Olen huomannut, että kuvittelen haisevani edelleen tupakalta. Koen välillä yllättäviä hetkiä, kun ihoni haiseekin edelleen päivän lopussa siltä rasvalta, jota levitin aamulla. Mukava savuttomuuden etu.
Hajujen käyttö on ihanaa, eikä täysin turhaa enää.
21.1.
KOLME SAVUNTONTA VIIKKOA! Ei paljon, mutta enemmän, kuin koko mun tupakointielämässä. Vähän päälle viikko, niin tämä tyttö on ollut kuukauden ilman savukkeita.
Nyt on muutama hetki takana "stumppaa tähän" kirjan parissa. Kirja lupaa minulle, että luettuani sen, en koe enää jääväni paitsi mistään, kun muut tupakoi. Etten kaipaa tupakkaa stressaavissa tilanteissa ja voin lopettaa ateriani ilman ruokaröökiä, joka on ollut jokaisen täysipainoisen ruokailun jälkiruoka, kirsikka ja piste iin päälle. Kuulostaa...maagiselta.
Myös Elengiina on ottanut kyseisen uudestaan opuksen käteen. Onkin kiva nyt jatkossa voida keskustella yhdessä prosessista. Mielenkiintoista on myös seurata miten tupakoivan ja "tupakoimattoman" kokemukset eroavat.
Ukko lupasi lukea opuksen. Sanoin, etten pyydä häntä lopettamaan vaan lukemaan. Olisihan se kiva olla yhdessä savuttomia meidän Amerikan reissulla.
22.1.
Voisin ottaa tupakan huulien väliin ja palata tupakoijaksi minä hetkenä tahansa. Mä olen välillä kateellinen niille, jotka polttaa. Mä pelkään, että mikään ei tule koskaan enää tuntumaan oikealta, kun en saa tupakoida.
23.1.
Tupakattomuus stressaa tupakoijaa. Vielä viime vuonna, en voinut kuvitellakaan lähteväni töihin ilman tupakkaa. Jos tupakat jäi kotiin, koin suurta stressiä ja anelin iltavuorolaista tuomaan tullessaan askillisen. Jo tupakoiden vähyys aihetti ahdistusta ja oli säädeltävä ja lainailtava ja panikoitava. Kun lähti mökille tai illanviettoon tai mihinkään missä tiesi polttavansa enemmän, kuin normaalisti, oli varustauduttava aivan liiallisella määrällä tupakkaa. Jokainen meistä on tupakoivista on varmasti ollut enemmän, kuin kerran siinä tilanteessa, että koko seurueesta on savukkeet loppu. En voi puhua muide puolesta, mutta nuo tilanteet olivat todella ahdistavia. Ei puhettakaan, että olisi hauskanpito jatkua normaalisti, ennen kuin saatiin savukepula korjattua.
Mulla on nykyään niin huojentunut olo, kun se aamun suurin stressinaiheuttaja on poissa elämästä. Se on tähän asti ehkä positiivisin asia lopettamisessa. Eikös kuulosta hassulta? Mutta ei niitä lopettamisen upeita seurauksia ihan heti kaikkia huomaa.
-Aittatar
Ps. Nyt mulla loppui FB:stä röökikuvat, jatkossa pitää keksiä jotain muuta.
Kissakaveri K:n kanssa pelattiin iTuotteella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti