Sain ihanalta pööltä Facebookissa kannustusviestin. Hän lopetti tupakoinnin toukokuussa 2013. Pöön kanssa siis poltettiin yhdessä lentokentällä työskennellessämme. Lämmitti mieltä ja sydäntä saada tsemppausta häneltä, vaikkei ollakaan oltu pitkään aikaan tekemisissä.
17.1.
Lähdin kotoota vasta iltapäivällä ja silloinkin savuttoman Lauran luo, eli jälleen suht helppo päivä.
Laura kertoi keskustelleensa lounaalla useamman savuttoman tupakoijan kanssa. Yksi heistä oli minun lailla juuri lopettanut ja hän oli kysynyt, että milloin lakkaa uneksimasta tupakasta. Ja miten kesällä pärjää, kun ei voi mökillä saunan jälkeen viettää sitä täydellistä hetkeä tupakan ja siiderin kanssa.
Laura siinä sitten lohdutteli, että jossain vaiheessa sitä ei enää kaipaa savuketta noihin hetkiin, pelkkä siideri riittää tuomaan sen upean kesäfiiliksen. Ruokailun jälkeen se kuppi kahvia on yksinään ihan tarpeeksi. Eikä hän itse ole koskaan uneksinut tupakasta.
Tässä vaiheessa seurueessa ollut, jo seitsemän vuotta savutonta elämää viettänyt, sanoi, että kyllä hän edelleen haaveilee niistä parhaista hetkistä tupakka huulessa. Hän ei vaan antaudu sille himolle ja ohimeneväähän se on. Eli kuten aiemmin pohdin, niin kai se tupakoija on aina tupakoija, savuttomanakin.
Ehkä nämä keskustelut ja minun kanssa aiheesta jauhaminen toi tupakoinnin taas vähän lähemmäs Lauran arkea, koska ajaessaan kotiin yksi päivä, hän näki bussipysäkillä jonkun sytyttämässä tupakkaa ja imaisemassa sen ensimmäisen pitkän henkosen. Jotain kaihoa tuli siitä mielen muistijäljestä, jonka näkymä aiheutti.
Onneksi, kun ihminen on ollut jo pidemmän aikaa polttamatta, tuo tunne ei ole suoraan kopioitavissa. Jos Laura olisi hypännyt autosta siihen bussipysäkille pummimaan kessun ja vetänyt samalla antaumuksella sen pitkän henkosen keuhkoihinsa, niin eipä siitä olisi seurannut kuin yskäkohtaus ja makukin olisi älytön pettymys. Todella hyvä asia lopettaneelle, että keuhkot eivät arvosta tupakointia, lipsumisesta ei tule kuin paha mieli.
Ikävä kyllä takaisin tupakointiin opettelu ei ole järin vaikeaa.
18.1.
Työviikonloppu. Tekee mieli tupakkaa.
Karkkipäivä. Tekee mieli tupakkaa.
19.1.
Päivä alkoi väärällä jalalla. Kiukutti jo herätessä, paha mieli ja jatkuva itkuunpillahtamisen pelko eivät ole paras lähtökohta tähän vasta-alkaneeseen savuttomuuteen. Siihen päälle vielä työvuoro, joka alkoi päin vittuja, niin on hermoilla kestämistä ja tahdonvoima koetuksella. Juuri tällä hetkellä voisin polttaa askillisen kerralla.
Miten osuvaa olikin, että kotona odotti "Stumppaa tähän" -kirja.
Minulle kirjaa suositteli kaksi ex-tupakoijaa, joten en nähnyt mitään syytä miksi en ainakin lukisi opusta. Ei siitä varmaankaan varsinaisesti haittaa voi olla? Siinä kyllä mainitaan, että kesken kirjan ei pitäisi lopettaa tai vähentää tupakointia. Mutta jos asennoidun kirjaan jo savuttomana henkilönä, enkä ala nyt stressaamaan tästäkin.
-Aitassa savuton
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti