää. Mun heittäminen näyttää kuulemma heittämiseltä ja mun käden nopeus on kasvanut reilusti tässä ajassa mitä ollaan tunnettu.
MUN HEITTÄMINEN NÄYTTÄÄ HEITTÄMISELTÄ!
BOOM!
Ensi kesän treeneihin ja hupikiesseille musiikkia.
Vois se silti pitää päänsä kii, kun manaan mun paskaa heittoa, niin en tarvitse sille validointia. Tiedän ilman apua, että heitto on paska! Nih! Tyyppi tais kyllä oikeasti yrittää keventää tunnelmaa, mutta mä olin aika raskaalla tuulella sillä hetkellä.
Jaani pisti pystyyn betsin, 25 heittoa eteen ja pullakahvit tarjolla. No mun asia ei ole kertoa hänen tuloksiaan blogissani, mutta en voittanut ja jouduin maksunaiseksi. Nyt kaksi päivää myöhemmin tajusin, etten huomioinut tulokseeni radan paria lainkaan ja mun plus-tuloksesta napsahti kahdeksan heittoa pois kertarykäisyllä. Ja se kahdeksan riitti kyllä ottamaan kiinni toi tarvittava rako!
Mulla on nyt kahdet pullakahvit tuloillaan! Can you say score?!
Ostin tän ja sunnuntaina sen sain!
-Aittatar
ps. On siellä Pohjassa, Pohjankurussa, Kisakeskuksessa, Raaseporissa vai mikä nyt onkaan, kuulemma aika talvileiska ja miltie KAIKKI muuttuu vielä.
Tän tyypin maalasin joskus 2004.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti