8. Päivä
Nukuin pommiin. Omaksi puolustukseksi on kerrottava, että herätys oli päällä, puhelimen akku oli täynnä ja nukkumaan olin mennyt ajoissa. Puhelin meni yöllä jumiin ja ei toiminut lainkaan, kun vihdoin heräsin ukon kelloon.
Kun pääsin töihin, teki mieli tupakkaa. Vitutukseen, kun olen vuosia polttanut. Onneksi olotila meni ohi. Ja duunikaverilta odotti viesti.
Laitoin eilen mailia työkaverille, joka syksyllä lopetti. Kysyin häneltä, millä hän selvisi pahimmista hetkistä. Hammasta purren, nikotiinipurkat taskussa ja helvetisti klementiinejä. Eli ei mitään taikuutta. Vaan oman elämänsä sankari. Jes, ehkä mäkin pystyn. Eikä hän edes käyttänyt niitä purkkia, olipahan jotain tupakkaa parempaa pahan päivän varalle.
Laurahan lopetti jo reilusti yli vuosi sitten. Hän oli ystävänsä kanssa sopinut, että jos ystävän talo menee kaupaksi, niin tupakointi loppuu. Ja sen se tyttö teki. Sankaritar hänkin. SUPERsankaritar. Monella tapaa. Laura antoi mulle uuden tavan lähestyä lopettamista. Hän oli ajatellut kroppaansa eri henkilönä, jota hänellä ei ole oikeutta myrkyttää omien mielihalujensa vuoksi. Nyt minä, pääkoppani ulkopuolella, olen lapsi, jota on suojeltava harmilta. Don't kick baby-Essi.
Tän päivän tehtäväksi otan selvittää vielä yhden ystävän tarinaa ja selvitymiskeinoja. Koska kaikki apu tulee tarpeen.
Huomenna menen rakkaan työkaverin luo kahville. Siitä voi tulla haastavaa.
9. päivä
Onko tupakoija koko lopun elämäänsä tupakoija? Tätä asiaa pohdittiin ystävän kanssa eilen ja toisen kanssa jo aiemmin. Mä näkisin, että on. Se on se hassu tyyppi joka karistaa tottumuksesta kynää ja joka pitää ojennettua tupakkaa kädessä luonnollisen näköisesti. Se ymmärtää miltä elokuvasankarista tuntuu, kun hän seksin jälkeen imaisee keuhkot täyteen savua. Se tietää, että tupakkapaikalla on siisteimmät jutut ja muistaa, ettei tupakointi tee ihmisestä laiskempaa työntekijää vaikka kokoelämänsavuton yrittää moista propagandaa levittää. Se ei koe muiden tupakointia itseltään pois, eikä yritä viedä tupakoijilta oikeuksia pois, koska ei ole unohtanut omaa taustaa.
Kaipa niitä on, jotka lopetettuaan alkavat jeesustelemaan ja ylidramaattisesti huitovat nenänsä alustaa kun tupakoija saapuu paikalle. Jotka julistavat miten eivät ymmärrä kuinka toinen voi edelleen tupakoida. Mutta ne ei kai sit olleet oikeita tupakoijia. Koska jokainen oikea varmasti muistaa ne tietyt hetket, jotka vaan oli siisteimpiä kessu huulessa.
Mä aion yrittää parhaani, jos lopettaminen onnistuu, etten jeesustele aiheesta. Se mikä mulla toimii, ei välttämättä toimi toisella. Enkä mä valita kenellekään liikkumattomuudestakaan. Koska mä tiedän myös kuinka hankalaa sen aloittaminen ja varsinkin ylläpito arjessa on. Ja mun takaraivossa kummittelee jatkuvasti ajatus:
ÄLÄ HUUTELE MITÄÄN, MINÄ HETKENÄ HYVÄNSÄ RETKAHDAT ITSE!
Heräsin tänään taas tuhkakuppi suussa. Helpottaa kummasti tätä projektia, kun suussa tuntuu, kuin olis edellisenä päivänä polttanut askillisen.
Päivä 10.
Häähumua tekstin morsian, Rouva H kertoi, että hänellä toimi se, jos teki mieli hirveästi tupakkaa, niin seuraavana päivänä sitten polttaa. Ei kuulemma koskaan tehnyt niin paljoa mieli, että olisi jatkunut seuraavalle päivälle.
Toinen oli ajatella, ettei tartte jättää kuin yksi kessu polttamatta. Se seuraava.
Hän vähensi myös hengailua tupakoivien ihmisten kanssa, vaikeimpien aikojen yli. Rouva H:ta oli myös alkanut hävettää haista tupakalle ja polttaa julkisissa paikoissa. Viimeisenä keinona hänellä oli ajatella, ettei kyse ollut lopullisesti tupakasta luopumisesta vaan hän voi aloittaa sitten eläkkeellä uudestaan ja polttaa sitten kaikkien menetettyjen vuosien edestä. I like the way you think, girl.
Itse en halua vähentää tupakoivien ihmisten kanssa hengailua. Mun elämässä on niin siistejä röökaajia, ettei vaan kykene. Oma ukko esim. Ja paras työkamu. Ja useampi ystävä. Mun elämänlaatu romahtaisi, jos edes yrittäisin. Mutta onneksi mulla on ympärillä myös tupakoimattomia ja eritoten näitä lopettaneita ihmisiä (hyvä te ja kiitos!) enevissä määrin, niiltä sitten tukea tarvittaessa.
Pieni tuhkakuppi suussa, ei paha. Ekaa kertaa mietin tupakkaa klo 11 jälkeen ja sekin, koska mietin blogiani ja lähinnä tätä päiväkirjaa. Jej, hyvä mä!
Eilen oli mun "koettelemus", joka oli aikamoinen non event, jos totta puhutaan. Kävin kolmesti seurana ulkona, mutta ei tehnyt edes mieli polttaa. Elengiinaa kävi sääliksi, kun se pelkäsi mun kuolevan siihen hajuun ja yritti välttää saamasta savua mun ilmakehään. Tuoksu oli lähinnä taivaallinen. Ikävä kyllä.
Selvisipä kuka on se ex-tupakoija, joka pitäisi kovinta meteliä, kun joku kehtaisi savuttaa hänen nenän läheisyydessä. Se on Elengiina! Olin väärässä, tosi tupakoija voi olla se takinkääntäjä. Koska Elengiina on kyllä ihan oikea röökaaja. Sain jopa hulvattoman demonstraation siitä minkälainen olisi tämä savuton draamakuningatar. Pistin myös korvan taakse, että jos retkahdan ja Elengiina lopettaa, niin PITÄÄ PYSYÄ KAUKANA! Pieni likka, mutta kyllä se osaa tarvittaessa olla pelottava. Mutta pisti mulla kyllä mielipiteet ihan uusiksi yhden stereotypian suhteen. Kiitos siitä sulle ystävä rakas.
Taistellen tai rimpuillen,
-Hieman taas nöyrempi Aittatar
Meillä on kotona tällainen lamppu, jota me kutsutaan kissaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti