Aittatar aihealueittain.

maanantai 7. huhtikuuta 2014

TPK viikko 14: Treeniseura.

Mieletön viikko edessä. Olin sopinut yhden mun vanhan duunikaverin kanssa kahvit jo joku viikko takaperin, mutta silloin sairastuin ja oli pakko jättää väliin. Nyt tälle viikolle sitten otettiin rain checkit tiistaille. Siinä sitten, kun viestiteltiin ja pohdittiin aikatauluja, niin tuli puhetta, että voitaisiin joskus mennä yhdessä salille. Tovi asiaa jahkattiin ja kahvit vaihtuivat salitreffeiksi.



Myös lauantaina oli treffit, tällä kertaa fitnesskissa Tuijan kanssa. Lauantain treeniä odotin hulluna, mutta jännitin myös ihan hirveästi.

Maanantaina irtisanouduin Vivalta. Siinäkin mielessä päätös on oikea, että pohdin pitäisikö mun ottaa nyt jäsenyydestä kaikki irti ja käyttää niitä ryhmäliikuntatunteja, kun vielä ehdin, mutta ei kyllä kiinnostanut tippaakaan.

TC, here I come.



Salin puolella tein pelkkiä suoria sarjoja, ei kikkailua. Tein pelkästään rinnan ja olat, poikkeuksellisesti. Tarkoitus olisi tehdä vatsaa joku toinen päivä. A day called never? Penkissä sain nyt kolme sarjaa 40kg, eli ensi viikolla, toivottavasti varmistajan avulla, kokeilen isommilla raudoilla.

Penkki
40kg *8 *8 *7 !!!

Ristikkäistaljassa
7.5kg/puoli *18 *14 *14

Vinopenkki
12.5kg *12 *12 *10

Pystypunnerrus
8kg *12 *12 *10

Vipunostot sivulle
8kg *15 *14 *14

Pystysoutu kahvakuulalla
16kg *14 *15 *15

Salilla tuli pelleiltyä peilin edessä ja tapahtui jotain kummallista. Löysin mun epäkkäät. Sain ne jotenkin jännitettyä ja tajusin olevani matkalla kohti sikaniskautta. Löytyi lihas, jota ei tarvitse edes erikseen treenata, jotta se kasvaa.


Voihan epäkäs.

Tankotunti taas salin jälkeen. Äärimmäisen huono päivä mulla. Mikään ei onnistunut kunnolla, ja lähinnä mua kiukutti.

Tehtiin pyörähdyssarja.
Bumerangi, Hollywood ja loppuun merenneito. Aika ei ihan riittänyt, että olisi näyttävä, mutta tässä vaiheessa kuvittelin vielä onnistumisen mahdolliseksi.

Seuraava pyörähdys oli kehto. Se vielä onnistui, mutta kun siitä olisi pitänyt päästä skorppariin, epäonnistuin kerta toisensa jälkeen. And to add insult to injury, tai itseasiassa juuri toisinpäin, kehdosta masupitoa harjoiteltiin seuraavaksi. Ja se muuten sattui pirusti. Vatsa oli ihan punainen ja ihan turhaan. Fail.

Tämä osuus onnistui, tästä kun piti lähteä tekemään MITÄ TAHANSA muuta, niin epäonnistuminen oli vääjäämätöntä.


Seuraavaksi yritettiin alakautta bow&arrowia. En saanut edes jalkaa potkittua ylös, sitäkin useammin kyllä tankoon. Jossain vaiheessa vähän valkeni mitä tein väärin, mutta se ei auttanut onnistumisessa. Plääh. Turhautti ja sattui.



Loppuun tehtiin onneksi eye openerista toothbrush ja se sentään onnistui.

Eye opener.

Toothbrush.


Tunnilta sain hiertymiä ja mustelmia uusiin paikkoihin. Jotain uutta meni siis perille. Plääh.

Tiistaina tosiaan salitreffit Joonaksen kanssa Espan Evolla. Tehtiin jalkoja ja selkää, joita en oo hetkeen taas treenannut parina. Pikkuisen lämmittelyn jälkeen alettiin hommiin. Taas huomasi, miten kaverin läsnäolo auttoi, kun sai revittyä itsestään viimeiset mehut ilman, että tarvi pelätä jäävänsä painojen alle.


