The Tysons
Tiistai oli ainoa päivä jolle oli luvattu sadetta, joten suunnittelimme päivän sen mukaisesti. Heräsin itse taas hyvissä ajoin ja söin rauhassa aamiaisen yksin.
Mulla on ollut tapana kuluttaa aikaa Pittsburghissa ollessani katsomalla sarjoja. Kun muu talo nukkuu tai puuhailee oman arkensa ympärillä, mä valitsen ukkojen suuresta valikoimasta jotain mielenkiintoista. Tällä reissulla ensimmäiseksi päädyin tuijottamaan läpi vuosituhannen vaihteen molemmin puolin kuvatun Freaks and geeks -sarjan. Feel good -kamaa, jossa on yllättävän paljon tuttuja näyttelijöitä, jotka ovat sarjasta tai sen jälkeen breikanneet Hollywood-kartalle.
Kun vihdoin muutkin heräili, pääsimme aloittamaan päivän. Ensiksi ajoimme mun shoppailujen perässä Fleet feet -nimiseen urheilujalkineliikkeeseen. Mark oli tiedustellut muutamalta tutulta juoksijalta mikä olisi paras paikka hankkia hölköttelypopot ja päädyttiin suositusten kautta tähän pieneen erikoisliikkeeseen.
Ostotapahtuma alkoi, kun parikymppinen kundi tuli tiedustelemaan minkälaista juoksua harrastan.
*punastus*
"No sellaista todella hidasta. Mummohölkkää."
*punastus syvenee*
Sitten tyyppi istutti mut alas, mitatakseen jalkani. *nolotuspunastus on jo lähinnä violetitus*
"Joo mä tiedän, mulla on iso jalka."
Kundi ei ollut moksiskaan ja poistui hakeakseen mulle kenkiä kokeiluun. Nurkan takaa kuului hillitön nauru ja jotain mutinaa hervottoman isosta jalasta. Saattoi myös olla pelkästään mun mielikuvituksen tuotosta.
Parit kenkäparit kokeilin. Liian pieniä. ULLATUUUUS! Poika lähti etsimään varaston suurimpia naistenkenkiä (oletettavasti). Korviani punotti ja teki mieli hautautua maan alle.
Vihdoin kaksi paria joissa riitti pituus. Toisissa oli aivan liian leveä lesti, joten valittavaksi jäi yhden kenkäparin verran. Onneksi sentään löytyi hyvät popot, oli epätoivo jo lähellä.
"Your foot is not big, it's just long, but since it's narrow, it's still dainty. "
"Yeah. Like a canoe."
The shoes.
Kenkäshoppailun jälkeen oli vielä hieman aikaa tapettavana, joten syöksyttiin läheiseen Burlington Coat Factoryyn, josta löysin lisää kenkiä.
Marty McFly:t. (name by Laura)
Viisi senttiä korkoa piilossa.
Päivänäytös leffateatterissa maksoi $6.95. Käytiin katsomassa uusin Captain America, joka oli mulla must see- listalla. En tiedä miksi, mutta mulla on weak spot kaikille sarjakuvista tehdyille elokuville, vaikka en sarjakuvia itse luekaan. Kai mua kiehtoo supersankarit, hyvyyden lähettiläät.
Meillä olikin puhetta tosielämän supervoimista. Missä asiassa jokainen on vähän parempi, kuin lähimmäisensä. Mark on parkkipaikkasankari, hän saa ajatuksen voimalla avattua tyhjän parkkiruudun haluamansa kohteen edestä, vierestä tai aivan välittömästä läheisyydestä. Lauralla todettiin olevan "Joka sanasta biisi" -supervoima.
Mun supervoima on numeromuisti. Opettelin jossain vaiheessa piin likiarvon sadan desimaalin tarkkuudella. Harjoittelematta muistan edelleen 25 ensimmäistä. Muistan edelleen K-Rauta ajoilta puuöljyn EAN-koodin ja lukitekettingin tuotekoodin. Todella hyödyllinen supervoima... Mun kryptoniitti on uudet asiat. Uudet tilanteet ja paikat on mulle vähän turhan pelottavia ja vaikeuttaa mun elämää. Olen varma, jos uudet asiat olisi mulle helpompia, jos en olisi tälläinen pelkuri, olisin saanut korvaamattomia kokemuksia. Toivon vaan, että kaikesta huolimatta olen pystynyt ylittämään itseni tarpeeksi, jotten kadu joskus arkajalkaisuuttani.
Mikä on sun supervoima? Onko sulla kryptoniittia?
Illalliseksi haettiin salaattia, koska alkoi rasvaiset ja höttöhiilariset annokset tulla korvista ulos.
Keskiviikko.
Aamulla heräsin taas ennen muita. Kävin koejuoksemassa mun uudet popot ja vaikuttivat kyllä kivoilta. Oli vaan sen verran kylmä ja vesitihlkuinen aamu, että jäi lenkki tasan puolen tunnin pituiseksi.
Scott ja Mark olivat sopineet kokouksen keskiviikkoaamupäiväksi. Päätettiin ukon kanssa lähteä kiertelemään kaupunkia Chargerilla.
Lähdettiin vaan autolla ajelemaan sinne mikä tuntui milläkin hetkellä hyvältä. "Oikea näyttää kivalta. "
"Suoraan edessäpäin on upean näköisiä taloja! "
Kierrettiin Oaklandissa, ohitettiin Manchester ja ihailtiin hieman hämärämpää kaupunginosaa, Shady Sidea.
Pittsburgh the steel city.
Katutaidetta.
Siltoja ja tehtaita, niistä on tämä kaupunki tehty.
Lounasteltiin ostarilla, food courtissa. Mä söin (taas) nachoja ja ukko nappasi itselleen subin. Nam!
Illalla mentiin syömään Legends of the North Shore -nimiseen italialaiseen ravintolaan. Paikassa on Markin lempijälkiruoka, coconut cream pie, josta hänelle varataan pala jo sisääntultaessa, jottei herkku pääse loppumaan kesken.
Ollaan useamminkin käyty Legendsissä syömässä ja pakko myöntää, paikka on ikimuistoinen meidän jengille.
Vuosia sitten, kun sarja "Kumman kaa" oli juuri edellisenä talvena alkanut pyöriä töllössä, oltiin syömässä minä, mutsini, Hawai'in mummo, Scott ja Mark. Äiti siinä mainitsi sarjasta ja alettiin leikkiä kummankaata. Mikäs sen parempaa, paikalla ollessa kolme heteronaista ja kaksi homomiestä, kun voitiin käydä pelkkiä miespareja läpi. (Joojoo, olisin mä voinut naispareillakin pelata, mut se onkin ihan toinen tarina se.)
Jonkin aikaa siinä oltiin jo hassuteltu ja nauru raikasi, kun joku kysyi:
"Vin Diesel or the Rock?"
Mummoni ilme kirkastui ja ennen kuin kukaan muu oli edes sisäistänyt kysymystä, kailotti hän jo kovaan ääneen:
"The Rock, the Rock, I would do the Rock!"
Emme olleet varmastikaan ainoat jotka tämän kuulivat ja joita lievästi ilmaistuna nauratti. Meinasin tehdä itselleni paidan tekstillä "My grandma would fuck the Rock." Ei kai se vieläkään myöhäistä olisi vaikka mummo onkin jo tästä maailmasta poistunut.
Ajettiin ruoan jälkeen Mt. Washingtonille katsomaan kaupunginvaloja pimeydessä.
Torstaina.
Setäni joutui lähtemään Harrisburgiin (?) työkonferenssiin, joten heitimme hänet kollegoidensa luokse aamupäivällä ja lähdimme itse jälleen shoppailemaan.
Olin saanut vanhalta duunikaverilta tehtävän etsiä käsiini Boston Bruins paidan. Mieluiten joko Thorntonin tai Lucicin nimellä ja numerolla. Käytettiin aamupäivä siihen että kierrettiin eri urheiluliikkeitä Bruins rojun perässä. Ikävä kyllä muun kuin Penguins-kaman löytäminen on aikamoinen mission impossible...
Toinen täys mahdoton tehtävä oli löytää painonnostokengät. Kuten treenipäiväkirjassa mainitsin, olin juoksukenkien lisäksi vailla Adidaksen powerlift 2 -kenkiä. Ikävä kyllä yhdessäkään IKEAn kokoisessa urheiluliikkeessä ei ollut yksiäkään nostokenkiä. Dick's -liikkeen nettisivuilla kyseiset popot löytyivät, mutta liikkeessä tyttö, jolta asiaa tiedustelin ei edes ymmärtänyt mistä puhuin.
"Powerlifting shoes, what are those for?"
Jussille saatiin kuitenkin ostettua matkan varrelta jotain, mistä hän on haaveillut jonkin aikaa ja joka oli yksi jenkkireissun ehdottomista to do -listalaisista. Kävimme hakemassa six packin Dunkin' Donutsista. Mustikkaa ja suklaakuorrutettua. Vaniljakreemitäytteinen, sekä Bostoncream. Useita herkkuja odottamaan iltaa!
One of everything, please.
Jälkiruoaksi otettiin Jussin kanssa puoliksi mudcake vaniljajäätelön kera ja siinähän tultiin niin täyteen, että ei kotosalla enää donitsit maistuneet.
Perjantai.
Herättiin jo kuudelta, koska Markin piti viedä auto katsastettavaksi. Pikku ongelmien vuoksi tämä ei onnistunutkaan, joten olimme vaan järjettömän aikaisin hereillä. Päätettiin mennä hyvissä ajoin Specter Studiosille, Markilla oli muutama työhomma hoidettavana ja mulle studio on maaginen paikka, jossa täytyy aina päästä käymään.
Vuosia sitten Scott ja Mark etsivät halpaa taloa, jossa voisivat Halloweenin tienoilla järjestää kauhutalokierroksia. Olen joskus ollut kauhulaivassa ja voin kertoa, että sillä reissulla meinasi tulla kuset housuun (sori mamma! ). Etsinnöissään he törmäsivät myynnissä olevaan yritykseen, joka valmisti käsityönä halloween asuja ja asusteita lateksista, Specter Studiosin. Koska tämän pariskunnan kryptoniittia ei ole uudet asiat, päättivät he ottaa hypyn tuntemattomaan ja ostaa yrityksen.
Kaikki tehdään tilauksesta ja valmistetaan käsin. Mikä unelmaduuni.
Specter on ollut mulle aina se viimeinen mahdollisuus. Jos kaikki menee liian vaikeaksi elämässä, pakkaan laukkuni ja vaadin päästä bunkkaamaan yhteen setien ylimääräisistä makuuhuoneista ja menen Specterille töihin. En tiedä onko tämä koskaan ollut realistinen mahdollisuus, mutta mun pään sisällä se on aina ollut.
Kiekkokansalle alaoikealla Puck'd.
Specterillä on makeita tyyppejä töissä. Eanna, Ande ja Rachel olivat päättäneet tehdä kummitusjahtitosi-tv -sarjan, jossa Gogo Ghostgirlsit näyttävät hyvältä ja metsästävät haamuja. He kuvasivat materiaalia meidän varakodissakin ja eräs televisioyhtiö kiinnostui ideasta. Nyt vaan toivotaan, että sarja saadaan tulille.
Upea Eanna ja Spectertalja.
Koko Specter-porukka on kyllä täynnä linssiluteita, kun yrityksestäkin meinattiin tehdä tosi-tv -sarja. Pääsin näkemään trailerin, joka studiosta kuvattiin, mutta ikävä kyllä sopivaa kanavaa ei löytynyt. Sääli, koska siinä olisi ollut sarja, jota minä olisin halunnut seurata, with or without the personal connection.
Myös toinen linssilude jääkarhutaljan kanssa. Näyttelijätär Margaret Cho.
Eanna kertoi myös muutamasta harrastuksesta joiden ehdottomasti pitäisi rantautua myös Suomeen. Hän käy poikansa kanssa supersankarikoulua. Kuin siistii!? He opettelevat eri lajeja kuten karatea ja parkouria. Ja osan aikaa he kulkevat viitta päällä. Too freaking awesome.
Toinen kurssi, jolle mun pitäisi ehdottomasti päästä Lauran kanssa on vampyyrintappajakurssi. Mä näen nyt jo vaarnoja rikkinäisissä lavanpaloissa, niin toki mun pitäisi olla oman elämäni Faith.
Superbadass Faith.
Anden törkysiisti synttärikakku.
Käytiin Specterin jälkeen ostamassa tuliaisia ja voihan järkytys miten paljon tavaraa tarttui mukaan. Ei mitään järkeä taas tässä touhussa, mutta mulla lähtee kyllä aina käsistä lahjojen osto. Saatiin myös ostettua Joonakselle Bruins-paidan. Charan nimellä ja numerolla tosin, mutta nyt ei ollut valinnanvaraa. Kyllä se ihan tyytyväinen tais olla.
Käytiin lounaalla hampurilaisten kiirastulessa, Burgatoryssa. Siellä sai joko valita listalta tai rakentaa ikioman annoksensa. Ja minähän rakensin. Ehkä elämäni paras hamppari!
Rasti ruutuun ateria.
Herkullinen lopputulos.
Ajettiin uudestaan Mt Washingtonille, jotta saataisiin kuvia kaupungista päivänvalossa. Itsehän en korkeanpaikankammoissani uskaltanut ulos autosta, mutta onneksi on kuvamateriaalia mistä voin minäkin nauttia jälkikäteen.
Illalliseksi saatiin Scott taas paikalle ja syötiin kaikkia jämiä mitä oltiin viikon aikana jääkaappiin kerätty. Gnocheja tomaattikastikkeessa, perunamuusia, kinkkua, stuffingia, intialaisia kasvispalloja ja paistettua riisiä ja kananmunia.
Jälkiruoaksi pilkottiin meidän donitsit osiin ja herkuteltiin täysillä.
Lauantai.
Treffattiin Markin tuttuja aamiaisella ja sain jo toistamiseen reissulla pancakeseja. Tossa joku aika sitten huomasin, että blogiin on löydetty hakusanalla
"Happy pancake treffit". Kirjoitin jo aiheesta Facebookiin, mutta olen siis käsitellyt kyseistä palvelua uuden vuoden tekstissäni näin:
"Ps. Vuoden pettymys oli Happy Pancake. Kuulin radiosta mainoksen ja meinasin itkeä, kun kuvittelin kohta saavani Suomesta amerikkalaisia pannareita. Voitte vain kuvitella pettymykseni, kun ajauduin deittisivustolle. MINÄ MITÄÄN DEITTEJÄ TARVII, VAAN PANNAREITA! Kukahan k*sipää tuonkin nimen on keksinyt?"
No tässä haluaisin nyt esitellä teille oikeat HAPPY PANCAKET!
Happy, happy.
Happpy, happy, happy, happy.
Toivottavasti ei googlehakija ihan liikaa pettynyt, kun mulla ei ollutkaan jakaa treffikokemuksia...
Keli oli aivan upea ja päätimme lähteä tutustumaan Shady Siden tarjontaan hieman kattavammin. Kävimme eräässä earthmotherhippiliikkeessä, jossa myyjä vinkkasi meille paikallisesta ulkoilmakirpputorista, joka oli parhaillaan käynnissä. Mikä parempi tapa viettää kaunista kevätpäivää? Ja löysin mä jopa ostettavaa, vanhan kenkälaukun.
Löysin lisää tuliaisia pienestä korttiliikkeestä, jossa oli jos jonkinlaista hassuttelutuotetta. Mukaan tarttui pekonia rakastavalle ystävälle ehkä maailman kammottavin lahja, pekonin makuinen hammastahna. Ihan huippu kylppärikaapin kauhistus, mutta ei sitä maistaa uskaltaisi. Lauralle löysin laastareita, joissa oli Shakespearelaisia loukkauksia. Aivan mahtavaa.
Kenkälaukku
nom?
Illalla käytiin syömässä Ali Baba- nimisessä ravintolasta, jossa oli herkullinen kasvisvaihtoehtotarjonta liharuokien lisäksi.
Sunnuntai.
Heräsin ennen muita ja nautin hetken hiljaisesta kämpästä. Söin viimeisen Eggo waffle -aamiaisen kreikkalaisella jogurtilla ja Special K -muroilla.
Aamupäivällä pakkailtiin laukut valmiiksi, jottei tulisi iltapäivällä kiire. Nälkähän siinä hommassa tuli, joten lähdettiin syömään O's -ravintolaan (ulkoisesti !ikamoinen läävä), josta saa ehkä maailman parhaat ranskalaiset. Markin parkkipaikkajumala oli jälleen hyvällä tuulella, kun saimme suoraan oven edestä paikan.
Lähtö oli haikea, toivottavasti tällä kertaa saamme aikaan nähdä hieman nopeammalla aikataululla, kuin 5-7 vuoden välein. (Ei päästy lopputulokseen, kuinka pitkä aika edelliskerrasta on.) Viimeiset yhteiset hetket vietettiin keskustellen ja kuvaillen koiria ja ihmisiä ja nauttien toistemme seurasta.
Cordy ja Crusher
Crush ja hullu nainen.
Maailman paras setä ja Cordelia.
<3
Maailman paras setä vol2
Kotimatka oli huomattavasti kivuttomampi, kun oli vain yksi välilasku. Lentokentät selkeästi stressaa mua, eikä tämä seikka varmasti jäänyt matkakumppanilta huomaamatta. Kotiin oli kuitenkin kiva palata, kun äiti oli kentällä vastassa, kissit ulko-ovella ja Laurakin piipahti kivijalkakahveilla.
On kiva olla kotona. Vaikka vain hetken.
-Aittatar
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti