Aittatar aihealueittain.

maanantai 27. tammikuuta 2014

TPK viikko 4: Mustelmia ja unelmalihaksia

Oli lauantain jäljiltä vieläkin koivet aivan romuna, erityisesti takareidet, joten aloitin treenin polkemalla pyörää vartin verran. Vähän ärsyttää, kun pitäisi tankoilemaan päästä ja paikat on hajalla. Oma vika, kun en pyöräillyt lauantaina treenin päätteeksi.

Vasemman käden forkku (fore arm, mikä se on suomeksi?) juili ikävästi heti kun aloin tekemään treeniä, jotenkin tuli vähän himmailtua sen takia. Ei ole nyt aikaa hajottaa paikkoja.

Hauiskääntö tangolla
12kg 2*12
30kg *2 (aivan järjettömällä tekniikalla)
25kg *6

Ojentajat taljassa (vähän uusi tekniikka)
10kg *12 *15
20kg *8
17.5kg 2*10

Hauiskääntö Scottissa
+10kg 3*8
Dippi 3*12



Tiistaina oli myös tankoilua. Tunti oli ekaa kertaa aivan täynnä ja yksityisopetuksesta ei päässyt samalla tavalla nauttimaan, kuin aiemmin. Onneksi olen ihan täysin käsi vielä miltei kaikessa mitä teen, niin perusasioiden harjoitteluun voi tuhlata koko tunnin.

Istuminen on edelleen syvältä. Mutta tällä kertaa sisäreidet ei ihan samalla tavalla itkeneet verta, kuin viimeksi. Joko opin tekniikkaa, tai sitten läski turtuu. Oli miten oli, en valita.

Tangolla kiipeily ja seisominen aiheutti mudtelmia ja polvitaivepito on aika rankka...no...polvitaipeelle.



Uutena tunnilla tehtiin pyörähdystä, jonka nimi oli ehkä tuoli. Muuten tahkottiin niitä mitä aiemminkin ja tarpeeseen tuli. Selvisi myös,  mistä forkkujen kipeys johtui. Pyörähtäessä, kun alakädellä työnnän vartaloani kauemmaksi tangosta,  se aihettaa kipuja. Ei tunnu niinkään lihaskipuna, vaan ihan kuin luu ja kiinnityskohdat joutuisi turhan kovalle. Toivottavasti tuokin helpottuu ajan myötä.



Keskiviikkona päädyin jälleen tekemään olkapäiden kanssa selän, kivaa vaihtelua välillä vaihtaa treenattavia lihaspareja ja jotenkin mun aivot tykkää treenata juuri nämä lihakset just 2014 alkuvuonna yhdessä. Ja nyt otan ilon irti joka kerta, kun koen mitään inspistä.

Selkä ja olat
Leuat keltaisella *8 *6 *6
Sinisellä *8
Pystypunnerrus Smithissä
15kg 3*10

Kulmasoutu levytangolla
30kg *12
35kg *10
Olat narulla taljassa
7.5kg *10
Vipunostot eteen
2.5kg 2*15

Alataljasoutu
30kg *12 *12 *10

Vipunostot sivulle ja pystypunnerruksia ja flyesejä erinäinen kasa eri painoilla.

Ylätalja
25kg *15
30kg
Pystysoutu kahvakuulalla
12kg *15


Olkapäitä kasvatan.
Tahdon saada tällaiset.
Selässä jotain vähän näkyy.
Pahoittelen järkyttävästä kuvanlaadusta. Taas.



Jotta mulla on mitään mahdollisuuksia saada oma kroppa nousemaan tangolle ilman heilautuksia, mun pitää vahvistaa keskivartaloa. Perjantain treeniä varten googletinkin miten treenata vatsoja voiman lisäämiseksi. Selkeästi ihmiset ovat innokkaampia saamaan näkyvät palat, kuin voimaa, mutta valkkasin muutamat liikkeet, jotka vaikuttivat toimivilta. Rintalihasten kaveriksi sitten näitä kokeilemaan.

Voimapyörä on ehkä mun lempparein ikinä. Ja eniten inhokki. Jos voimat on vatsasta kadonneet, niin voimapyörä kyllä paljastaa sen. Mutta silloin, kun masu voi hyvin ja syvät vatsalihakset on pelikunnossa, siitä saa niin Bruce Lee fiilikset, vaikka polvet maassa teenkin, että luulee olevansa oikea ninja.

Penkki
20kg *20 *20
40kg *5 *5
35kg *10
Voimapyörä polvillaan
*12 *12 *10 *8

Rinta ristikkäistaljassa
10kg *12
12.5kg *10
Vatsat taljassa
30kg *12
35kg *12
35kg *12

Vinopenkki
12.5kg *5
Jalkojen ja lantionnostot penkillä



Mut siis, jos mä haluaisin keskittyä vaan ulkonäköön, niin nää kolme mahaa kelpais mulle. Voimaa mä vaan haluan. Kröhm...

3kg *10

Askartelu vei tytön sunnuntaina mennessään, enkä halunnut poistua kotoota. Ajatus, että uhraisin salilla käymiseen yli kaksi tuntia, tuntui mahdottomalta. Tämä tarkoitti jalkatreeniä kotona.

Vähän toiminnallisempi treeni sisälsi seuraavat:

Sumokyykyt hypyllä
12kg 3*10

Askelkyykky
12kg 3*10
Yhden jalan päkiänousut
3*20

Lantionnosto (glute bridge)
12.5kg 3*20

Luistelukyykyt
12.5kg
2*10

Ei ollut ihan hukkaan heitetty sunnuntai, kun tänään tuntuu takamuksessa, että oon treenannut. Mutta tälle viikolle teen pyhän lupauksen. Salit pois alta arkena, niin ei tarvii stressata motivaatiopulasta viikonloppuna. Jes.

-Aittatar

Yritin heittää herra K:n kanssa yläfemmat. K oli vaan, et bitch, please.

2 kommenttia:

  1. Voimapyörä ja jalkojen nostot on munkin suosikkivatsaliikkeet (tai siis "suosikki" siinä mielessä, että en juuri tee muita, en mä noista nyt erityisesti tykkää), ja ainakin jalkojen nostot on suoraan tankoilun inverttejä ja ilmainverttejä auttava. Sitähän voi tehdä sitten roikkuen leuanvetotangosta, joilloin ei saa selälle tukea.

    Ja jos on oikein Bruce Lee -fiilis, voi kokeilla tätä dragon flagia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan Tiiti sun ja dragon flagin kanssa! Sun blogista ton joskus bongasin ja se on niiiiin mun to do listalla. Mä en vaan saa edes pelkkää palautusvaihetta hallitusti alas (onneksi painovoima auttaa saamaan täysin hallitsemattomasti), joten mun dragon flagiin ja ultimaattiseen goaliin, human flagiin, on vielä matkaa.

      Mun ninjailu on vielä sillä "beefcake lihakset piilossa kuin..." -tasolla.

      Kokeilin roikkuen tangossa, yhden sarjan tein, mutta sit alkoi hävettää se rimpuilu. MÄ TARVIIN VOIMAA!

      Poista