Aittatar aihealueittain.

tiistai 13. toukokuuta 2014

TPK viikko 19: I'm back.



Maanantaina sain esimieheltä luvan jäädä kotiin nukkumaan, saldoja tuhlaten. Kone oli yöllä puolen yön jälkeen suomessa ja mun jet lag yhdistettynä vähäisiin yöuniin ois varmaan koitunut kuolemaksi.

Tiistaina edelleen niin poikki, että vasta keskiviikkona pääsin vihdoin salille.

Mulla ei ollu ladattu salikorttia, joten piti odottaa viiteen asti, että saapuu TC:lle henkilökuntaa. Ja kuten kaikki järkevät aikuiset joutuu tekemään, oli mun pysyttävä evakossa kotoota tai olisin päässyt salille vasta ensi viikolla, kun joku on seuraavan kerran paikalla.

Värväsin äitini mukaan lenkille, joka toimi samalla lämmittelynä. Käveltiin mun ja Lauran vanhassa juoksumaastossa reippaaseen tahtiin kuutisen kilometriä. Hyvä seura ja pikku hiki oli avainsanat.

Mamma ja mä.


Mutta sitten:

Äääääääääää saliiiiiiiiii!!!!
VIHDOIN!!!!!!! Ja oli muuten kivaa, siis ihanaa. Tuntui ihan törkyhyvältä taas tehdä jotain. Kroppa oli kyllä ihan ihmeissään ja piti ottaa vähän iisimmin, pienemmillä painoilla. Olisin voinut oikeastaan vieläkin kevyemmin aloittaa taas, mutta ei mitenkään malttanut.

En merkannut treeniä ylös samalla, kun tein, joten merkinnät ovat vajaat ja mututuntumaiset.

Ylätalja eteen
30-35kg 3 sarjaa

Alataljasoutu
28-35kg 3sarjaa
Ojentajat taljassa
35 paikallista yksikköä 3sarjaa

Olkapäät superhyper
4-5kg
Vipunostot sivulle
Vipunostot eteen
Takaolkapäät
Pystysoutu rotaatiolla
Pystypunnerrus

Kulmasoutu
15kg 3sarjaa
Ranskalainen punnerrus
10kg 3sarjaa

I'm back eli selkäpäivä


Torstaina sali oli täysin tyhjä, kun menin. Ihan huisia, että sai laulaa ja tanssia sarjojen välissä, jos siltä tuntui. Ja voin tunnustaa, että tuntui. Jossain vaiheessa sitten yksi tyyppi saapui lisäkseni paikalle ja loppuaerobisen aikana lävähti rappusista lauma mopo(auto)poikia. Niillä on tapana tulla siinä viiden jälkeen paikalle isolla porukalla, eli on pidettävä huolta, ettei siihen aikaan tarvii tehdä penkkiä.

Penkki
20kg 15*2 1*12
30 3*8

Hauiskääntö
10kg 2*10 1*9

Vinopenkki 10kg
Arnold press 5kg 4kg

Arnold 21 hauis
5lg *3

Vatsakierrot 3*15/ puoli

Jalkojen ja lantion nostot
3*10

20min crossari

Viimeisin haukkavertailu.


Perjantain extratreeni. Meillä on ollut Buffy maratoneista nyt ihan tajuttoman pitkä tauko, mutta vihdoin oli THE päivä. Laura ei kuitenkaan ollut valmis vastaanottamaan vieraita heti töistä päästyään, joten mun piti mennä johonkin tappamaan aikaa. Ja mihis muualle tämä likuntapuutostilainenihmisraunio päätyisi, kuin TC:lle?

Treenasin mun heikkoja olkapäitä ja koska viikonloppuna oli jalkatreeni tiedossa, päätin hoitaa pohkeet jo alta pois.

20min crossari

Seated calf press
4*15
Ballerinapohkeet
4*20

Pystypunnerrus laitteessa
*20 +10kg 3*15
Vipunostot sivulle
2.5kg 3*15
Vipunostot eteen
2.5kg 3*10
Olkarotaatiot
2.5kg 3*15

Arnolds press
4kg 4*15
Takaolkapäät
4kg *20 6kg 3*15

Päkiänousut
3*20 /jalka

Toimin myös salikeijuna ja vein naisten pukkariin kaikenlaista tarpeellista yhteiseen käyttöön.



Lauantaina uskaltauduin vaa'alle, vaikka olin sopinut itseni kanssa etten pariin viikkoon mene. Jotain mun kropassa on muuttunut, kun kolmen viikon mässäilyn jälkeen painoin vähemmän kuin ennen lähtöä. Pelkään että kaikki on kadonnut lihaksista, mutta ainakin on hieman todennäköidempää, ettei rasvaa ole tullut lisää. *tiny happy dance* tai sitten lihasta on kadonnut ihan järkyttävän paljon ja tilalle oon rasvoittunut. Toivottavasti tää on kaukainen pelko.

SJMV
40kg 3*10
Lantionnosto
40kg 2*12 1*10

Prässi
75kg 4*12

Etu- ja takareisipenkkisuper
40kg 3*10

Askelkyykky 5kg käsipainoilla
Pitkä askel 2*20
Lyhyt askel 2*20

Peppupotkut vastuskuminauhalla
3*10/pakara

Mä sain luvan tuoda Lauran tutustumaan TC:lle, joten oltiin pitkästä aikaa yhdessä salilla. Laura ei rakastunut ihan yhtä palavasti TC:n yleisfiilikseen (vielä!), kuin minä, mutta kaikki pienet puutteet anteeksiannettiin, kun pääsi oikeaan saunaan treenin päätteeksi!

Mä olisin voinut olla vähempi vieraskorea ja ajan kanssa vähän tsempata ton lihashuollon suhteen, koska näin tiistaina on edelleen koivet ihan jumissa. Mutta en kehdannut viivästyttää lähtöä, kun jatkettiin mun pyynnöstä yhdessä jumboon seuraavaksi.

Näissä kahdessa kuvassa

on kaikki venyttely mitä oon viime viikkoina harrastanut.

Vaikka aika hitaasti käynnistyi viikko, niin oli kyllä kiva taas päästä salille. Niin kiva, etten meinannut malttaa pois lähteä. Tuli tehtyä joka treeniin jotain pientä ylimääräistä, kun energiaa oli purettavana. Tai siis mitähän se on, kun on jatkuvasti kauttaaltaan väsynyt ihan jatkuvasti, mutta salilla löytää taas tahdon elää? En tiedä, mutta sitä mä olen täynnä.

-Aittatar

Kissi ja puntti.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti