TPK viikko 37: Vauhdinottoa ja vaarallisia tilanteita.

Tää on tähän asti herkullisimman näköinen frisbeekuva, jonka lainasin Instagram käyttäjältä @discgolfeveryday

Maanantai.

Pitkästä aikaa Kivikko-treeniä yksin. Perinteiseen tapaan aloitin putilla ja putterilähäreillä mutta veri vei draivaamaan. Suht nopeasti siirryinkin kakkosväylän tukkeeksi heittämään kiekkoja.

Heitin vain kolmea lättyä, Tietäjää, Pohjan Poikaa ja Leopardia. Oli pieni vastatuuli, joten TD2, joka on muutenkin ruvennut kippaamaan yli mun kovemmissa heitoissa, jäi bägin pohjalle. Toimiva kiekko toivottavasti mun anhyzer-puutteeseen, mutta ei enää se kiekko, jolla heitän kaikki pidemmät avaukset. Uusia luottokiekkoja etsitään.

In the bag: practice version.

Leopardia sai kanssa laittaa melkoisessa hyssessä, josta nosti kyllä itsensä kauniisti ylös ja haki pituutta käymällä loivasti oikealla. Mutta mitä käy Lepatytölle, jos sekään ei kohta ole enää mun luottoavauskiekko? Foressa sitä voin onneksi edelleen käyttää, eli ei meidän yhteiselo ole missään nimessä loppuun ole tulossa. Tai kai sitä vois heittää hiljempaa? No en tiiä.

Tietäjä ja Pohjan Poika tuntuu hyvältä. Tietäjä paremmalta näistä kahdesta, sopii kivasti tohon mun kämmeneen. Sain kaksi kaverusta lahjaksi Lintumieheltä ja meidän suhde on kyllä alkanut hyvin. Tohon pikkuiseen vastatuuleen sain kivaa lähemmäs satametristä useamman kappaleen. Äärimmäisen yllättävää.

Upea päivä pistää pitkää siivua. Oli ihan sopiva keli myös munkin lyhyille heitoille.

Kiekko ei kuitenkaan ole se syy miksi tämä on nyt yllättävää. Oh no no. Syy miksi tämä on harvinaisen hienoa, on koska treenasin nyt vauhdeilla. Pari viikkoa aiemmin sain X step oppitunnin ja nyt sitä aikani pyöriteltyäni päässäni, kokeilin taas tositoimissa. Muutamia vetoja karkasi taivaalle, mutta lähtökohtaisesti homma sujui. Pituutta oli vähintään yhtä paljon kuin ennenkin eikä tarkkuutta oo koskaan ollutkaan, niin sekään ei kadonnut.


Tiistai.

Päivällä oli upea keli ja tarkoitus oli lähteä treenaamaan lisää draivia, kun vauhdinoton makuun oli päässyt. Mutta kun mä lähdin töistä, keli oli tämä:

Oh my sun, why have you forsaken me?

Lohdutukseksi sain kuitenkin VIP Kanteleen, joka on niin kaunis, että pääsee seinälle mun sydänkuvioisen Leopardin kanssa.

Multa kysyttiin onko tää enemmän vai vähemmän hellävarainen vihje antajalta.. Ehkä enemmän.

Torstai.

Sovin jo alkuviikosta treffit Ainon kanssa treenailemaan Kivikkoon. Mulla oli kuitenkin pari tuntia siinä aikaa ennen kuin Aino pääsi duunista, niin olihan sekin käytettävä hyödyksi. Piti treenata Jukan kanssa, mutta Talissa oli vielä viikkokisaa tarjolla, niin a man's gotta do what a man's gotta.

Menin kuitenkin yksin Kivikkoon, olihan siellä treenikorit ja ihan mielettömän kaunis ilma. Eväät mukaan ja nauttimaan näistä kauniista päivistä, jota syyskuulla oli vielä meille tarjota.

Eväät ensin niin jaksaa kiroilla.

Aloitin taas treenaamalla puttia. N. 5m on aina hyvä lähtöpituus mulle ja siinä osumatarkkuus on luokkaa 75%. Ikävä kyllä tuuli hajottaa sen helposti ja kohta kolisee nolla puttia sisään. Tämä on kuitenkin mun pelissä se selkeästi vahvin osa-alue, siitä huolimatta että on niin herkkä. Mutta sitä se kai on monille muillekin. Herkkä siis.

Treenasin myös putterilähäreitä, matkaa Kivikon harkkakorilta toiselle. Aina välillä alkaa tuntuu siltä että noi heitot sujuu...noh... jotenkin jo ok. Then I get cocky ja fribakarma iskee. Epäpuhdas irrotus, hirvee väpätys ja 15m päähän korista. Tässä onkin syy, miksi mun putti on kehittynyt. Pakkohan se on saada treenattua kuntoon, kun lähärit jää tollasille etäisyyksille.

Sit tuli taas ahdistuspaniikkitauko, kun menin juomaan vettä ja mun "valloittaman" harkkakorin ääreen pärähti kahdeksan hengen äijäporukka. Eipä tää likka kehtaa enää puttailla, niin istuin ja ahdistuin. Ja odotin.

Kun Aino tuli, oli tarkoitus mennä väylän 2 tiille treenaamaan avauksia, mutta olipahan Kivikko tukossa. Porukkaa oli jonoksi asti, alkupään tiimatoilla, joten ajateltiin olla kohteliaita ja heitettiin kutosen tiin vierestä kohti mäennyppylää. Bad idea. Ajamaton nurmikko yritti syödä useamman kiekon, mutta lopulta sai vain toisen mun kahdesta Tietäjästä.

Tero myi mulle lisää Tietäjiä 

Päätettiin sitten olla röyhkeitä ja mennä sekaan sinne kakkoselle. Pyydettiin aina saada heittää pari avausta vuorossa olevan heittueen kanssa ja kun kuusi kiekkoa per likka oli pitkin väylää lähdettiin silloisen porukan matkassa niitä keräilemään.

Teemana mulla jälleen vauhdin kanssa heitto. Treeneissä se alkaa jo sujumaan ja saan lähtökohtaisesti n. 10m heittoon lisää pituutta. Ennen vain onnistuneimmat heitot pääsi niihin pituuksiin, johon nyt pistin toistuvasti kiekkoa. Tarkkuus ei ole yllättäen kärsinyt ihan hirveästi. Mutta huom huom hox hox hox. Puhun vain treeniheitoista. I'll come back to this in a later post.

Mitä mä tällä hetkellä mietin matkalla releaseen?
-Taaksevienti ei tarvii olla se maailman pisin, koska yliyrittämällä se eksyy helposti kropan taaks
-kyynärpää edellä käsi kohti menosuuntaa
-älä käännä päätä, se kääntyy kyllä kropan mukana
-rento käsi
-käsi jatkaa matkaa samalla korkeudella, kuin mihin kiekon haluaa päästää. Eli ei saattoa ylöspäin
-ranne suorana

Kivikossa on jo talvi.

Tossa on jo listaa, sekään ei vielä kata läheskään kaikkia mun puutteita. Mutta mä en voi alkaa miettimään ihan joka juttua tossa... en vaan kykene. Noi on nyt mun ykköset. Prioritize baby!

Lauantai.

Kun mainitsin täällä, että mut oli blogin lukija tunnistanut Kivikossa, tuo samainen tyttö kommentoi tekstiä, ilmoittaen että turhaan murehdin kirjoituksen tasoa ja pyysi mua lähtemään rataoppaaksi joku päivä. Sovittiin sitten treffit lauantaiksi Keinukallioon aamupäivällä ja lähdettiin kierrokselle.

Tombstone Northman style.

Tosi helppo ihminen oli tää Johanna. Tultiin juttuun (ainakin mun mielestä) tosi hyvin ja oli helppo rupatella yhteisestä intohimosta. Tyttö on myös kova heittämään. Mä voitan ehkä vähän pituudessa, jos on reilusti tilaa heittää, mutta kyllä Johanna tän rundin mun mielestä vei. Metsäväylillä olin ihan helisemässä, mutta Kivikko (vaikkei olekaan mikään Meri-Toppila) on opettanut (tai siis Sauli on opettanut Kivikossa) tuulien vaikutuksen kiekkoihin, sillä tiedolla pääsin vähän pätemään. Liikaa ei kannata tässä vaiheessa alkaa näitä fribatotuuksia kuitenkaan latelemaan, kun on melko varmaa, että monet asiat oon käsittänyt väärin.

Mun tuulilunttilappu kännykän taustakuvana. Enää sitä ei tarvii käyttää, mutta alkuun se oli näppärä.

Loppukiessillä pari kundia jotka pelasi meidän jälkeen kysyi, että ollaanko pitkään harrastettu lajia ja olivat aika impressed kun kerrottiin speksit. Kehuivat että näyttää hyvältä touhu. Onneksi saatiin siinä hyvät avaukset molemmat niin lunastettiin kehut. Väylällä 18 jätkät avas meidän kanssa ja itsehän mokelsin avauksen siihen portaiden viereen. What went through my panicky head? Upsiiiiiiii! Edelleen vaan fiilistelen kun pääsen heittää upseja. Niissä oon onnistunut prosentuaalisesti aika hyvin ja tämä kerta ei ollut poikkeus. Pituuttahan tolla ei liiemmin ole, mutta hemmetti kun sillä saa hyvin ittensä ulos pusikoista ja huomattavasti paremmille pelipaikoille. Mikä parasta, saa rykäistä täysillä.

Kierros ei ollut mitenkään loistelias, tuloskorttiin +20, joka on toki uusi PB, mutta varaa olisi tosta karsia. Treeniä lisää ni se karsiutuu kyllä itsestään.

Kiitos Johanna rundista, ei tuu jäämään viimeiseksi yhteiseksi!

Keinarista sit Frisbeepointiin onnittelemaan Jallea mitalikahvien ja kakun merkeissä. Päästiin näkemään toi miesten avoimen finaalikierros kokonaisuudessaan ja oli muuten upeaa katsottavaa. Siitä huolimatta, että tiesi lopputuloksen, niin kyllä sitä vaan jännitti koko kärkiheittueen puolesta.

Iso kannu.

Mestari ja joku fanityttö.

Seuraavaksi Stoorin poika lähtee valloittamaan jenkkilää, joten nyt kaikki ostamaan oma mini-Jalle, eli sponssaa urheilijaa täällä!

Mullon kaks sinistä ja kaks glowta.

Tuli sitten juteltua siinä Niinan kanssa kisajännityksestä ja mitä keinoja sen kanssa toimimiseen olisi. Niinalle toimii tällä hetkellä henkinen tukija, joka rentouttaa tytön, mutta kuten minäkin, haluaisi pystyä itse itsensä rauhoittamaan ja löytämään fokuksen. Pitäisi kehittää survival tactics, millä ainakin akuuteimman paniikin selättäisi.

Juteltiin myös Meri-Toppilan tuulista ja kysyin Niinalta mitä kiekkoa suosittelis vastatuuleen (siis ihan normaaliin tuuleen, ei tohon M-Toppila -versioon). Kehotti ostamaan Beastin ja mä päätin, että seuraavan kerran, kun moisen jonkun bägissä näen, niin pyydän päästä kokeilemaan. Käteen se sopi kivasti, joten hyvinkin mahdollisesti kiva kiekko.

Tarra messiin ja mainostamaan mun lempikauppaa.

Reilu kaksi tuntia taas Pointtiin kului, kun tietenkin piti vielä Käpänkin kanssa kaikki mahdolliset kuulumiset läpi. Ja minä kiersin taas kaikki sanani ja ostin heti sen Beastin. Pöljä tyttö, mutta ei voinut jättää. Oli suunnitelmissa värjätä seuraavalla viikolla kiekkoja, joten Star-muovinen valkoinen kiekko tulisi kyllä käyttöön.

Koska uusi kiekko, oli myös lähdettävä sitä testaamaan. Auton nokka kohti tebbarin nurtsia ja lötaa lentämään. Ei mitään erityisen hienoja onnistumisia, mutta tasaisen ok ja mikä tärkeintä, sain toistoja. Luotan siihen että treeni kyllä tuottaa tulosta, kunhan vaan jaksan laittaa tunteja sisään.

Beasti tuntui todella hyvältä käteen, ei ihan niin vakaa, kuin pelkäsin, veikkaan että meillä tulee olemaan vielä hauskaa yhdessä.

A beauty is my Beast.  

Tähän treeniin sisältyi kuitenkin "mutta". Oli lopetettava kesken, kun alkoi paikat hajota. Olkapää, toi selkää leventävä lihas ja ojentajan kiinnityskohta alkoivat kipeytyä ja heittäminen ei ollut enää järkevää. Vähän lepoa ja sunnuntaina entistä eheämpänä kiessille.

Muistaakos kukaan, kun reilu viikko aiemmin hukattiin Shaun kiekko, hänen Ainolta saama M3, tonne puistoon johonkin? Nyt kun etsittiin viimeisiä kiekkoja, löysi Lintumies jostain pikku pusikosta sen. Jee!


Sunnuntai.

Yritettiin saada jarru kasaan iltapäivälle, mutta porukka ei oikein innostunut, joten paikalle saatiin kaksi Saulia ja viime hetken lisänä Lintumies.

Shau, Sauli ja Lintumies.

Eka kiessi vauhtien kanssa. Ei alkanut mairittelevasti, kun kiekko lähti taivaisiin. Kakkosen avaus meni jo paremmin. Sen jälkeen alkoi kunnon alamäki. Käsi/selkä kipeytyivät koko ajan ja aloin varomaan niitä. No sen varmaan jokainen tietää miten hyvin frisbeenheittoon sopii yläkropan lihasten turha jännitys. Jos et tiedä, voin kertoa: korkeeta hyssepommia alkoi sataa taivaalta.

Väylällä 8 denffasin ja lähdin kotia kohti. Lintumies oli aivan fiiliksissä, kun jättäydyin seurasta, koska oli itse kipeä ja uskaltautui myös jäämään loppukierrokselta pois.

Törmättiin treenikoreilla Käpään, joka oli tullut yksin kiessille. Höpöteltiin hetki ja sovittiin että Käpä ilmoitelee tuloksensa illemmalla.

Tää on se kori missä the Käpä treenas.

Not my place to tell how he did, mut mun mielestä ihan mieletön tulos. Mikä parasta, Käpä suostui lähtemään ens viikolla rundille mun ja Lintumiehen kanssa. Siitä siis lisää ensi viikon kertauksessa.

-Aittatar

Ps. Päivityksen perään eräs jo kyseli. Oon siitä tosi otettu.