Viikko alkoi jumeilla. Selkä ja heittokäsi kipeät, mutta kelit niin kauniit ja loppuviikoksi luvattu takatalvi uhkaavana tulevaisuudessa, että oli mentävä nauttimaan ulkoilmasta. No ei siinä auttanut kuin ottaa Frisbeepointista saatu kopittelukiekko käteen ja treenata vähän rennommalla meiningillä.
Treffasin Mikon taas Munkassa ja sain siinä vähän vinkkiä miten tällaista alivakaata ja järjettömän kokoista lättyä kuuluu heittää. Aluksi olikin todella kömpelöä toimintaa, kun mä on oikein tuntunut saavan tarpeeksi spinniä kiekkoon. Miko sai siis hyvää liikuntaa siinä, kun juoksi mun heittojen perässä. Yllättävän kylmässä kelissä extra-juoksentelu teki varmasti hyvää. Niin mä ainakin uskottelin itselleni joka kerta, kun pannu taipui rolleriksi..
Hauska seurata noita osaajia, kun repertuaarista löytyy jos jonkinmoista heittoa millä kikkailla, kun itselle teki vaikeaa ihan vain saada kiekko irtoamaan puhtaasti ja lentämään mihin tarkoitin. Mä olin aivan hukassa, jos piti vastikseen heittää, en hallinnut rimpulakiekkoa yhtään. Siinä me pyörittiin kuin hölmöt, kun jatkuvasti mä jouduin taas vastikseen tai jompikumpi joutui heittämään suoraan auringonpaisteeseen.
Heiteltiin me siinä vähän muutenkin. Mikolla ei ollut pannut messissä niin se nakutteli mun basic midaria ja Jaanin vanhaa Rocia ja mä nakkelin Spartaa ja P2:sta. Me tehtiin jälleen melko tasainen työnjako, Miko sai pistää nätisti pitkälle ja mä nakutin rumasti lähelle. Hyvä on tehdä sitä omaa juttua, eikä keskittyä toisen tekemiseen.
Jaani liittyi vielä meidän seuraan ja treeni vaihtui skabailuksi. Seppo-kisaa sanalla "pelle". Mulla ei ollut mehuja tai keskittymiskykyä ja hävisin nopeasti pojille. Oman elämäni pelle siis. Sen jälkeen otettiin rennosti omaan tahtiin treeniä, koska mä en ollut varautunut kiessiin oikeilla kengillä ja Mikollahan ei ollut mitään järkeä sen touhussa, kun työvaatteissa ja ilman kiekkoja sain sen houkuteltua messiin.
Lopuksi pojat päättivät käydä heittämässä holarit väylälle 6 ja tyhjensivätkin mun bägin sinne sillä aikaa, kun itse lähdin etsimään sitä Spartaa ja P2:sta jotka olivat jääneet jonnekin kolmosväylän tuntumaan. No such luck, mutta seuraavana päivänä sain onneksi puhelum herrasmieheltä, joka oli ne löytänyt ja tuli mulle töihin asti palauttamaan. Aikamoista!
Illaksi mulla oli myös aika hierojalle ja pitkästä aikaa pääsin Kervisen murjottavaksi. Yläselkä ja heittokäsi ovat ottaneet osumaa tästä upeasta kevätsäästä, joten teki hyvää vähän paikkailla mestoja. Myös pohkeet oli aivan jumissa, joten niitäkin käytiin tällä kertaa läpi. Mutta mikä on ollut parasta, näilläkään heittomäärillä ei ole oikeasti paikat hajonneet. Koska mulla on edelleen muistissa se, miten itken lattialla sikiöasentoon itseni käärineenä, odottaen sen pillerikourallisen vaikutusta ja peläten, että kivut ei koskaan enää poistu. Se hetki räjähtää sarveiskalvoille, heti jos vastaavia kipuja tuntuu. Mutta tekniikan muuttaminen kyllä auttoi kovasti tässä, siitä suurkiitokset kuuluvat Jaanille, joka pelasti mut.
Tiistaina lähdin yksin Kivikkoon neppailemaan. Ajattelin hetken treenailla putteridraivia ja sen jälkeen siirtyä pirkkopeikkometsään etsimään tarkkuutta.
Viime viikolla vaihdoin putteri- ja midariheitoissa power grippiin, koska aiemmassa otteessa keskisormen kämmentä lähin nivel otti pahasti osumaa ja sattui liikaa. Todettuani tämän hätäratkaisun sopivan minulle huomattavasti paremmin, olen nyt kuluttanut etusormen keskimmäisen nivelen verenpurkaumalle, joka sattuu niin pirusti. Nyt sitten metsässä, väylällä 15, puhkesi rakko ja valkoinen Sparta oli kauttaaltaan veressä. Tai siis rimmillä oli pienehko punainen kohta, johon olin vuotanut kuiviin.
Treenit loppui tapaturmaan, mutta onneksi keskiviikkona oli jo tiedossa seuraava treenikiessi jälleen Mikon kanssa. Syvärimmisemmät kiekot jätin autoon ja pelkkiä draiveja koko iltapäivä. Availtiin vähintään parilla kiekolla joka väylä ja mä jätin pelaamatta loppuun, jos ei draiverilla ollut järkevää jatkoa. Keli oli aivan upea, joten oli tärkeää oli saada vietettyä aikaa ulkona. Kun aurinko laski, kylmeni kelikin välittömästi.
Kiessi päätettiin Mikon järjettömän painostuksen seurauksena (mä taisin siis ehdoittaa tätä uskomattoman hyvää ideaa) ykköselle, jossa tyylikkäästi upotin kaksi kiekkoa jonkkaan. Onneksi Miko oli kalamies vailla vertaa ja onki risuilla mun pidemmälle uineen pannun takaisin turvaan.
Torstaina taas treeniä ja tällä kertaa seurana Janne ja Miko. Mulla oli edelleen mostly draiveripäivä, vaikka pelasinkin tällä kertaa enemmän väyliä loppuun. Päivän kohokohta oli, kun nappasin pojilta honorit väylältä yhdeksän, mutta half pipe vei luulot heti. Oli hauskan näköistä, kun kaikki heitettiin paipin sisään avaukset ja mun oli puolivälissä, ehkä vähän vajaassa, Janne pisti kaksi kolmasosaa ylöspäin rinnettä ja ihmiskanuuna Miko siihen melkein korin alle. Siinä eroteltiin jyvät akanoista ja noista mä olin se akka.
Luovutin kiltisti honorit Mikolle.
Kahdellatoista avasin tyylikkäästi outtiin, mutta värväsin pojat hakemaan kiekkoani, kun tajusin jättäneeni lapasen jälleen kerran johonkin. Mä olen tähän mennessä hukannut yhteen seitsemän hanskaa tai lapasta lajin parissa ja loppua ei näy. Onneksi oli tuuria kuitenkin tällä kertaa matkassa ja tumppu päätyi taas mun käteen.
Lauantaina kokoonnuttiin Jaani, Miko, Janne ja mä Kivikkoon ottamaan pikku best shot -pariskabat. Itsehän pistin hanttiin, mun vajaa vuoden harrastajuus verrattuna kundikolmikon yhteensä 55 vuoden pelitaustaan tuntui epäreilulta sitä kohtaan, joka mun kanssa heittää. No hävisin äänestyksen ja Miko hävisi arvonnan.
Team Essi ja Miko
Vs.
Team Jaani ja Janne
THE FIGHT IS ON!
Aloitettiin väylältä kaksi, koska Janne halusi ensin lämmitellä ensimmäisen ja toisen väylän välisellä pellolla ja osittain ehkä myös siksi, että mä en suostu aloittamaan ykköseltä. Mä pääsinkin heti nostamaan sankarinviitan ylleni, kun Miko avasi pitkäksi outtiin ja mä... no en. Ei oo tapana heittää kakkosta pitkäksi nimittäin. Kyllä mä tietty muuten heittäisin, mutta kun se ei ole fyysisesti mahdollista. Vielä.
Kolmosella palautettiin normi päiväjärjestys, kun Miko otti henkilökohtaisen pirkon. Nelosella mä pistin Mikon avauksesta pikku hysselähärin yläpantaan ja kiekko jäi alle, joten Miko päätti pistää paremmaksi ja ilmoitti upottavansa siitä korin edessä olevan kahden puun muodostaman raon läpi ineen. Ja sinnehän se upposi!
Siitä jatkuikin aika pitkä Miko-show, jossa mä olin koominen sivuhahmo. Jaoin hilpeyttä muille ja heitin paineetta ihan omalla tasollani, välillä ylikin. Mutta, kun heittää Fyhrin kanssa, niin oma paras ei oikein riitä. Seuraavan kerran, kun musta oli hyötyä, muuta kuin naurunaiheena, oli väylällä 12. Miko avasi outtiin, vaikka ties hyvin sen olevan mun pelikirja kyseiselle väylälle. Jouduin sitten vaihtamaan suunnitemia ja laitoin elämäni ensimmäisen, sulavan kauniin rollerin Basic Midarilla. Pituutta kertyi varmaan reilu neljäkymmentä metriä, mutta IB oltiin. Onneksi mä sain jatkoheitolla jo palata omalle mukavuusalueelleni ja pistinkin pitkälle kaltsin yli pannun ja Miko sai keskenään hoitaa loppuväylän.
Kolmentoista Miko avasi milliin ja myös 14 ja 15 jatkettiin tyypin avauksista. Kuudellatoista olikin vain Mikon epäonnisesta puuosumasta johtuen mun kiekko paremmalla sijainnilla, mutta ei me taidettu siitä birseä napata.
17 par ja 18 birse ja sitten oli aika mennä kohtaamaan tuo radan suurin pahis, ykkönen ja haisulampi. Pyysin että Miko avaa ensin ja laittaa milliin, jottei mun tarvii heittää mitään kiekkoja jonkkaan, mutta tyyppi pisti outtiin. Veikkaan et tahallaan, jotta mäki joutuisin avaamaan. No minäpä nappasin mun toisiksi alivakaimman Beastin, takatuuleen matkaamaan, pieni jyske takaraivossa, että luenkohan tuulen väärin. Koval rykil pannu matkaan ja saareen. Helposti. Lähimmäs koria. Birseä ei silti siinä tuulessa saatu, mutta mä tein joka tapauksessa oman osani!
Lopulta me voitettiin tämä Titaanien (+Essi) taisto ja saatiin järjettömän kokoinen näkymätön pokaali palkinnoksi. Nyt se on ylpeänä esillä mun näkymättömässä palkintovitriinissä mun olemattoman heittotaidon ja kahden "ainoa nainen" -kisavoiton kaverina.
Whoop whoop!
-Essi
Treffasin Mikon taas Munkassa ja sain siinä vähän vinkkiä miten tällaista alivakaata ja järjettömän kokoista lättyä kuuluu heittää. Aluksi olikin todella kömpelöä toimintaa, kun mä on oikein tuntunut saavan tarpeeksi spinniä kiekkoon. Miko sai siis hyvää liikuntaa siinä, kun juoksi mun heittojen perässä. Yllättävän kylmässä kelissä extra-juoksentelu teki varmasti hyvää. Niin mä ainakin uskottelin itselleni joka kerta, kun pannu taipui rolleriksi..
Hauska seurata noita osaajia, kun repertuaarista löytyy jos jonkinmoista heittoa millä kikkailla, kun itselle teki vaikeaa ihan vain saada kiekko irtoamaan puhtaasti ja lentämään mihin tarkoitin. Mä olin aivan hukassa, jos piti vastikseen heittää, en hallinnut rimpulakiekkoa yhtään. Siinä me pyörittiin kuin hölmöt, kun jatkuvasti mä jouduin taas vastikseen tai jompikumpi joutui heittämään suoraan auringonpaisteeseen.
Tällaiset aamut ovat toivoa täynnä.
Jaani liittyi vielä meidän seuraan ja treeni vaihtui skabailuksi. Seppo-kisaa sanalla "pelle". Mulla ei ollut mehuja tai keskittymiskykyä ja hävisin nopeasti pojille. Oman elämäni pelle siis. Sen jälkeen otettiin rennosti omaan tahtiin treeniä, koska mä en ollut varautunut kiessiin oikeilla kengillä ja Mikollahan ei ollut mitään järkeä sen touhussa, kun työvaatteissa ja ilman kiekkoja sain sen houkuteltua messiin.
Lopuksi pojat päättivät käydä heittämässä holarit väylälle 6 ja tyhjensivätkin mun bägin sinne sillä aikaa, kun itse lähdin etsimään sitä Spartaa ja P2:sta jotka olivat jääneet jonnekin kolmosväylän tuntumaan. No such luck, mutta seuraavana päivänä sain onneksi puhelum herrasmieheltä, joka oli ne löytänyt ja tuli mulle töihin asti palauttamaan. Aikamoista!
Illaksi mulla oli myös aika hierojalle ja pitkästä aikaa pääsin Kervisen murjottavaksi. Yläselkä ja heittokäsi ovat ottaneet osumaa tästä upeasta kevätsäästä, joten teki hyvää vähän paikkailla mestoja. Myös pohkeet oli aivan jumissa, joten niitäkin käytiin tällä kertaa läpi. Mutta mikä on ollut parasta, näilläkään heittomäärillä ei ole oikeasti paikat hajonneet. Koska mulla on edelleen muistissa se, miten itken lattialla sikiöasentoon itseni käärineenä, odottaen sen pillerikourallisen vaikutusta ja peläten, että kivut ei koskaan enää poistu. Se hetki räjähtää sarveiskalvoille, heti jos vastaavia kipuja tuntuu. Mutta tekniikan muuttaminen kyllä auttoi kovasti tässä, siitä suurkiitokset kuuluvat Jaanille, joka pelasti mut.
Tiistaina lähdin yksin Kivikkoon neppailemaan. Ajattelin hetken treenailla putteridraivia ja sen jälkeen siirtyä pirkkopeikkometsään etsimään tarkkuutta.
Viime viikolla vaihdoin putteri- ja midariheitoissa power grippiin, koska aiemmassa otteessa keskisormen kämmentä lähin nivel otti pahasti osumaa ja sattui liikaa. Todettuani tämän hätäratkaisun sopivan minulle huomattavasti paremmin, olen nyt kuluttanut etusormen keskimmäisen nivelen verenpurkaumalle, joka sattuu niin pirusti. Nyt sitten metsässä, väylällä 15, puhkesi rakko ja valkoinen Sparta oli kauttaaltaan veressä. Tai siis rimmillä oli pienehko punainen kohta, johon olin vuotanut kuiviin.
Treenit loppui tapaturmaan, mutta onneksi keskiviikkona oli jo tiedossa seuraava treenikiessi jälleen Mikon kanssa. Syvärimmisemmät kiekot jätin autoon ja pelkkiä draiveja koko iltapäivä. Availtiin vähintään parilla kiekolla joka väylä ja mä jätin pelaamatta loppuun, jos ei draiverilla ollut järkevää jatkoa. Keli oli aivan upea, joten oli tärkeää oli saada vietettyä aikaa ulkona. Kun aurinko laski, kylmeni kelikin välittömästi.
Kiessi päätettiin Mikon järjettömän painostuksen seurauksena (mä taisin siis ehdoittaa tätä uskomattoman hyvää ideaa) ykköselle, jossa tyylikkäästi upotin kaksi kiekkoa jonkkaan. Onneksi Miko oli kalamies vailla vertaa ja onki risuilla mun pidemmälle uineen pannun takaisin turvaan.
Torstaina taas treeniä ja tällä kertaa seurana Janne ja Miko. Mulla oli edelleen mostly draiveripäivä, vaikka pelasinkin tällä kertaa enemmän väyliä loppuun. Päivän kohokohta oli, kun nappasin pojilta honorit väylältä yhdeksän, mutta half pipe vei luulot heti. Oli hauskan näköistä, kun kaikki heitettiin paipin sisään avaukset ja mun oli puolivälissä, ehkä vähän vajaassa, Janne pisti kaksi kolmasosaa ylöspäin rinnettä ja ihmiskanuuna Miko siihen melkein korin alle. Siinä eroteltiin jyvät akanoista ja noista mä olin se akka.
Luovutin kiltisti honorit Mikolle.
Putteridraivitreeniä vain hieman kipeällä sormella.
Kahdellatoista avasin tyylikkäästi outtiin, mutta värväsin pojat hakemaan kiekkoani, kun tajusin jättäneeni lapasen jälleen kerran johonkin. Mä olen tähän mennessä hukannut yhteen seitsemän hanskaa tai lapasta lajin parissa ja loppua ei näy. Onneksi oli tuuria kuitenkin tällä kertaa matkassa ja tumppu päätyi taas mun käteen.
Lauantaina kokoonnuttiin Jaani, Miko, Janne ja mä Kivikkoon ottamaan pikku best shot -pariskabat. Itsehän pistin hanttiin, mun vajaa vuoden harrastajuus verrattuna kundikolmikon yhteensä 55 vuoden pelitaustaan tuntui epäreilulta sitä kohtaan, joka mun kanssa heittää. No hävisin äänestyksen ja Miko hävisi arvonnan.
Team Essi ja Miko
Vs.
Team Jaani ja Janne
THE FIGHT IS ON!
Aloitettiin väylältä kaksi, koska Janne halusi ensin lämmitellä ensimmäisen ja toisen väylän välisellä pellolla ja osittain ehkä myös siksi, että mä en suostu aloittamaan ykköseltä. Mä pääsinkin heti nostamaan sankarinviitan ylleni, kun Miko avasi pitkäksi outtiin ja mä... no en. Ei oo tapana heittää kakkosta pitkäksi nimittäin. Kyllä mä tietty muuten heittäisin, mutta kun se ei ole fyysisesti mahdollista. Vielä.
Kolmosella palautettiin normi päiväjärjestys, kun Miko otti henkilökohtaisen pirkon. Nelosella mä pistin Mikon avauksesta pikku hysselähärin yläpantaan ja kiekko jäi alle, joten Miko päätti pistää paremmaksi ja ilmoitti upottavansa siitä korin edessä olevan kahden puun muodostaman raon läpi ineen. Ja sinnehän se upposi!
Jenkkeihin lähti Eleanorille pupupannu.
Siitä jatkuikin aika pitkä Miko-show, jossa mä olin koominen sivuhahmo. Jaoin hilpeyttä muille ja heitin paineetta ihan omalla tasollani, välillä ylikin. Mutta, kun heittää Fyhrin kanssa, niin oma paras ei oikein riitä. Seuraavan kerran, kun musta oli hyötyä, muuta kuin naurunaiheena, oli väylällä 12. Miko avasi outtiin, vaikka ties hyvin sen olevan mun pelikirja kyseiselle väylälle. Jouduin sitten vaihtamaan suunnitemia ja laitoin elämäni ensimmäisen, sulavan kauniin rollerin Basic Midarilla. Pituutta kertyi varmaan reilu neljäkymmentä metriä, mutta IB oltiin. Onneksi mä sain jatkoheitolla jo palata omalle mukavuusalueelleni ja pistinkin pitkälle kaltsin yli pannun ja Miko sai keskenään hoitaa loppuväylän.
Kolmentoista Miko avasi milliin ja myös 14 ja 15 jatkettiin tyypin avauksista. Kuudellatoista olikin vain Mikon epäonnisesta puuosumasta johtuen mun kiekko paremmalla sijainnilla, mutta ei me taidettu siitä birseä napata.
17 par ja 18 birse ja sitten oli aika mennä kohtaamaan tuo radan suurin pahis, ykkönen ja haisulampi. Pyysin että Miko avaa ensin ja laittaa milliin, jottei mun tarvii heittää mitään kiekkoja jonkkaan, mutta tyyppi pisti outtiin. Veikkaan et tahallaan, jotta mäki joutuisin avaamaan. No minäpä nappasin mun toisiksi alivakaimman Beastin, takatuuleen matkaamaan, pieni jyske takaraivossa, että luenkohan tuulen väärin. Koval rykil pannu matkaan ja saareen. Helposti. Lähimmäs koria. Birseä ei silti siinä tuulessa saatu, mutta mä tein joka tapauksessa oman osani!
Käpälle meni tämä galaktinen suu.
Lopulta me voitettiin tämä Titaanien (+Essi) taisto ja saatiin järjettömän kokoinen näkymätön pokaali palkinnoksi. Nyt se on ylpeänä esillä mun näkymättömässä palkintovitriinissä mun olemattoman heittotaidon ja kahden "ainoa nainen" -kisavoiton kaverina.
Whoop whoop!
-Essi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti