Aika kulkee liukkaasti eteenpäin ja taas rullasi uusi vuosi Aitattaren elämässä. Viimeinen vuosi parikymppisenä. Mitä kaikkea mahtuu viimeiseen 29 vuoteen? No tässä pieni katsaus siihen.
Synnyin Chicagossa, Evanstonissa. Ja asuinkin siellä elämäni ensimmäiset kaksi vuotta vanhempieni eroon asti. Minusta piti tulla Emma, mutta raskauden loppumetreillä äitini luki Anna-lehteä, jota tilasi meren takaa, ja koettuaan ahaa-elämyksen, vaihtui pienen tytön kohtalo. Essi syntyi maailmaan. Tässä hulvaton kuva kuunaamaisesta tytöstä.
Olen muuttanut elämäni aikana yli kaksikymmentä kertaa. Olen asunut serkkujeni kanssa samassa omakotitalossa ja myöhemmin samassa pihapiirissä, Tampereella opiskeluaikoina, kerrostaloissa, 18m2 yksiössä Kalliossa ja nykyään aitassa, joka on 80-luvun lopussa remontoitu asumiskäyttöön.
Se muutto, joka kuitenkin eniten herättää kysymyksiä ja mielenkiintoa tapahtui vuonna 96. Silloin äitini laittoi asuntomme vuokralle, keräsimme välttämättömimmät kasaan ja hyppäsimme seikkailuun. Mukaan lähti myös tämä veijaritar, Pink-pupu.
Seikkailumme vei meidät 36 tunnin reissaamisen jälkeen Havaijille, Waikikiin. Seuraavat puolitoista vuotta puhuttiin englantia, uitiin meressä meduusojen kanssa ja vietettiin laatuaikaa isovanhempieni kanssa. Äitini halusi jatko-opiskella ja koska oli tutkintonsa alunperin Yhdysvalloissa suorittanut, oli sen jatkaminen Atlantin toisella puolen ideaalista. Kuitenkin painavin syy lähteä juuri Oahun saarelle oli isovanhempani, Tutu Les ja Tutu Bob, jotka, eläkkeelle päästyään,karkasivat Pittsburghin neljää vuodenaikaa trooppisen lämpimän ilmaston syleilyyn.
Jos jotain jäi reissusta käteen, arvokkaimman eli yhteisen ajan lisäksi, oli se arvostus kotimaata kohtaan. Suomalainen koululaitos on aivan huikea ja antaa mahdollisuuden lähes kaikille olla oman elämänsä ja onnensa seppä. Mutta teki nuorelle naiselle hyvää nähdä maailmaa ja kulttuurien sulatusastiaa. Opin siellä paljon itsestäni ja arvoistani. Lisää voin kertoa kysyjälle, nyt siirryn takaisin koto-Suomeen.
Essi 8v halusi olla joko kampaaja tai lentoemo. Matkustin paljon yksin ja olin aina yhden taivaitten tarjoilijan vastuulla. He huokuivat minulle glamouria korkokengissään, hameissaan ja kampauksissaan. Vasta, kun tajusin vihaavani lentämistä, päätin luopua tästä unelmasta. Lukiossa kuitenkin keksin alan, jota haluaisin lähteä opiskelemaan ja joka yhdistäisi kaksi suurinta intohimoani, taiteen ja matematiikan. Arkkitehtuuri. Hain Tampereelle kouluun ja yllättävää kyllä, pääsin ensiyrityksellä sisään. Nautin opiskelusta suunnattomasti. Sain pirtää ja rakentaa ja imeä tietoa. 3.5 vuotta opiskelun aloittamisesta huomasin järkytyksekseni, että en voinut kuvitella itseäni harjoittamassa arkkitehtuuria ammatiksi. Back to the drawing board for me. Pun intended.
Nyt olenkin haahuilut elämässäni edelleen päämäärää etsien. Kouluttauduin meikkaaja/maskeeraajaksi, mutta työkseni en ole niitä hommia tehnyt. Omaksi ja muiden iloksi vähän enemmän. Valmistumisen jälkeen nostettu asuntolaina huusi vakiotuloja. Tavoitteena olisi joskus tehdä työtä, josta nautin 80% ajasta. Sen löytämiseen asti saan onneksi nauttia muutamasta lottovoitto työkaverista!
Asutan aittaa nyt kolmatta vuotta. Seuranani siellä on avomies, eli tyyppi tai ukko, ja kaksi kohta 10-vuotiasta kissaherraa, Karalahti ja Vopat. Rakastan vanhoja asioita, vaatteita, huonekaluja, valokuvia. Suuri osa sisustuksestani ja vaatekaappini sisällöstä onkin 50- ja 60-luvuilta. Tästä aiheesta lupaan kirjoittaa vielä joskus enemmän.
Uusin innostukseni kohde on liikunta. Hieman yli vuosi takaperin aloitin salilla käynnin lopettaakseni sen jälleen kerran. Mutta tämän vuoden alussa, ystäväni inspiroimana aloitin uudestaan. Ja siitä lähtien liikunta onkin ollut yllättävän aktiivisesti mukana arjessa. Vähintään neljä kertaa viikossa käyn salilla ja tätäkin aihetta avaan laajemmin omassa postauksessaan. Jatkossa yritän kerrata maanantaisin edellisen viikon treenit, jotta siitä ei pääse tulemaan ainoa aihe ja jotta ne joita ärsyttää katsella kuvia siitä narusta jota hauikseksi väitän, voivat skipata salilässytyksen kokonaan.
Tässä mä olen, vikoineni päivineen. Kysymällä saa tietää lisää, mutta suurin osa lukijoista tietää jo enemmänkin.
Käykääpäs myös kurkkaamassa häähumuista tutun, ei niin työttömän rouvan tarinoita:
Sekä lahjakkaan työystäväni käsitöihin keskittyvää blogia:
Ja viimeisenä tärppinä vielä Supernatural fanejen sarjaan, pyöräilyyn ja ihan vaan elämään keskittyvää sanailua löytyy täältä:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti