TPK viikot 52 & 1: Kisakausi 2015 alkaa N-Y-T, nyt!

Sain tilauksen värjätä bägillisen kiekkoja ja ensimmäiset neljä on nyt valmiina.

1/4

Joulu tuli ja meni. Kiekkoja en saanut ja ainut urheilulahja oli sattuma, kun äiti kuuli mun käyttävän syystakkia vieläkin ulkoillessa ja työnsi käteen ohuen foliovuorisen takin, joka lupaa pitää lämpimänä.

Enpä mä kiekkoja tarvitsekaan. tilauksia tulee sellaista tahtia, että noita nykyisiäkään treenikiekkoja en ole ehtinyt testivärjäillä. Heittelyä varten on myös aivan riittävästi muovia, tutustuminen bägissä oleviinkin edelleen aivan kesken.

Myöhäinen synttärilahja oli tämä kiekko Paige Piercen ja Liz Dorrisin terkuilla.

Joulun jälkeisenä lauantaina lähdin testaamaan ensimmäistä kertaa uutta takkia. Kaunis aurinkoinen päivä ja tyhjä Talin rata. Muuten hienot edellytykset kierrokselle, mutta lumen määrä ja seuran puute oli aika nopeasti mun turmiot. Katsoin ensimmäisen heiton tarkkaan, kiekko löytyi helposti. Katsoin myös toisen heiton tarkkaan ja edelleen homma toimi kuin MS-DOS (en tiedä toimiko se oikeasti, mutta siltä se näin muistoissa tuntuu. Dangerous Dave FTW!). Kolmannessakin heitossa näin tasan mihin kiekko tippui. Tai niinhän mä luulin. Puoli tuntia mä potkin lunta edestakaisin ilman tulosta. Sinne hukkui Classic Fugitive, mun loistava, juuri sopivan alivakaa ystävä. En kuitenkaan tässä vaiheessa luovuttanut, on niitä kiekkoja ennenkin hukkunut.



Ei ollut hienoja kaaria, mutta hyvä fiilis ja vielä parempi keli, sekä termarillinen glögiä piti huolen vuoden viimeisen kierroksen nautinnollisuudesta. Väylällä seitsemän onnistuin kuitenkin liukastumaan avauksessa, josta johtuen löin itseäni kiekolla ja heitin sen hirveässä hyssessä keskelle koskemattoman näköistä väylää numero 12. No ei niin koskematon kuitenkaan ollut, että kiekon olisin sieltä löytänyt. Tässä vaiheessa päätin sitten luovuttaa.

Kuppi kuumaa alle ja puttitreeniä. Nyt kun lopetti lumessa tarpomisen, niin edes jalat eivät enää palelleet. Oikeastaan oli ihan lämmin. Pikkuhiljaa löytyy minultakin ymmärrystä talvi-ihmisille. Totuuden nimissä kuitenkin sanottava, että kesän ottaisin tilalle milloin vain.



En olisi vuosi takaperin uskonut tarpovani vapaaehtoisesti yksin lumessa.

Sunnuntaille oli luvattu Meilahden Milleniumia kiusaamaan aikamoiset paukkupakkaset, mutta keli pysyi melko maltillisena. Olin sopinut lähteväni seuraamaan Sepon kisaa ja samalla veisin yhdelle ostajalle kiekon ja vaihdossa saisin neljä uutta värjättäväksi.

Meikku on ups-miehille hyvä rata ja Seppo niitä reilusti viljeli. Ne aiheuttaa jotain pientä ärsytystä osassa fribaajia, ei ole oikeita heittoja ja ei niitä oo kiva katsoakaan. Itsehän olen täysin eri mieltä asiasta ja olin vain haltioissani. Todella vaivattomasti lähti Sepon upsit, mutta niin lähti kaikki muutkin hänen heittonsa.

Ensimmäinen kierroksen jälkeen joku vanhempi herra bongasi Sepin ja alkoi kyselemään kuulumisia:

Äijä:
Mä muistan sut, olit joskus pari vuotta sitten menossa johonkin Euroopan kisoihin, mutta peruit, kun putti oli ihan hajalla. Et sit lopettanut?

Seppo:
Joo, muistan kyllä, enkä tosiaan lopettanut.

Äijä:
Ootko kisaillut vielä?

Seppo:
Joo, viime kesänäkin kisasin paljon.

Äijä:
No mites on kisoissa sit mennyt?

Seppo:
No voitin mä Euroopan mestaruuden.

Aika hyväntahtoista naurahdusta kuului ympäriltä ja äijääkin hymyilytti, kun eihän hän kuulemma oikein seuraile tuloksia mistään.

Onneksi et Seppo lopettanut, vaikka kuulemma se ei ollut edes käynyt sulla mielessä.

Kärkipooli nauttimassa kuumaa mansikkamehua.

Toiselle kierrokselle Seppo lähtu kärkipoolissa Ville Piipon ja Jalle Stoorin perässä, Arttu Sikasen kanssa tasoissa ja heiton edellä Piiroisen Leoa. Nyt oli sellainen kierros edessä, että fiksu voisi jotain oppia ja sitähän mä yritin. Silmä kovana tapitin kundeja, jotka ovat vuosia lajia treenanneet, lahjakkaita sen lisäksi ja mikä tärkeintä, rakastavat lajia tarpeeksi lähteäkseen kisaamaan pakkasessa.

Oli mielenkiintoista päästä seuraamaan Villen esityksiä, kun hän on selkeästi Meilahden kuningas ja "the one to beat". Lisäksi mies on ups- ja fore-heittojen suurmies, joten opittavaa olisi. Miehen tekemisessä oli vain sellainen varmuus, etten mä ehtinyt nähdä mitä tapahtuu. Ei siinä mallailtu heittolinjoja, vaan tiille käveltiin ja kiekkoa ilmaan. More often than not, kiekko oli birsepaikalla ja mulle ei ehtinyt tarttua mitään uusia näkemyksiä tekniikasta.

2/4

Odotetusti Ville vei potin, mutta ennen finaalia (väylän 1 mittainen spektaakkeli) Jalle oli yhden edellä Seppoa ja kundit päätyivät sitten tasoihin Sepon otettua hieno birkku. Uudestaan tiille ja sudarilla palkintopaikat jakoon. Riitti yksi kierros, kun Seppo ei onnistunut haamuputissa ja Jalle avasi milliin.

Toi yhden väylän finaali on vähän outo, mutta olihan siinä fiilistä, kun paikalla on katsojia. Hyvät heitot sai ansaitut aplodit ja meininki oli aavistuksen suurempaa, kuin noissa kisoissa missä olen käynyt seurailemassa. Pelin arvon kannalta turha, mutta pienenä lisäspektaakkelina maukas.

Uutta vuotta juhlin hieman kipeänä, kuumetauti iski alkuviikosta ja otin sitten aika relasti. Syömistä, juomista (Lehtikuohua) ja hyvää seuraa. Tähtisadetikkuja ja yksi lupaus, jonka tuumin näin:

Jos mä lupaisin ensi vuonna vain olla hieman armollisempi itselleni. Kaikki muu olisi pelkästään positiivinen lisä.

Partyhattu, jossa frisbeekiekkoja, etualan sininen on kuulemma Jokeri. Taitelijana Lauran veljenpoika

Joku juuri kirjoitti, että omalle kohdalleen nämä abstraktit lupaukset ei sovi, kun millä sitä armollisuutta voi mitata. Mutta kyllä mä ainakin tiedän toteutanko lupaustani vai en. Koska tunnen niin hyvin jo ne tilanteet, kun vaadin itseltäni aivan liikaa.

Toinen päätös mikä tälle vuodelle tuli, oli seuran vaihdos. Hallivuoro vei voiton ja siirryin Talin Tallaajiin vuodelle 2015.

Mä kerroin jo viime tekstissä, että kaudella 2015 aion kisata. En tiedä vielä missä määrin ja kuinka huonosti, mutta sehän ei olekaan pointti, tärkeintä on uskaltaa tehdä jotain mitä oikeasti haluaa, vaikka pelottaa. Kun liityin Tallaajiin otin samalla lisenssin, jotta ei ole kisaamiselle senkään takia mitään esteitä. Vain oma pääkoppa on vielä voitettava

Mietin myös, milloin aloittaisin. Kempaksen Niko vihjasi Milleniumissa Meikun viikkorahakisoista, mutta päätin tarvitsevani enemmän aikaa henkiseen valmistautumiseen. Jaani oli myös ilmoittanut kyseiseen koitokseen osallistuvansa, mutta vieläkään en liiemmin innostunut ajatuksesta.

3/4

Kunnes tajusin, että tällaiselle tyypille, kuin mitä minä olen, ei tule koskaan hyvää aikaa aloittaa, en ikinä ole henkisesti niin valmis, että vailla ahdistusta voin aamulla suunnata kohti rataa. Näin mä sit päätin aloittaa kisaamisen 4.1. 2015 Helsingin Meilahdessa. Radalla, jolla en ole kertaakaan esittänyt mitään hienouksia.

Niin Zen en todellakaan ollut päätökseni kanssa, että olisin voinut aivan kylmiltäni (kirjaimellisestikin) päräyttää kisaamaan, vaan lauantaina suuntasin jo Meilahden kalliolle tuhoamaan kiekkoja. Kun tein päätöksen sunnuntain kisoista, tein päätöksen näistä treeneistä. Perjantaina ahdistuin. Lauantaiaamuna heräsin sydän kurkussa ja vatsassa ontto stressipallo. Vitkuttelin lähtöä, mutta siinä kun äiti pyysi hakemaan uudet IceBugit testiin, voitti välineurheilija minussa ja sain itseni kasaan.

Romantiikkaa vuoteen 2015.♡

Äiti oli hommannut mulle enemmänkin "talvifribaus survival" -kamaa, uudet rukkaset ja villakerrasto odotti ottajaansa. Sponsored by Mom. Kaikki kokeiluun ja Meikkua kohti, vatsa täynnä mamman valmistamaa aamiaista.

Sain Jaanin seurakseni, mutta nyt vain heitettiin, ei ollut mikään opetustilanne se. Aika nopeasti se stressipallo hajosi ja pystyi taas nauttimaan puuosumista ja alarautaputeista. IceBugit toimi todella hyvin, vauhdinottoon en tiedä miten toimivat, koska Meikussa sitä ei muutenkaan tuu liiemmin harrastettua, nyt talvella vielä vähemmän.



Onnistutaan usein saamaan semikireä tunnelma aikaan Jaanin kanssa, kun ollaan niin hajalla meidän ihmisarvojen murtumiseen huonojen heittojen seurauksena. Tämä kerta oli kyllä hieman poikkeus, vaikka aina kuitenkin nautin meidän rundeista. Mutta ehkä mun lupaus jo hieman nosti päätään. Ainakin sille tuli uhrattua ajatuksia ja se on jo lähtökohtaisesti askel eteenpäin.

Lauantai-iltana en saanut ajatuksia pois seuraavan aamun koitoksesta ja yö siinä myös sujui rattoisasti asiaa paniikissa puimaan herätessä. Suhteettoman suuri stressi taas aikaiseksi viikkokisoista, noista helpoista hassutteluista, joista mun kuuluukin hakea kisakokemusta, ennen tosikoitoksia. Herätessä väsytti vähintään yhtä paljon kuin illalla, mutta aivot oli ylikierroksilla heti havahduttuani valveille.

Kun saavuin Meilahden urheiluhalliin, oli paikalla vasta pari kisaajaa lisäkseni. Piilouduin hetkeksi naistenhuoneeseen keräämään täysin minut hylännyttä rohkeuttani ja muutaman syvähengityksen jälkeen olin taas valmis kohtaamaan maailman.

Kun Jaani saapui paikalle, lähdimme lämmittelemään puttia hetkeksi. Kädet jäässä palattiin sitten huomattavasti täydempään tupaan ilmoittautumaan ja lämmittelemään. Siinäpä tutustuin foorumillakin jo vähäsen tutuksi tulleeseen Väykkään, joka myös blogia kirjoittelee. Vallan mainio tyyppi myös livenä, ei niin että sitä olisin epäillytkään.

4/4 

Pyydettiin päästä Jaanin kaa samaan pooliin, etten kuole, ja seuraksi saatiin Petri ja Tuomas. Meikun kiinteiden 16 väylän lisäksi oli kaksi lisäväylää ja me aloitettiin numerolta 18. Sinne kun käveltiin, nousi stressitasot viimeistään huippuunsa ja pakokauhu päälle.

Mulla kesti kutakuinkin viisi väylää päästä yli ahdistuksesta ja yllättäen olinkin suurimman osan kiessistä aika lungi. Yleensä mun ulkoinen habitus on nopeammin rento, vaikka sisällä mylläisikin, mutta tällä kertaa olin ihan oikeasti sujut sen homman kanssa en heittänyt hyvin, mutta se ei ollutkaan tärkeintä. Mä heitin. Se oli mun päivän todellinen saavutus.

Jaanin joululahja.

Joltain väylältä löysimme Väykän Jackalin ja minä otin sen bägiini palauttaakseni miehelle. No karma oli heti paikalla palkitsemassa mut, kun joku oli mun rukkasen poiminut mukaansa matkan varrelta. Olen tänä talvena jo hukannut kahdet parit ja nyt kahdesti yksittäisen tumpun, joka on onneksi palautunut takaisin.

Seuraavalle kierrokselle otinkin tavoitteeksi yhden birsen ja sen että molemmat lapaset ovat kierroksen jälkeen tallessa. No sen birsen mä sain... Mutta mä olin molemmat kierrokset ja kaikki hanskahukkaukset itselleni armollinen. Hymyilin enemmän ja mulla oli parempi fiilis noin yleisestikin.

Ensimmäisen kierroksen heitin huonosti ja toisen vain hieman vähemmän huonosti, mutta kokonaisfiilis oli hyvä. Ainoana naisosallistujans voitin sarjani ja sain rahapalkinnon, joka menee mun matkakassaan. Olen päättänyt ensi kesänä lähteä sukuloimaan Pittsburghiin Worldsien aikaan, jotta saan yhdistettyä lomaan rakkaita elementtejä, fribaa ja sedät. Kaikki värjäystienestit menee samaan kasaan, onneksi niitä hommia riittää hyvin.

Sain Sepolta kaksi kiekkoa ja hän sai valita mieluisensa värjäyksen. Kuumailmapallot lähti Turkuun ja peurat myyntiin.

Edellinen vuosi, tuo jolloin lajin löysin, on nyt laskettu lepoon ja pysyy vain muistoissa.

Uusi vuosi on alkanut rohkeudella ja armolla, näin saisi myös jatkua.

Hyvää vuotta 2015 kaikkialle lukijoillen

-Essi