Espan EVO oli aika hieno paikka. Ehkä turhankin hieno.


En pitänyt toistomääristä kirjaa tällä kertaa, joten kirjaan osaan vaan sarjamäärät. Mutta loppuun asti vietiin, sen lupaan. Oli muuten jenkkilaitteet, joten kilomäärät oli outoja.

Kyykky
30kg 3sarjaa

Prässi
80kg 4sarjaa
(Oli rankempi, kuin viime viikolla TC:llä 100kg. Eripainoinen kelkka? Jalat heikentyneet?)

Pohkeet
67-82kg 3 pitkää sarjaa

Askelkävely
6kg käsipainot
2*20 pitkällä askeleella
2*20 lyhyellä askeleella

Alataljasoutu
Pudotussarja
32-18-14kg 1sarja
32-23-18kg 2sarjaa

Ylätalja
Pudotussarja
32-27-18kg 1sarja
32-27-23Kg 2sarjaa

Kulmasoutu
14kg 3*8

Venyteltiin lähinnä näön vuoksi. ( Perjantain pohdintana: Hind sightilla ihan vitun tyhmä juttu.)

Oli ihan mahtava treeni, hyvän setin Joonas veti. Ja näin keskiviikkona, tätä kirjoittaessa on etureidet ja bärse sellaisessa tulessa, että on osunut kohdilleen kyllä junppa.

Koska jalat oli niin jumissa, värväsin Lauran ja Eetun seuraksi ja lähdettiin palauttavalle lenkille.


Lenkillä vastaan tuli tämä kissapiirustus.


Koska torstaina en EDELLEENKÄÄN ollut palautunut, sain käskyn pitää täyslepopäivän.

Perjantaina, kun heräsin, meinasin purskahtaa itkuun. Edelleen koivet kipeänä ja oikeastaan ihan yhtä kipeät, kuin edellisinä päivinä.

Koska olin ollut poissa salilta jo kaksi päivää, tahdoin ehdottomasti käydä tekemässä kädet. Sain tehtyä ilman apuja nyt neljä sarjaa hauiskääntöjä 12.5kg painoilla, eli ehkä kohta voin jo kokeilla ekaan sarjaan ottaa 15kg raudoilla. Myös ojentajajille sain taljassa painoja selkeästi ylös.

Yritin myös tehdä jotain jaloille, että ne lähtisi vihdoin toimimaan normaalisti. Eli poljin ennen ja jälkeen treenin kuntopyörää, yhteensä n. 40min.

Hauiskääntö
12.5kg 4*8 !!

Ojentajat taljassa
25kg *10 *8 *8

Hauis taljassa selinmakuulla
10kg *15
15kg *8 *10

Pullover
10 *18
12.5 *15
15 *12 *10

Hauis taljassa
7.5kg *10 *12 *10

Dippi penkillä
*11 *10 *10

Olin lukenut, että kylmä/kuuma tekee hyvää kipeille lihaksille ja minähän olin valmis kokeilemaan kaikkea ja ihan mitä vaan. Suihkussa siis suutin reidelle ja hitaasti siirtyminen kylmään. Annoin jalan turtua ja sitten vaihdoin taas kuumalle. Viisi kertaa ja jalan vaihto. Kun etureidet oli hoidettu, siirryin takaliston kimppuun. Lauralla Buffy maratonin aikana vielä venyttelyä ja sormet ristiin, että aamulla jalat ei kiukuttele enää.

BOOM! POW!


Lauantaina herätys soi klo 4.30 ja heräsin pirteänä päivään. Oikeasti siis, tässä ei ole sarkasmia. Mua jännitti aika paljon, nopea herääminen selittynee sillä. Jalat eivät olleet täysin kunnossa, mutta sentään toimivat. Oliko syynä pyöräily, lepo, aika vai kylmähoito, jäi epäselväksi. Jatkossakin kokeilen kaikki läpi tarvittaessa.

Klo 6.00 oli treffit Itiksen East Bodyssa Tuijan kanssa. Saatiin olla ihan kahdestaan koko treenin ajan, ensimmäiset treenaajat meidän jälkeen tuli juuri, kun siirryttiin takaisin pukkariin.



Tuija veti todella hyvän treenin. Jämäkkä likka, joka todella osasi vaatia musta kaikki mehut. Juuri sen tyyppistä treenauttamista, jota mä kaipaisin useammin. Sain oikeasti kuulla kunniani, jos yritin inistä mitään. NOSTA NOSTA NOSTA SAATANA!!! Ja mähän nostin. Katsoi myös tekniikan kuntoon, eikä antanut huijata. Ensimmäinen toisto laskettiin vasta, kun se meni oikein, ne seitsemän räpellystä ennen sitä ei kelvanneet. Ihan oikein mulle.

Tehtiin treeni kiertoharjoittelutyylisesti. Normaalisti ja jatkossa kierrosten välissä olisi hyvä pitää vain 45 sekunnin tauko, mutta mä piiputin niin huolella, että sain taukoa sen aikaa, kun Tuija kiersi. Senkin kannalta hyvä, että sain apua tekniikan kanssa, kun tyttö kulki mukana ja lisäksi auttoi, kun painot ei enää nousseet.

Saattoi ehkä olla elämäni kovin treeni.

Kiertoharjoittelu

Etureisipenkki ?
Takareisipenkki ?
Prässi 50kg
Sjmv 30kg
Kyykky kapealla 40kg
Lantionnosto 20kg
Kyykky pallon avulla oma paino

Tällainen superinformatiivinen kuva East Bodyn pukkarista ja mun nutturakiharoista.


Treenin jälkeinen etureisipolte oli huikea. Bärse taas meni päivän mittaan enemmän jumiin, mutta toiveena olisi, että palautuminen ei kestäisi taas neljää päivää. Illalla yritin asiaan itse vaikuttaa ja venyttelin jalkoja Idolseja katsellessa.

Sunnuntaina salille vatsoja ja olkapäät. Aloitin taas koipia ajatellen polkemalla kuntopyörää n. 20min.  Olen hieman ylpeä itsestäni, että sain kuin sainkin hoidettua vatsalihaksetkin tälle viikolle. Ja lisäksi pääsin kokeilemaan olkapäille tätä.

Jalkojen ja lantionnosto penkillä
3*10
Olkapääsetti
vipu sivulle
takaolat
pystysoutu rotaatiolla (superüberpolteliike!)
pystypunnerrus
3*10 koko setti läpi

Voimapyörä
3*10
Pystysoutu kahvakuulalla
16kg 2*12 1*15

Tankoilu oli avoin tunti ja ohjaajana toimi Viivi. Superupea Viivi. Viivi jolla näkyy vatsalihakset ja jolla on mielettömät jalat. Ja kädet. Ja selkä. (Enough with the girlcrushing.)

Jälleen kerran aloitettiin pyörähdyksistä. Kolmosjoutsenesta, nuolijuttuun (taas unohdin liikkeen nimen, surprise!) ja siitä takajoutsen. Osaavammat jatkoivat vielä etujoutseneen, mutta mulla ei riitä aika vielä neljänteen liikkeeseen.

Seuraava vuorossa takamerenneidosta etumerenneitoon. Keskityin tällä kertaa liikkeen laajuuteen, eli vauhtia lisää ja kunnolla kroppaa irti tangosta.

Siitä sitten viime kerran "lemppariin" kehtoon. Enkä edelleenkään päässyt siitä edistymään mihinkään. Joku päivä mä vielä onnistun, tää on lupaus!

Sitten niihin kivoihin hommiin.

B-girl on ihan mahdottomuus, mutta nyt vihdoin tajusin edes vähän, miten sinne kuuluisi mennä ja se oli jo suuri askel eteenpäin.

Joku tyttö googlen kuvahaussa osaa B-girlin.


Ensimmäisenä kokeilin kaksosesta siirtymistä tuplakaksoseen ja siitä solmuun. Yllättävän helppoa, ei niinkään näyttävää. Mutta en löydä tuosta tuplakaksosesta kunnon kuvaa mistään. Enkä kyllä solmusta löytänyt edes huonoa. Ärsyttävää.

Tuplakaksonen? Mä en löytänyt englanninkielistä nimeä, niin hakutulokset oli aika heikot. Itsehän en irroittanut käsiä lainkaan.


Seuraavaksi pääsin kokeilemaan laajennettua perhosta Viivin avustuksella. Onnistui kyllä tuettuna, mutta yksin se ei olisi natsannut lähellekään.

Laajennettu perhonen.

Loppuun sai tehdä just mitä ite halusi, niin mä tein polvitaivepidosta supermiehiä, koska tunti ei ollut tarpeeksi kivulias.

Eli tästä

tähän. Vailla kuvan naisen seesteisyyttä.


Tää viikko oli kyllä kokonaisuutena erikoinen.  Suunnittelin isosti tankoilua, mutta jalkojen palautuminen muutti sen suunnitelman. Se ei kuitekaan vähentänyt salikäyntejä, joita olisi suunnitelmiin kuulunut kolme,  mutta lopullinen määrä olikin viisi. Kolme ensimmäistä olisi periaatteessa riittänyt, mutta ylimääräiset kohdistuivat suoraan mun ongelmakohtiin, jalkoihin ja olkapäihin.

Mä oon ollut jonkin aikaa vähän erakkotreenaaja ja nyt, kun olen tosissaan päässyt treenikaveruuden makuun, haluaisin sopia kaikki treenit jonkun kanssa hoidettavaksi. Tuija ja Joonas olivat molemmat todella hyvää seuraa ja kovia motivoimaan mua suorituksissa. Selkeästi tää salihomma on taas alkanut kiinnostaa eri tavalla, onneksi. Vähemmän todennäköistä siis se että lepoviikon jälkeen loppuu innostus kokonaan. Mutta mikään ei ole varmaa.

Kyllä mä itseasiassa jo kyselin, jos saisin isomminkin apua yhdeltä tutulta mun saliräpellyksen suhteen, mutta jätin vaan ajatuksen ilmoille ja kovasti toivon, että tyyppi nappaa sen kuleksimasta... Ja iskee peilaavat pilottilasit päähän, tullessaan käskyttämään mua. (Jos ko. henkilö luet tätä, älä ota stressiä. Mutta harkitse asiaa, eiksjee? Lupaan palautella jalkoja viikonloppuun asti ja treenata vatsat joka viikko.)

SAA HUUTAA!

Sain tilaisuuden tutustua kahteen uuteen saliin. Tuntuu välillä siltä, kuin pääsisi kurkistamaan toisten koteihin, mitä muut pitää tärkeänä verrattuna omiin nurkkiin. Ja nyt kun oma muutto on ajankohtainen, niin kiva tehdä vertailua. TC vaikuttaa hyvältä uudelta kakkoskodilta mulle. Siellä ei ole EVOn lihaksia imartelevaa spottivalaistusta tai uusimpia laitteita ja East Bodyllakin oli useampi kyykkyräkki, mutta se on varmaan mulle ihan passeli. Ja koska työsuhde-etuihin kuuluu oikeus käyttää Mayorsin gymiä, niin pitänee joku päivä hakea sinnekin kortti, voi sitten treenata työkavereiden kanssa. Mä oon kuullut, et se on vähän pelottava mesta, täytyy ottaa selvää!


Saako Mayor'silta tällaisen hanurin? I'm in!


-Aittatar


3 kommenttia:

  1. Minusta "meijeri" ei ole yhtään pelottava paikka.

    Se on vähän "äijämäisempi" sali kuin jengi on tottunut näkemään. Se johtuu aika pitkälti siitä historiasta, jonka Gold Gym loi suomeen. Mayorsin historia on nimittäin siellä ja muutama vanha Goldgymiläinen käy myös Mayorsilla. Historian havinaa kun laitteet ovat samoja kuin silloin aikoinaan oli Gold Gymillä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon käsittänyt, että se "äijämäisyys" ei oo ongelma, vaan ehkä enemmän semmoinen toisten tekemisen arvostelu. Jos sellaiselle on immuuni, niin ei varmasti oo mikään ongelma. Mä oon vähän laput silmillä tyyppiä, niin voi olla etten huomaa moista. Mutta mua pelottaa KAIKKI uusi. Joten vaikka Meijerillä olisi vastassa halinalleja, niin mua jännittäis. Sen takia en varmaan sitä korttia ole saanut hommattua...

      Poista
    2. Mutta siis, selvitän kyllä itse onko paikka oikeasti pelottava vai ei. En pelkkiin kuulopuheisiin luota. :)

      Poista